Sofi Oksanen: Puhdistus

Julkaistu 2008, alkuperäinen näytelmä 2007
16. painos 382 sivua.

Olen jo pitkään jättänyt kotimaiset teokset kokonaan väliin ja nyt olisi tarkoitus hieman korjata tuota puutetta. Jatkossakin toki pääasiassa luen käännöskirjallisuutta, mutta aina välillä voi luettavaksi valikoitua joku suomalaisen kirjailijan teoskin, sikäli mikäli aihe on kiinnostava. Muutama kotimainen onkin jo tuossa lukupinossa odottamassa vuoroaan, mutta ensimmäiseksi valikoitui sattumalta kirjaston palautushyllystä mukaan tarttunut Sofi Oksasen Puhdistus. Luin tämän jo pari viikkoa sitten, mutta koitain nyt jotain juonesta ja tunnelmista muistella vielä...

Puhdistus tapahtuu pääasiassa kahdella aikajanalla, Virossa vuonna 1992, sekä samassa paikassa menneisyydessä 1930-luvun puolesta välistä eteenpäin. Vuonna 1992 päähenkilö Aliide Truu on vanha ja yksinäinen nainen, kun hänen talonsa pihalle tupsahtaa huonokuntoinen venäjänvirolainen tyttö Zara, joka tarvitsee turvapaikkaa pakomatkallaan. Zara kertoo piilottelevansa mieheltään Pašalta ja olevansa matkalla Tallinnaan, mutta tämä ei ole koko totuus.

Aliidellakin on omat salaisuutensa ja hän ei ole kovin innokas vieraastaan, koska ei halua herättää huomiota. Zara muistuttaa Aliidea omasta nuoruudestaan toisen maailmansodan ajoilta, jolloin hänen selviämisensä oli vaakalaudalla. Vallalla oli pelon ja vainoharhaisuuden ilmapiiri, mutta vainoharhaisuus oli perusteltua, koska väärällä puolella olleiden ja jopa vääränlaisia mielipiteitä omanneilla kohtalo saattoi olla karmea. Aliiden sodanaikaiset valinnat ovat määritelleet hänen sekä hänen läheistensä elämän vuosikymmenien ajan. Vuonna 1992 Viro on taas itsenäinen, mutta Aliiden pelot ovat vieläkin olemassa ja naisten hyväksikäyttö eri tavalla voimissaan, kuten Zaran tarina todistaa.

Puhdistus on alunperin näytelmäksi kirjoitettu ja se näkyy tekstissä, kohtauksissa ja päätapahtumapaikaksi valitussa Aliiden talossa. Tarina lähtee liikkeelle hyvin hitaasti vuodesta 1992 ja luovuttaminen tämän kirjan suhteen kävi mielessä alkutaipaleella. Hieman lisää kiinnostavuutta tarinaan tulee mukaan, kun päästään tutustumaan Zaran edelliseen vuoteen ja rankkaan matkaan kohti Viroa. Kunnolla kuitenkin Puhdistus vie mukanaan vasta tarinan toisen osan myötä, kun vihdoin Aliiden historia avautuu.

Oksanen kertoo juontaan hyvin jaksotettuina pätkinä siten, että koko ajan vähitellen paljastuu lisää oleellisia osia ja kirja paranee loppuaan kohden paljon. Viron historiasta en kovin hyvin ole perillä, joten siinäkin mielessä tämän yhden perheen kokemuksien kuvaus oli kiinnostava. Hieman enemmän selityksiä olisi juonessa kuitenkin voinut olla mukana, lähtötiedot kun eivät tainneet minulla olla ihan vaadittavalla tasolla. Pidän kuitenkin paljon tästä tyylistä tuoda historiaa lähelle kertomalla siitä jonkun omakohtaisten kokemusten kautta, se elävöittää menneisyyttä muuntamalla kuivan teorian koukuttavaksi juoneksi.

Oksasella on mukana tässä sanomaa ja naisasiaa ja kokonaisuutena Puhdistus on ihan hyvä kirja. Tykkäsin, mutta en ihastunut - taisi olla minulle hieman hidas ja turhan hienovarainen kerronta :) Kannattaa kuitenkin lukea, jos jollain on tämä vielä kokeilematta.

Sofi Oksanen:

• Stalinin lehmät (2003)
• Baby Jane (2005)
• Puhdistus (2008)
• Kun kyyhkyset katosivat (2012)

Sofi Oksanen Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää Puhdistuksesta: Sallan lukupäiväkirja, Helsingin Sanomat, Kirjattelua, Kartiohuijaus, Kirjavinkit, Luen, mutta en kirjoita ja Vinttikamarissa.

Colm Tóibín: Brooklyn

Brooklyn
Julkaistu 2009, suomennos 2011
313 sivua.

Irlantilainen Colm Tóibín on kirjallisuuden alan monitaituri ja tuttu kommentaattori ja kriitikko myös Irlannin pankkikriisin osalta. Olen jo jonkun aikaa halunnut tutustua Tóibínin tuotoksiin ja valinta oli nyt sikäli helppo, että romaaneista häneltä on suomennettu vain tämä Brooklyn. Brooklynin tapahtumat sijoittuvat osittain Tóibínin omaan kotikaupunkiin Enniscorthyyn.

1950-luvun Enniscorthyssä Eilis Lacey opiskelee kirjanpitäjän ammattia varten ja elää työttömänä äitinsä ja siskonsa Rosen luona. Työtilanne Irlannissa on huono ja perheen pojat ovat joutuneet muuttamaan meren toiselle puolen Englantiin ja he ja Rose elättävät äitiään ja siskoaan. Eilis saa töitä yhdeksi päiväksi viikosta hyvin tarkan ja luokkatietoisen neiti Kellyn kaupasta, joten pienillä taskurahoillaan Eilisilläkin olisi varaa käydä joskus ulkona ystäviensä kanssa. Sitten Eilisin perhe järjestää papin isä Floodin avustuksella hänelle työpaikan Brooklynistä ja Eilis tietää, että hänen on pakko lähteä, omista toiveistaan huolimatta.

Rankan laivamatkan jälkeen Eilis asettuu Brooklyniin. Hän asuu vuokrahuoneessa vanhemman naisen talossa ja tutustuu talon muihin asukkaisiin, jotka ovat nuoria naimattomia naisia kaikki. Omistaja rouva Kehoe pitää 1950-luvun tyylisesti tiukkaa kuria talossaan. Työhönsä Bartoccin tavaratalossa Eilis on hieman pettynyt, koska hän pääsee vain myyjäksi ja havettaan kirjanpitoa varten pitäisi opiskella pari vuotta. Sinnikkäästi Eilis kuitenkin käyttää vähät vapaa-iltansa kursseilla ja tapaa vähän ajan kuluttua kiinnostavan miehenkin, jonka kanssa asiat menevät hitaasti vakavampaan suuntaan. Kun Eilisin elämä Brooklynissä alkaa olla uomissaan, tulee suru-uutisia kotoa Irlannista. Paluu kotiin pakottaa Eilisin taas valitsemaan, että mitä hän elämältään haluaa.

Yleensä en niin pidä tämän tyyppisistä suhteellisen hitaasti etenevistä kuvauksista, mutta nyt oli kohdallaan sekä lukufiilis että Tóibínin kirjoitustyyli ja Brooklyn oli oikein hyvää ajanvietettä. Tämän kirjan kautta tutustutaan hyvin läheisesti Eilisiin ja tämän elämään ja Tóibín herättää myös hienosti 1950-luvun elämään kirjansa sivuilla. Tapahtumat ovat aika pieniä ja arkisia ja Eilisin elämä soljuu hitaasti eteenpäin lukijan seuratessa näitä kaikkia hänellä eteen tulevia valintoja.

Brooklynissä käsitellään myös isoja asioita kuten siirtolaisuutta, rotusortoa ja ennakkoluuloja, mutta hyvin vähäeleisesti ja pienessä mittakaavassa Eilisin silmin. Eilisin omat tunteet eivät kuitenkaan tule aina kovinkaan selviksi ja siksi monessa kohtaa Eilisin valinnat mietityttävätkin. Muun muassa elämänsä miehistä en vieläkään oikein tiedä, että välittikö Eilis todella kummastakaan. Loppuratkaisuun toivoin pitkään, että Tóibín toisi mukaan jonkun koukun, joka antaisi Eilisille lisää valinnanvaraa. Irlannin katolinen usko kun on vahva taustavaikuttaja ja sitoo suoraan Eilisin kädet, joten loppu on hyvin selvä jo pitkään, jos mukaan ei tuoda sitä yllätyselementtiä. Eilisin tunteettomuus jäi sen verran harmittamaan, että lopulta loppuratkaisu tuntuikin ihan oikeutetulta, itse kun olisin toivonut jutun menevän toisin.

Oli vaihteeksi oikein piristävää lukea tälläinen hiljainen, vähäeleinen ja taidokas tarina, jossa ei turhaan alleviivata asioita, vaan lukijallekin jätetään tilaa. Toinen samantyyppinen ei kuitenkaan menisi nyt ihan heti ja tämäkin tarina pidemmän kaavan mukaan kerrottuna varmasti olisi kääntynyt tylsäksi.

Colm Tóibín (fiktio)

• The South (1990)
• The Heather Blazing (1992)
• The Story of the Night (1996)
• The Blackwater Lightship (1999)
• The Master (2004)
• Mothers and Sons (2006)
• Brooklyn (2009) - Brooklyn (2011)
• The Empty Family (2010)

Colm Tóibín Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Brooklynistä ovat kirjoittaneet myös mm. P. S. Rakastan kirjoja, Kiiltomato, Helsingin Sanomat, Kirjava kammari ja Luetut, lukemattomat

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo - Unohdettujen kirjojen hautausmaa 1

La sombra del viento - El Cementerio de los Libros Olvidados 1
Julkaistu 2002, suomennos 2004
Pokkari 647 sivua.

Innostuin tutustumaan Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaan kun huomasin, että Otava julkaisee kolmannen osan suomeksi nyt kesäkuussa. Kirjoja pitäisi tulla kaikkiaan neljä, mutta se viimeinen taitaa olla vielä työn alla jonkun aikaa kun ei ole espanjaksikaan ilmestynyt vielä. Kirjojen lukujärjestyksellä ei pitäisi ymmärtääkseni tässä sarjassa olla niin väliä, mutta vasta yhden luettua ei tuohon juuri osaa ottaa kantaa.

Tuulen varjo sijoittuu Barcelonaan 1940- ja 1950-luvuilla. Päähenkilön Daniel Semperen ollessa 10-vuotias hänen isänsä tutustuttaa tämän Unohdettujen kirjojen hautausmaahan, valtavaan salaiseen kirja-arkistoon ja vannottaa pitämään tietonsa salaisuutena. Daniel saa valita arkistosta yhden teoksen itselleen ja valinta osuu Julián Caraxin Tuulen varjoon. Daniel kiinnostuu kirjailija Caraxista suunnattomasti, varsinkin kun kukaan ei tunnu tietävän tästä juuri mitään. Caraxin kirjat on ostettu ja varastettu keräilijöiltä ja tuhottu lähes kaikki, joten Danielin löytämä kappale saattaa olla viimeinen.

Tuulen varjo, Caraxin viimeinen kirja, on painettu vuonna 1935 ja Daniel selvittää Caraxin olleen barcelonalainen, mutta kirjoittaneen Pariisissa. Noihin aikoihin Carax näyttää kadonneen lopullisesti ja ilmaantuneen myöhemmin ruumiina Barcelonaan. Daniel selvittelee Julián Caraxin elämää 10 vuoden ajan tämän tuttavien ja ystävien avulla ja hänen omakin elämänsä alkaa muistuttaa läheisesti Caraxin kokemuksia. Samat ongelmat rakkaudessa, petokset ja vaarat näyttävät tulevan nyt Danielin kohtaloksi, jopa siinä määrin, että eräs nimensä Caraxin kirjan sivuilta saanut hahmo alkaa seurata Danielia.

Tuulen varjo oli hieman erilainen kirja verrattuna siihen mistä yleensä pidän. Tarina on aika pitkä - pokkarina noin 650 sivua - ja etenee melko hitaasti. Ruiz Zafónin kieli on kuitenkin mukavan rikasta ja kuvailevaa, joten juonen kanssa ei ole kiire minnekään eikä juttu käy tylsäksi. Tämän kirjan seurassa on mukava viettää päivä tai pari 1940- ja 1950-lukujen elävässä Barcelonassa. Jäin vain toivomaan, että kunpa itse tietäisin enemmän Espanjan lähihistoriasta, sisällissodasta ja Francon ajasta, niin olisivat olleet tämän tarinan asetelmat paremmin selvillä.

Termi maaginen realismi sopii hyvin Tuulen varjoon. Kuvaus on hyvin realistista, mutta taustaväre on hieman maaginen, ilman mitään varsinaisia fantasian elementtejä. Henkilöt ovat hyviä ja moniulotteisia, tosin varsinkin Caraxin tuttavat ovat kärsineet aika lailla ja hieman turhan takia. Kirjan loppu oli pettymys, hyvin pitkä kirje paljastaa ensin kaiken oleellisen ja sen jälkeen Ruiz Zafón vitkuttelee lopetuksen kanssa vielä turhan pitkään. Olin myös odottanut lopetukselta jotain enemmän, magiaa, yllättävää käännettä tai muuta sellaista ja vähäeleinen hahmojen seuraaminen näiden elämässä eteenpäin ei ollut sitä mitä minä olisin halunnut lukea. Alkufiilis kannen suljettuani oli siis pettymys, mutta hieman asiaa sulateltuani tarinan vahvuus nousi paremmin mieleen ja mielipide paranee varmasti vielä ajan kanssa.

Tämä on hyvä tarina kirjoista, kirjojen ystävistä ja kirjailijasta, joten sopii etenkin näistä aiheista pitäville. Trillerien ja jännärien ystäville tämä lienee juoneltaan liian hidastempoinen ja ennalta-arvattava.

El Cementerio de los Libros Olvidados - Unohdettujen kirjojen hautausmaa

1. La sombra del viento (2002) - Tuulen varjo
2. El juego del ángel (2008) - Enkelipeli
3. El prisionero del cielo (2011) - Taivasten vanki (06/2012)
4. TBA

Carlos Ruiz Zafón Wikipediassa ja Tuulen varjo Adlibriksessä.

Tuulen varjoa on luettu paljon, juttuja mm seuraavilta: Kuutar, Mimmu, Aura Illumina, Anki ja Lukija

Agatha Christie: Syyttömyyden taakka

Ordeal by Innocence
Julkaistu 1958, suomennos 1976
Pokkari 2010, 238 sivua

Innostuin Agatha Christien teoksista ensimmäisen kerran peruskouluaikoina. Hänen hyvin kirjoitetut "kuka sen teki" -tyyppiset dekkarit yllättävine juonenkääteineen 1900-luvun alkupuolen maailmassa ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja toimivat edelleenkin hyvin. Nykyään kun Christieltä on julkaistu useita tarinoita uusina pokkariversioina luen näitä aina satunnaisesti muiden kirjojen lomassa.

Syyttömyyden taakan tarina on esiintynyt myös uudemmassa Marple-sarjassa hyvin paljon muokattuna, alkuperäisessä kun ei ole edes Jane Marplea. Tämä kirja kertoo Argylen perheestä. Perheen äiti on murhattu ja poika Jack tuomittu murhasta ja tämä on sittemmin kuollut vankilassa. Perheen kannalta parin vuoden takainen murhenäytelmä on siis käsitelty ja takanapäin. Sitten tohtori Calgary saapuu heidän ovelleen ja todistaa, että Jack oli syytön ja koko kipeä tapahtuma pitää avata uudelleen.

Tohtori Calgary on herkullinen hahmo kun hän menee innoissaan kertomaan ilouutista Argyleille, mutta joutuukin ihmettelemään suuresti kun perhe ei otakaan hänen uutisiaan vastaan kovin hyvin. Kaikki syyttömätkin joutuvat nyt epäilyksen alle ja heidän tulevaisuutensa vaarantuu, koska ei voi olla varma, että kuka heistä on syyllinen. Tästä tohtori Calgary saa sitten virikkeen selvittää alkuperäinen murha perinpohjin.

Syyttömyyden taakka on ihan hyvä kirja mutta ei erinomainen. Tosin minun mielipiteeseeni saattaa vaikuttaa tuo aiemmin nähty leffaversio, joka muunneltunakin paljasti pääjuonen. Tämä kirja koostui lähinnä keskusteluista päähenkilöiden välillä, mutta en päässyt sisälle näihin henkilöihin kovin hyvin. Näiden keskusteluiden perusteella pitäisi pohtia psykologiselta kannalta, että kuka voisi tehdä tämän tyyppisen murhan ja mikä vaikuttimena olisi. Minulta tämä jäi väliin, koska valmiiksi oli niin vahva epäilys syyllisestä (vain epäilys siksi, että uudessa Marple-sarjassa on myös vaihdettu murhaajia välillä).

Ei siis parasta Christietä tällä kertaa, mutta loppuyllätys on taas hyvin tehty ja jättää hyvän fiiliksen kirjasta. Suosittelen Christien ystäville ja välipalaksi muillekin.

Agatha Christie Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.