Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1970-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1970-luku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2011

Walter Isaacson: Steve Jobs

Steve Jobs
Julkaistu 2011, suomennos 2011
622 sivua.

Steve Jobs oli yksi digiajan ikoneista, henkilönä harvinaisen kiinnostava tapaus ja yrityksensä ehdoton keulakuva. Isaacson kirjoittaa Jobsista tämän omasta pyynnöstä, mutta hyvin rehellisesti ja monipuolisesti, kymmenien ihmisten haastatteluihin pohjaten. Tässä kirjassa ei kerrota mitään virallista totuutta Applen tai Jobsin näkökulmasta, vaan avataan tapahtumia ja henkilöitä laajemmin, monen tahon muistoja ja mielipiteitä kuunnellen. Isaacson käsittelee laajaa materiaaliaan ja noin 60 vuoden tapahtumia pääpiirteittäin kronologisesti, tosin aihe kerrallaan. Hieman matkan varrella tulee myös kertausta kun jo käsiteltyihin asioihin ja tapahtumiin palataan eri kannalta.

Kun Steve Jobs syntyi vuonna 1955 hänen vanhempansa eivät olleet naimisissa keskenään eikä hänen äitinsä isä olisi liittoa sallinutkaan, joten vauva annettiin adoptoitavaksi. Poika päätyi mutkan kautta Paul ja Clara Jobsille ja he antoivat hänelle nimeksi Steven Paul. Steve tiesi pienestä pitäen olevansa adoptoitu ja tämä hylkääminen vaivasi häntä koko elämänsä läpi. Isä Paul ei ollut koulutettu, mutta hän mielellään rakenteli ja korjaili kaikenlaista ja pystyi auttamaan Steveä alkuun tämän kiinnostuksessa elektroniikkaan, kunnes Steve hoksasi olevansa vanhempiaan fiksumpi.

Steven ura on ennakkoon ajatellen kirjan kiinnostavinta luettavaa. Jokainen askel harrastuskerhoista ja kesätöistä HP:lla oman firman Applen perustamiseen käydään tarkkaan läpi ja Isaacson osaa kirjoittaa sopivalla tasolla pitäen mielenkiinnon yllä koko ajan. Potkut Applelta ja sitä seuranneet vaikeudet uuden firman kanssa kasvattivat nuorta Steveä paljon ja Isaacsonin kuvauksesta syyt tapahtumiin tulevat hyvin selkeiksi. Seikkailu Pixarin johtajana ja piirroselokuvien maailmassa on hauska välivaihe ja lukijakin oppii tässä samalla paljon Piilaakson yritysmaailmasta.

Ihmisenä Steve oli hyvin hankala. Hän tutustuu huumeisiin kouluikäisenä ja innostuu varsinkin LSD:stä. Hän ei halua kuluttaa aikaa sellaiseen mikä häntä ei kiinnosta ja jättää koulunsa tällä perusteella kesken, päästäkseen eroon tylsistä pakollisista aineista. Hän ei myöskään halua noudattaa muiden sääntöjä vaan päättää itse omansa. Vanhemmat eivät osaa pitää häntä aisoissa vaan taipuvat Steven tahtoon. Hän on hyvin intensiivinen ihminen ja ei sensuroi ajatuksiaan ollenkaan. Hän saattaa muiden läsnäollen suoraa huutoa haukkua toisen lyttyyn ja mielellään esittää kaikki hyvät ideat ominaan. Isänä ja aviomiehenä Steve Jobs ei vaikuta olleen läheskään parhaimmillaan ja hän kertookin halunneensa tämän kirjan kirjoitettavaksi, että hänen lapsensa oppisivat tuntemaan hänet.

Pidin tästä kirjasta todella paljon ja suosittelen tätä ehdottomasti kaikille luettavaksi. Parhaita kohtia ovat ne, missä päästään seuraamaan Steven ajattelutapaa ja innovointia. Hän on hyvin tiukka alaisilleen, mutta niin usein oikeassa vaatimuksineen, että useimmat ymmärtävät miksi Steven oikut pitää toteuttaa. Applen ja Microsoftin suhteista kertovat sekä Jobs että Bill Gates ja kiistaa suljettu vs avoin ympäristö käsitellään paljon. Tosin näiden kahden firman lisäksi monet muut eivät kyllä varmasti Microsoftia kovin avoimeksi väittäisi vaikka se lisenssoikin tuotteitaan muille. Kaikenkaikkiaan kyseessä on hyvin perusteellinen ja paljon ajatuksia herättävä teos hankalasta ihmisestä, mielenkiintoisesta ajanjaksosta ja eräästä maailman tunneituimmista brändeistä. Sekä niistä keksinnöistä, jotka mullistivat maailman.


Steve Jobs Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Talouselämä, Aamulehti ja KirjaKissa.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Kang Chol-hwan & Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot - 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Les Aquariums de Pyongyang, dix ans au goulag nord-coréen
Julkaistu 2000, suomennos 2009
Pokkari 2011, 226 sivua.

Pohjois-Korea on nyt ollut uutisissa paljon, joten se olikin siten sopiva valinta maailmanvalloitusprojektin seuraavaksi kohteeksi. Nyt on ihmetelty Kim Jong-il:n kuoleman aiheuttamia surureaktioita pohjoiskorealaisissa ja tässä Kang Chol-hwanin kirjassa sivutaan hieman Suuren Johtajan Kim Il-sungin kuoleman aikaa.

Kangin perhe on korealainen, mutta hänen isovanhempansa päätyivät asumaan miehittäjävaltio Japaniin töiden perässä. Kuitenkin ennen Kangin syntymää 1960-luvulla hänen isovanhempansa kuuntelivat ja uskoivat Pohjois-Korean propagandaa ja päättivät muuttaa sinne, tuhansien muiden mukana. Lupaukset tulevasta olivat hienoja ja he uskoivat idealistisesti pääsevänsä rakentamaan uutta hienoa maata.

Alkuun kaikki toimii kohtalaisesti vaikka pettymyksiäkin tulee vastaan. Yllätyksenä tulee se, kuinka tiukasti säännösteltyä kaikki on ja perusasiatkin kuten asunto, ruoka ja työpaikka osoitetaan valtion toimesta. Maan sisälläkään ei saa matkustaa ilman lupaa ja isoisä turhautuu liikemiehenä, kun ei saa käyttää osaamistaan hyödyksi ja kehittää toimintatapoja haluamaansa suuntaan. Lisäksi Japanin paluumuuttajista ei juuri pidetä Pohjois-Koreassa, joten ystävystyminen ei ole helppoa.

Heinäkuussa 1977 kaikki muuttuu kun isoisä joutuu vankileirille ja pian koko perhe äitiä lukuunottamatta joutuu seuraamaan perässä. Äiti on sankariperheestä, joten häntä ei katsota kanssasyylliseksi vaikka muuten aina koko perhe kärsii yhden rikkomuksista. Leirielämä Yodokissa on järkyttävää, olosuhteet ovat epäinhimilliset, koko ajan on nälkä, työ on rankkaa ja opiskelu turhaa, joten ihmisiä kuolee jatkuvasti. Vartijoita ja vakoojia pitää muistaa varoa, koska vääristä sanoistakin saattaa tulla ankara rangaistus.

Kokonaisuutena tämä on hieno kirja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Iso osa tekstistä tietysti keskittyy kuvaamaan elämää vankileirillä ja elo siellä on hyvin rankkaa, mutta kuvaus pääpiirteiltään poikkeaa yllättävän vähän muista pahoista oloista, joista olen lukenut. Vakoojat, ilmiannot, kritiikit ja itsekritiikit ovat tuttuja muistakin kuvioista. Pohjois-Koreaan on kuitenkin hyvin kiehtovaa päästä tutustumaan sekä maana, että ihmisten ja näiden ajattelutavan kannalta.

Pitänee nyt tämän luettuani ja aiheesta innostuttuani tutustua myös Barbara Demickin teokseen Suljettu maa.

Kang Chol-Hwan Wikipediassa ja Pjongjangin akvaariot Adlibriksessä.

Juttua tästä löytyy myös näistä: Kirjanviemää, Luin kirjan ja Kolmas linja.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Ryszard Kapuściński: Keisari

Cesarz
Englanniksi: The Emperor: Downfall of an Autocrat
Julkaistu 1978, suomennettu 2006.
Pokkari 2009, 205 sivua.

Maailmanvalloitus jatkuu ja tällä kertaa aiheena on Etiopia ja Haile Selassien hovi. Edellä lukemastani Nälkäpelin kuvitteellisesta totalitaarisesta järjestelmästä siirrytään nyt todelliseen vastineeseen, Etiopian yksinvallan kuvaukseen silminnäkijoiden kertomana. Teksti koostuu haastattelunomaisista pätkistä, joissa nimikirjamilla esiintyvät hallinnon ja palatsin virkailijat kertovat omia kokemuksiaan arkielämästään, byrokratiasta ja valtion toiminnasta Mr Richardille (eli kirjailijalle). Kapuściński itsekin kommentoi tapahtumia väleissä, kursiivilla erotettuna.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Alussa perehdytään hovielämään ja päiväjärjestykseen. Tunnelma on melko naivi ja kommentoijat kertovat kuinka tärkeää on, että keisari henkilökohtaisesti päättää ja tietää kaikesta, eikä kukaan riko lojaalisuuden periaatteita vastaan yrittämällä hoitaa jotain itse. Päivä alkaa aina ilmiantotunnilla, jolloin käydään henkilökohtaisesti kertomassa keisarille muiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Kaikki tapahtuu suullisesti, sillä keisari ei kirjoita tai lue, vaikka onkin lukutaitoinen. Hänellä on oma kynäasioidenministeriö, jonka virkailijat kirjaavat ylös puheet ja päätökset. Tätä seuraa nimitystunti, jolloin keisari palkitsee ja ylentää, mutta myös rankaisee, alentaa ja erottaa oman mielensä mukaan, yrittäen pitää tasapainoa eri ryhmittymien välillä.

Nimitystunnin jälkeen vuorossa on rahavaraintunti, jolloin hierarkian yläpäässä olevat pääsevät esittämään raha-anomuksensa keisarille. Keisari tekee päätöksensä, mutta maksaminen on varainhoitajan vastuulla ja hänen tehtävänsä on pitää kukkaron nyörit tiukoilla, joten anojat saavat monesti yllättyä ikävästi avatessaan saamansa kuorensa. Samalla lailla päätöksissään keisari on monesti moniselitteinen ja vaikeaselkoinen ja on kynäasioidenministerin vastuulla kirjata päätös ymmärrettävästi. Virkanimikkeitä ja rooleja on joka lähtöön, kuten koiranpissan pyyhkijä, (jalka-)tyynypalvelija ja seremoniavirkamies, jonka ainoa tehtävä on kumartaa keisarille merkiksi kun suunniteltu aikavaraus on käytetty ja on aika siirtyä eteenpäin.

Toinen osa kirjasta selventää hovin keskenäistä kilpailua ja Etiopiassa koetaan myös vallankaappausyritys. Ongelmia nousee esimerkiksi siitä, että keisari on hyvää hyvyyttään lähettänyt merkkihenkilöiden jälkikasvua ulkomaille opiskelemaan ja palattuaan nämä nuoret alkavat ajatella. Hallinnolle tämä on petos, vain keisari ajattelee itse ja muut toteuttavat näitä käskyjä. Kolmas osa kertoo siitä, miten kaikki lopulta luhistuu, nälänhätä tulee julkiseksi ja hallitsijoiden haalimat mittavat omaisuudet paljastuvat.

Tämä oli yllättävän hieno kirja. Kapuścińskin hovin virkailijoille antama ääni on kiehtovaa luettavaa. He kaikki suhtautuvat keisariinsa kuin jumalaan, joka on aina oikeassa ja kaiken arvostelun yläpuolella. Tuntuukin uskomattomalta, että nämä tapahtumat kuvaavat 1900-lukua, enemmän hovin elämä sopisi keskiajalle. Hovi itsessään on kaiken keskus ja kaikkein tärkein. Ulkopuolisilla tapahtumilla ei juuri ole merkitystä niin kauan kun ne eivät vaikuta hoviin. Hovista ei myöskään voi lähteä, koska silloin helposti menettää vaivalla saavutetun asemansa. Hieman kirjassa pohditaan myös sitä, että tiesiko Haile Selassie itse maansa tilaa ja nälänhädän laajuutta ja tämän luettuani on kyllä helppo ymmärtää miksi, jos ei tiennyt.

Haile Selassie Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän on lukenut myös Nipvet ja Hesarilta ja Kiiltomadostakin löytyy arvio.
Suomentaja Tapani Kärkkäinen kirjoittaa Ryszard Kapuścińskista.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Scott Phillips: Jäätävää satoa

Ice Harvest
Julkaistu 2000, suomennos 2009
221 sivua.

Tästä Scott Phillipsin palkitusta esikoisromaanista on tehty myös samanniminen elokuvaversio, mutta minulle kumpikaan ei ollut tuttu ennen kuin ihan vahingossa törmäsin tähän pokkariin.

On kylmä ja luminen jouluaatto vuonna 1979. Kansasilainen alamaailman asianajaja Charlie Arglist on ryöstänyt työnantajansa ja hänellä on noin 9 tuntia kulutettavan viimeisenä yönään kotikaupungissa. Sen jälkeen hän rikoskumppaninsa kanssa on häipymässä muihin maisemiin, ennen kuin heidän varkautensa huomataan. Charlie tapaa ystäviään muun muassa strippibaareissa ja juopottelee ja kuten arvata saattaa, kaikki ei todellakaan mene putkeen.

Kirja on melko lyhyt, mutta silti henkilöt ovat mukavan rosoisia ja kiinnostavia. Charlien maailma on rähjäinen ja ystävät ovat hieman onnettomia tapauksia, mutta Phillips kirjoittaa ne hyvin ja koukuttavasti. Tosin lukiessa auttaa, jos pitää tämän tyyppisistä amerikkalaisista kovaksikeitetyistä dekkareista. Minulle nämä eivät mikään ykköslaji ole, mutta satunnaisesti on kiva lukea erityyppisiä kirjoja ja tämä oli ihan positiivinen yllätys ja nopeasti luettu.

Scott Phillipsin myöhemmät teokset sijoittuvat eri aikakausille, mutta kummassakin on linkki tähän Jäätävää satoa -esikoiseen.

Scott Phillips:
  • Ice Harvest (2000) - Jäätävää satoa
  • The Walkaway (2002)
  • Cottonwood (2003)

Scott Phillipsin sivut ja tämä kirja Adlibriksessä.

Arvio tästä löytyy myös Kirjavinkkien sivuilta.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kuningatar Noor: Uskomaton elämäni

Leap of Faith - Memoirs of an Unexpected Life
Julkaistu 2003, suomennos 2003.
Pokkari 2004, 443 sivua.

Jordanian matkalle piti saada mukaan joku aluetta käsittelevä teos ja löysin siten tämän kuningatar Noorin hyvin mielenkiintoisen elämänkerran. Noor kertoo tässä hieman sukunsa historiaa ja elämästään lapsuudesta miehensä kuolemaan vuonna 1999 asti.

Lisa Halaby on 1951 syntynyt amerikansyyrialainen nuori nainen, jonka isä on ilmailualalla töissä ja myös hallinnon korkeana johtajana, joten he sitä kautta tutustuvat valtaapitäviin henkilöihin. Hän nuoruudessaan saa kokea niin John F. Kennedyn hallinnon kuin myös Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset ja hänet hyväksytään ensimmäisten naisten ryhmässä opiskelemaan Princetoniin. Perhe muuttaa useampaan kertaan, mikä varmasti vaikuttaa Lisan ystävyyssuhteisiin ja valmistuttuaan Lisa itse työskentelee ensin Australiassa ja sitten Iranissa kaupunkisuunnittelijana.

Iranin levottomuuksien alettua Lisa siirtyy Jordaniaan isänsä perustamaan Arab Air Services firmaan tilapäiseksi toimitusjohtajaksi. Siellä hän tapaa kuningas Husseinin ja he alkavat tapailla ja menevät lopulta naimisiin. Lisa saa avioliiton myötä uuden nimen, Noor al-Hussein - Husseinin valo. Hänen elämänsä muuttuu täysin, hän on Husseinin neljäs vaimo ja hänestä tulee äitipuoli 8 lapselle, joista vanhempien kanssa elämä ei ole aina ihan helppoa. Husseinin lisäksi Noor rakastuu Jordanian maahan ja kansaan ja kirjoittaa näistä niin elävästi, että mieli varmasti tekisi lähteä matkalle paikanpäälle, jos en olisi lukenut tätä juuri Jordaniassa.

Noor kuvaa elämäänsä hyvin kiinnostavalla tavalla, selkeästi ja helppotajuisesti. Mukana on henkilökohtaista perhe-elämää, virallisia vastaanottoja, politiikkaa ja historiaa. Hän kertoo Jordanian näkemyksen Israelin ja palestiinalaisten vieläkin jatkuvata konfliktista, sen syistä ja Husseinin yrityksistä ratkaista ongelmaa. Hyvin mielenkiintoisia ovat myös Noorin tulkinnat ja muistot maailman merkkihenkilöiden teoista ja motiiveista Lähi-idän alueella. Alkuun minua hieman häiritsi tämä name dropping, mutta totuin siihen kyllä ajan myötä. Onhan se luonnollista, että kuninkaalliset ystävystyvät keskenään ja ymmärtävät toistensa elämää aivan eri tavalla kuin taviskansalaiset.

Tämä kirja oli  todella hyvä, ehdottomasti parhaita viime aikoina lukemiani. Noor on vahva ja rehellinen päähenkilö, joka tekee itselleen vahvan roolin järjestöissä ja puhujana, vaikka perinteisesti hänen kuuluisi pysytellä taka-alalla. Hän kirjoittaa myös hyvin kriittisesti oman kotimaansa Yhdysvaltojen suhtautumisesta arabimaailmaan ja turhautumisesta heidän Israelia suosivaan politiikkaansa.

Suosittelen ehdottomasti, tämä kannattaa kyllä lukea, kirja avaa niin mielenkiintoisella tavalla poliittisen pelin ja kuninkaallisen hovin taustoja ja henkilöitä.

Kuningatar Noor al-Hussein Wikipediassa.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Anne Rice: Veren vangit - Vampyyrikronikat 1

Interview with the Vampire - The Vampire Chronicles 1
Julkaistu 1976, suomennos 1992
Pokkari 414 sivua.

Inspiraatio lukea tämä kirja uudelleen tuli TV:ssä näytetyn leffaversion jälkeen Feissarimokiin ilmestyneestä keskustelunpätkästä (itse leffa kun meni minulta ohi tuolloin). Aiemmalla lukukerralla muistan pitäneeni tarinasta paljonkin mutta jatko-osat jäivät silti kokeilematta. Sevenin parin viime vuoden aikana julkaisemien pokkariversioiden ansiosta nämä suomennokset oli myös helppo saada käsiin.

Kirjassa vampyyri Louis kertoo haastattelijalle elämästään 1700-luvun Ranskan Louisianan plantaaseilta nykyaikaan. Tarina alkaa Louisin veljen kuolemalla ja Louisin muuttumisella vampyyriksi Lestatin toimesta. Lestat on hyvin raaka ja kostonhimoinen, hän leikittelee mielellään uhreillaan ja nauttii tappamisesta. Louis taas on hyvin toisenlainen ja hänen omatuntonsa kolkuttelee paljon enemmän. Tosin ei Louis kyllä paljoa Lestatia estele tai muutenkaan uhreja yritä pelastaa, hän vain kärsii sisäisesti.

Louisia myös vaivaavat elämän suuret kysymykset Jumalan ja paholaisen olemassaolosta ja vampyyrien elämän tarkoituksesta. Hän uskoo, että Lestatilla voisi vanhempana vampyyrinä olla vastauksia tai ainakin Lestat voisi perehdyttää häntä vampyyrien maailmaan, joten hän jää Lestatin luokse, vaikka tunteekin vastenmielisyyttä tätä kohtaan. Lestat myös muuttaa 5-vuotiaan pikkutytön Claudian vampyyriksi pitääkseen Louisin luonaan.

Ricen teksti on hyvin kuvailevaa ja siksi hieman raskastakin. Muistelen pitäneeni tästä kirjasta paljon aiemmin, mutta nyt uudestaan luettuna monien muiden, modernien vampyyrikirjojen jälkeen mielipide on kyllä muuttunut hieman. Nyt tuntui siltä, että alku oli ihan hyvä, mutta sen jälkeen juttu jämähti hieman paikoilleen Louisin jahkailuihin. Lopussa taas vauhti kiihtyi ja se olikin oikein mukavaa luettavaa. 1970-luvulla Veren vangit oli varmasti hyvin poikkeuksellinen teos, mutta nykyään tämä genre on jo hyvin yleinen, eikä tämä teos enää erotu edukseen ja se on harmi.

Tarkoitus olisi kyllä lukea tämän 2 suomennettua jatko-osaakin, mutta saa nyt nähdä missä välissä tuo tapahtuu. Muille nostalgisille suosittelenkin enemmän leffa-versiota ja sen pitäisi kyllä olla edelleen hyvä, vaikka ehkä pitää tarkistaa sekin :)

The Vampire Chronicles:
  • Interview with the Vampire (1976) - Veren vangit
  • The Vampire Lestat (1985) - Vampyyri Lestat
  • The Queen of the Damned (1988) - Kadotettujen kuningatar
  • + useita muita, ei suomennettu.

Sarja Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös ainakin marjis & Helinä ja LukeVille blogistakin löytyy juttua.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...