Conn Iggulden: Rooman portit - Keisari 1

Gates of Rome - The Emperor 1
Julkaistu 2003, suomennos 2004
Pokkari 428 sivua.

 

Uusimman Bernard Cornwellin suomennosta odotellessa on hyvä aika tutustua toisen tunnetun brittiläisen historiallisia romaaneja kirjoittavan tuotantoon. Rooman portit on Conn Igguldenin esikoisteos ja avaa Julius Caesarista kertovan Keisari-sarjan. Keisari on nyt neliosainen, mutta Iggulden on lupaillut viidettä, Caesarin kuoleman jälkeiseen aikaan sijoittuvaa teosta vielä jatkoksi.

Rooman portit alkaa noin 90 eaa, kun kaverukset Gaius ja Marcus ovat hieman alle 10-vuotiaita poikia. Marcus asuu Gaiuksen luona tämän sukutilalla hieman Rooman ulkopuolella, jossa Gaiuksen isä on töidensä takia harvinainen vieras. Pojista huolehtii lähinnä tilanhoitaja Tubruk. Isä on myös nimeltään Gaius Julius Caesar ja hän on Rooman senaattori. Vaikutusvaltaisempi on kuitenkin äidin veli Marius, joka on toinen Rooman konsuleista. Roomassa järjestetystä suuresta sirkuksesta ja gladiaattoritaisteluista Julius löytää Gaiukselle ja Marcukselle hyvän opettajan, kuuluisan Reniuksen, joka pysyykin poikien seurana useita vuosia.

Gaiuksen kasvuaikana tapahtuu paljon ikävääkin, äiti on hyvin huonokuntoinen ja paljon vuoteessa, orjat kapinoivat Roomaa vastaan ja taisteluihin joudutaan myös Gaiuksen kotitilalla. Kun Gaiuksen isä kuolee, pojat muuttavat Roomaan Mariuksen luokse ja mukaan lähtee kaunis orjatyttö Alexandria, josta molemmat pojat ovat kiinnostuneita. Mariuksen ohjauksessa poikia aletaan valmistella tulevaisuuttaan varten, Marcusta sotilasuralle ja Gaiusta politiikkaan ja sotapäälliköksi, perheensä perinteiden mukaisesti. Mariuksella on kuitenkin vahva vihollinen, kaupungin toinen konsuli Sulla, ja kumpikaan heistä ei ole hyvä jakamaan valtaa.

Rooman portit on hyvä kirja, varsinkin esikoiseksi ja aihekin on erittäin kiinnostava. Harmi vaan, että Iggulden on muokannut historiaa aika paljon kirjoittaessaan. Esimerkiksi Caesar ei ollut ainoa lapsi kuten tässä kuvataan ja ystävä Marcus oli todellisuudessa 15 vuotta nuorempi, joten ei hänestä ollut lapsuuden leikkikaveriksi. Marius, joka on todellinen historian henkilö myös, ei ollut Caesarin eno eikä verisukulainen, mutta sukua kuitenkin. Caesarin tarina on niin hyvä jo valmiiksi, että ainakin nämä muutokset tuntuvat aika turhilta ja juonesta olisi saanut hyvän enemmän todellisuuten pohjautuenkin. Sen ymmärrän hyvin, että monesti historillisissa teoksissa tiivistetään tapahtumia vuosilla juuri kirjan kuvaamaan aikaan sopivaksi, mutta olisi hyvä jos edes lähtökohdat olisivat lähempänä totuutta.

Igguldenin kirjoitustyyli on ihan hyvä ja juoneen pääsee helpolla uppoutumaan mukaan. Muutama kohta kuitenkin häiritsi, varsinkin orjatyttö Alexandrian suhteen. Tyttö vaikuttaa aika ylpeältä ja nenäkkäältä jopa omistajansa seurassa, hyvin modernilta naiselta, joka haluaa pärjätä omillaan eikä olla riippuvainen muista. Alexandriasta jäi aina tunne, että tässä oli hahmo ihan väärältä aikakaudelta eksynyt Caesarin ajan tarinaan.

Bernard Cornwelliin verrattuna kyllä vielä ainakin pidän selkeästi enemmän Cornwellin kerronnasta. Cornwellin tarinat vievät paremmin mukanaan, henkilöt ovat vahvempia ja sieltä on helppo löytää omat suosikkinsa ja myös sotakuvaukset ovat selkeämpiä ja jännittävimpiä. Vertaus ei sinänsä kuitenkaan ole reilua, koska Cornwell on kirjoittanut kymmeniä romaaneja ja tämä on Igguldenin esikoinen. Eli Igguldenillakin on paljon aikaa hioa tyyliään ja hän onkin tämän jälkeen julkaissut vähintään kirjan per vuosi, joten luettavaa häneltä riittää.

The Emperor - Keisari:

1. The Gates of Rome (2003) - Rooman portit (2004)
2. The Death of Kings (2004) - Kuninkaiden kuolema
3. The Field of Swords (2005) - Miekkojen kenttä
4. The Gods of War (2006) - Sodan jumalat
5. Book 5 (TBA)

 Conn Iggulden Wikipediassa ja Rooman portit Adlibriksessä (tilapäisesti loppu).

 

Rooman porteilla ovat vierailleet myös Puolisilmä, Nipvet ja perttuk.

Allison Pearson: Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää: Uraäidin päiväkirja

I Don't Know How She Does It: The Life of Kate Reddy, Working Mother
Julkaistu 2002, suomennos 2002
Pokkari 432 sivua. 

Kirjasta tehdyn leffan myötä löysin uuden pokkarijulkaisun jo alunperin vuonna 2002 suomennetusta Kate Reddy -kirjasta. Leffaa en kyllä ole nähnyt enkä tämän luettuani aikokaan sitä katsoa. Idea kuulosti hyvältä, varsinkin kun näitä Allison Pearsonin tekstejä on alunperin ilmestynyt lehtikolumneina.

Kate Reddy on töissäkäyvä kahden pienen lapsen perheenäiti. Hänen miehensä Rich on arkkitehti, mutta Kate on perheen pääelättäjä ja tekee pidempää päivää Lontoon Cityssä. Kate myös työnsä vuoksi joutuu matkustamaan säännöllisesti ulkomailla, joten haastetta perhe-elämälle riittää. Apuna Reddyillä on lastenhoitaja Paula, joka on hyvin tarkka roolistaan ja siitä mitä hänen vastuisiinsa kuuluu, sekä siivooja Juanita, joka ei pysty kumartelemaan.

Töistä Kate myöhästelee perheen takia säännöllisesti ja kotona hän tuntee suurta syyllisyyttä poissaoloistaan ja yrittää jotenkuten osallistua lasten koulujen vanhempaintoimintaan, jopa yömyöhään. Lisää haastetta tulee kehiin kun Kate saa uuden asiakkaan Wall Streetiltä ja sen myötä tapaa kiinnostavan miehen Jack Abelhammerin. Kotona Lontoon toimistolla naisia ei kohdella ihan reilusti ja eräs suurempi tapaus menee yli Katen kestokyvyn ja hän kerää muutkin naiset suunnittelemaan sopivan koston pääkiusanhengelle.

Minusta tämä kirja oli aika kamala. En meinannut jaksaa lukea tätä loppuun asti, kun aikamoista taistelua oli jaksaa tekstin kanssa eteenpäin. Kate stressaa ihan kaikesta, on aivan toivoton kotiapulaistensa kanssa - he vedättävät häntä aivan täysillä ja Kate miettii vaan palkankorotuksia ja lahjoja heille ja Kate hoitaa huonosti sekä työnsä, suhteensa miehensä kanssa, että lapset. Monet asiat Katen tekemättömien listoilla ovat aivan pikkujuttuja, mutta hän ei vaan tunnu saavan mitään aikaiseksi ja tilanne menee katastrofaaliseksi kun näitä tekemättömiä hommia kertyy kasoittain. En oikein oppinut pitämään Katesta henkilönä, hän kun tuntuu olevan niin hukassa työnsä ja kaiken muunkin kanssa.

Pearsonin teksti ei siis sopinut minulle ollenkaan ja minusta tämä ei ollut hauskasti kirjoitettua, vaikka monet muut ilmeisesti ovatkin olleet sitä mieltä - kirja kun on myynyt miljoonia. Ehkä joku toinen, joka on on samanlaisessa tilanteessa kuin Kate osaa arvostaa tätä enemmän. Mutta minusta koko asetelma ja ajatusmaailma on vanhanaikainen, eli se, että vain naisilla on ongelmia perheen ja työn yhteensovittamisessa ja päävastuu kotiasioista kuuluu naiselle - tosin Rich auttelee Katea aika paljon, mutta yleensä Kate ei ole tyytyväinen jälkeen vaan tekee asiat uudelleen itse. Pearson tosin yrittää kuvata sitä, että Lontoon Cityssä tilanne on vielä 2000-luvun alussa ollut näin huono, mutta olisin toivonut jotain piristävämpää ja erilaisempaa otetta hyvään aiheeseen, näin kirjoitettuna tulos oli suuri pettymys.

*Ja nyt tulee spoileri!*
Kirjan lopetuskin tuotti pettymyksen, jotain muuta olisi kirjailija voinut keksiä... Ja siis melkein mikä vaan muu olisi kelvannut paitsi tuo töiden lopetus ja maallemuutto!

Allison Pearson Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Kate Reddystä ovat kirjoittaneet myös Kirjakko, Kirja-ajatuksin ja Isla de Höyhen.

Ally O'Brien: Agentti

The Agency
Julkaistu 2008, suomennos 2010
Pokkari 383 sivua.

Emilie Le Masque Rouge -blogissa kirjoitti Agentista joku aika sitten ja silloin ajattelin, että pitääpä pistää tuo muistiin ja ottaa luettavaksi jos tulee vastaan jossain. Nyt sitten vuodenvaihteen kirja-aleista tarttui pokkari mukaan ja lomalla tuli lukaistua tämäkin läpi. Ally O'Brien on salanimi, jolla kirjoittavat yhdessä Brian Freeman ja Ali Gunn.

Tess Drake on sinkku kirjallisuusagentti Lontoossa. Hänen pomonsa Lowellin äkillinen kuolema aiheuttaa paljon ongelmia Tessille. Firman johtoon nousee Cosima Tate, jonka kanssa Tess ei ole väleissä ollenkaan, joten Tess joutuu pohtimaan uransa jatkoa. Lisäksi hän joutuu Lowellin kuolemaa tutkivien poliisien epäiltyjen listalle kun vaikuttaa siltä, että joku tarkoituksella haluaa lavastaa Tessiä syylliseksi. Omat sotkunsa kuvioihin tuo myös Tessin salarakas, naimisissa oleva Mr. Darcy.

Tarina Agentissa on hyvä ja kiinnostava, mutta ihan perinteistä chick littiä tämä ei kuitenkaan ole. En juuri naureskellut tätä lukiessa, joten esimerkiksi Sophie Kinsellalle ja Lauren Weisbergille Ally O'Brien -duo kyllä häviää, mutta on tällä omat hyvätkin puolensa vaikka tuo tekstin hauskuus jää vähemmälle. Useassa kohtaa huomasin, että tekstin oli tarkoitus olla hauskaa, mutta minulle se ei vaan toiminut kuten oli ajateltu. Liekö sitten mieskirjoittajan vaikutusta tuo, että ei ihan naisten jutut toimi niin kuin pitäisi. Juoni on hieman dekkarinomainen murhaselvittelyineen, joten minulle sopi kyllä sekin puoli.

Yleensä chick lit -kirjat on kirjoitettu kevyesti ja hyvällä sydämellä, mutta tämä oli hieman vakavampi tapaus murhineen ja kostoineen. Kieli oli myös yllättävän värikästä. Päähenkilöstä ei saanut kovin sympaattista kuvaa, hän oli miesten maailmaan sopiva kovapintainen ja hieman huonolla moraalilla varustettu alkoholisti.  Luin tämän kuitenkin kerralla nopeasti läpi ja hyvin uppouduin altaalla tarinaan mukaan, joten kyllä Ali ja Brian osaavat kirjoittaa hyvin. Kunhan vaan ne odotukset ovat kohdallaan :)

Tämä kirja Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

Agentin ovat Emilien lisäksi lukeneet myös Humisevalla harjulla, Aamuvirkku yksisarvinen ja Mari A.

Juan Gómez-Jurado: Petturin merkki

El emblema del traidor
Julkaistu 2008, suomennos 2010
Pokkari 349 sivua.

Loma on nyt ohi ja pitää heti aloittaa luettujen kirjojen suman purkaminen, koska niitä on nyt parin viikon aikana sitten kertynytkin paljon. Juan Gómez-Jurado on uusi tuttavuus, josta kiinnostuin, koska haluan lukea enemmän myös muilla kielillä kuin englanniksi ilmestyneitä teoksia ja tämä vaikutti juuri minulle sopivalta teokselta, vauhdikas jännäri natsi-Saksan aikaan sijoittuen.

Kirja alkaa prologilla vuodesta 1940, jolloin hyvin erikoinen ja arvokas kultainen mitali päätyi saksalaisilta haaksikossa palkkiona espanjalaisen perheen haltuun. Perheen isän kuoltua poika Juan Carlos saa mitalin haltuunsa ja saa 2002 kuulla sen tarinan ja kirjan varsinainen juoni pääsee liikkeelle.

Päähenkilönä on Paul Reiner, joka on äitinsä kanssa joutunut vaikeuksiin perheen isän kuoltua. He asuvat Münchenissä äidin siskon perheen, von Schroederien luona, palvelijoiden asemassa. Paulin serkku Jürgen on hyvin julma ja hän kiusaa ja hakkaa Paulia kavereidensa kanssa mielellään. Eduard, von Schroederien vanhin poika ja perijä kuolee siten, että Paulia syytetään kuolemasta ja hän joutuu äitinsä kanssa lähtemään linnasta. Ennen kuolemaansa Eduard on kertonut Paulille viimeiset muistonsa tämän isästä ja Paul tajuaa, että hänelle on valehdeltu tapahtumista ja von Schroederit ovat jotenkin sotkeentuneet juttuun.

Omillaan Paul pärjää ruumiillisella työllä ja alkaa menestyä älykkyytensä ansiosta. Hän myös liittyy vapaamuurareihin, koska he ovat tunteneet hänen isänsä ja Paul haluaa selvittää nuo vanhat tapahtumat perinpohjin. Paul seurustelee juutalaisen Alysin kanssa, joka on karannut kotoa kun hänen isänsä olisi muuten pakottanut tämän Jürgenin puolisoksi kauppasuhteiden takia. Natsit alkavat nousta ja Jürgen on täysillä liikkeessä mukana, tosin hänen väkivaltainen luonteensa uhkaa aiheuttaa ongelmia sielläkin. Jürgen saa selville von Schroederien perheen salaisuuden ja yhteenotto Paulin kanssa on väistämätön.

Tämä kirja oli ihan mukavaa luettavaa, mutta pieni pettymys kuitenkin. Olin odottanut jotain enemmän sekä juonelta, ajankuvaukselta että henkilöistä. Hahmot ovat aika yksiulotteisia kaikki, Paul on hyvä, Jürgen paha ja Alys käytökseltään välillä hyvin käsittämätön. Jäikin hieman fiilis, että Gómez-Jurado ei oikein itse taida ymmärtää naisia ja siksi hän on tehnyt Alysistä hyvin äkkipikaisen ja arvaamattoman, mutta Alys ei ainakaan minulle tuntunut ikinä kunnolliselta hahmolta, niin epäloogista oli käytös.

Natsi-Saksa ja juutalaisten ja vapaamuurareiden vainot olisivat olleet kaikki hyviä aiheita, mutta nyt niitä sivuttiin aika pinnallisesti ja olisin toivonut syvempää paneutumista näihin kipeisiin aiheisiin. Todellisia henkilöitä, kuten Adolf Hitler ja Richard Heydrich vilahtaa myös tarinassa ja on Gómez-Jurado tutkimusta aiheestaan tehnyt, mutta silti minulle juonesta jäi syvällisyyttä puuttumaan eikä tämä imaissut kunnolla mukaansa missään vaiheessa. Pitänee kokeilla vielä joku toinenkin teos tältä kirjailijalta, että josko osuisi parempi kohdalle.

Juan Gómez-Jurado Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessa.

Juttua Petturin merkistä myös Kirjavinkeissä.

Liza Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat

Postcard Killers
Julkaistu & suomennettu 2010.
Pokkari 2011, 319 sivua.

James Patterson on hyvin tuottelias kirjailija ja häntä onkin kritisoitu yhteistyöstään monien muiden kirjoittajien kanssa. Patterson on kertonut, että yhteistyössä yleensä tämä kumppani kirjoittaa ensin ensimmäisen version, jota hän sitten lähtee työstämään. James Pattersonin kirjat ovat hyvin viihdyttäviä, joskin melko samantapaisia, joten odotinkin nyt innolla, että mitä uutta Liza Marklund tuo tähän tarinaan. Ja englanniksi kirjailijoiden nimet ovat tietysti toisinpäin, mutta mennään nyt tässä suomi-painoksen mukaan.

Sarjamurhaajapariskunta tappaa yhteisen illanvieton jälkeen toisia pariskuntia ympäri Euroopan kaupunkeja ja he lähettävät aina paikalliselle toimittajalle postikortteja vinkeiksi tapahtumista. Tukholmassa kortin saa rikostoimittaja Dessie, joka alkaa tutkia tapahtumia yhdessä rähjäisen amerikkalaisen poliisin Jacobin kanssa, jonka tytär oli yksi aiemmista uhreista. Lukija saa seurata niin murhaajia kuin tutkijoitakin, mutta ihan kaikkea ei kuitenkaan paljasteta suoraan.

Täytyy myöntää, että hieman pettynyt olin tähän tuotokseen. Pattersonia enemmän lukeneille tarinassa ei ole juuri mitään yllättävää, saman kaavan mukaan mennään nyt kuin monesti ennenkin hänen kanssaan. Marlundin ääni kuuluu ehkä eniten Pohjoismaiden kuvauksessa. Alkuun ajattelin, että Dessie olisi Marklundin hahmo, mutta ei hänkään juuri eronnut lopulta monista muista Pattersonin henkilöistä. Pidin hänestä kyllä muuten, mutta Dessien ja Jacobin suhde ei minua oikein vakuuttanut, se jäi jotenkin ontoksi. Hyvää teoksessa olivat ainakin loppuosan Suomi-maininnat :)

Lopputeksteissä Patterson kiittelee Marklundia, että tämä oli aina valmis joustamaan. Tästä jäin sitten miettimään, että olisiko kirja ollut parempi, jos Marklund ei olisi antanut niin paljon periksi... Mutta, Pattersonin teoksien lukemista aion kyllä ehdottomasti jatkaa. Hän tuottaa mukavaa, nopealukuista viihdettä, joka sopii tiettyyn mielialaan, eli silloin kun tekee mieli heittää aivot narikkaan.

James Patterson ja Liza Marklund Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös Leena Lumi, Maarit, Jonna ja Cathy. 

Kuningatar Noor: Uskomaton elämäni

Leap of Faith - Memoirs of an Unexpected Life
Julkaistu 2003, suomennos 2003.
Pokkari 2004, 443 sivua.

Jordanian matkalle piti saada mukaan joku aluetta käsittelevä teos ja löysin siten tämän kuningatar Noorin hyvin mielenkiintoisen elämänkerran. Noor kertoo tässä hieman sukunsa historiaa ja elämästään lapsuudesta miehensä kuolemaan vuonna 1999 asti.

Lisa Halaby on 1951 syntynyt amerikansyyrialainen nuori nainen, jonka isä on ilmailualalla töissä ja myös hallinnon korkeana johtajana, joten he sitä kautta tutustuvat valtaapitäviin henkilöihin. Hän nuoruudessaan saa kokea niin John F. Kennedyn hallinnon kuin myös Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset ja hänet hyväksytään ensimmäisten naisten ryhmässä opiskelemaan Princetoniin. Perhe muuttaa useampaan kertaan, mikä varmasti vaikuttaa Lisan ystävyyssuhteisiin ja valmistuttuaan Lisa itse työskentelee ensin Australiassa ja sitten Iranissa kaupunkisuunnittelijana.

Iranin levottomuuksien alettua Lisa siirtyy Jordaniaan isänsä perustamaan Arab Air Services firmaan tilapäiseksi toimitusjohtajaksi. Siellä hän tapaa kuningas Husseinin ja he alkavat tapailla ja menevät lopulta naimisiin. Lisa saa avioliiton myötä uuden nimen, Noor al-Hussein - Husseinin valo. Hänen elämänsä muuttuu täysin, hän on Husseinin neljäs vaimo ja hänestä tulee äitipuoli 8 lapselle, joista vanhempien kanssa elämä ei ole aina ihan helppoa. Husseinin lisäksi Noor rakastuu Jordanian maahan ja kansaan ja kirjoittaa näistä niin elävästi, että mieli varmasti tekisi lähteä matkalle paikanpäälle, jos en olisi lukenut tätä juuri Jordaniassa.

Noor kuvaa elämäänsä hyvin kiinnostavalla tavalla, selkeästi ja helppotajuisesti. Mukana on henkilökohtaista perhe-elämää, virallisia vastaanottoja, politiikkaa ja historiaa. Hän kertoo Jordanian näkemyksen Israelin ja palestiinalaisten vieläkin jatkuvata konfliktista, sen syistä ja Husseinin yrityksistä ratkaista ongelmaa. Hyvin mielenkiintoisia ovat myös Noorin tulkinnat ja muistot maailman merkkihenkilöiden teoista ja motiiveista Lähi-idän alueella. Alkuun minua hieman häiritsi tämä name dropping, mutta totuin siihen kyllä ajan myötä. Onhan se luonnollista, että kuninkaalliset ystävystyvät keskenään ja ymmärtävät toistensa elämää aivan eri tavalla kuin taviskansalaiset.

Tämä kirja oli  todella hyvä, ehdottomasti parhaita viime aikoina lukemiani. Noor on vahva ja rehellinen päähenkilö, joka tekee itselleen vahvan roolin järjestöissä ja puhujana, vaikka perinteisesti hänen kuuluisi pysytellä taka-alalla. Hän kirjoittaa myös hyvin kriittisesti oman kotimaansa Yhdysvaltojen suhtautumisesta arabimaailmaan ja turhautumisesta heidän Israelia suosivaan politiikkaansa.

Suosittelen ehdottomasti, tämä kannattaa kyllä lukea, kirja avaa niin mielenkiintoisella tavalla poliittisen pelin ja kuninkaallisen hovin taustoja ja henkilöitä.

Kuningatar Noor al-Hussein Wikipediassa.

Anne Rice: Veren vangit - Vampyyrikronikat 1

Interview with the Vampire - The Vampire Chronicles 1
Julkaistu 1976, suomennos 1992
Pokkari 414 sivua.

Inspiraatio lukea tämä kirja uudelleen tuli TV:ssä näytetyn leffaversion jälkeen Feissarimokiin ilmestyneestä keskustelunpätkästä (itse leffa kun meni minulta ohi tuolloin). Aiemmalla lukukerralla muistan pitäneeni tarinasta paljonkin mutta jatko-osat jäivät silti kokeilematta. Sevenin parin viime vuoden aikana julkaisemien pokkariversioiden ansiosta nämä suomennokset oli myös helppo saada käsiin.

Kirjassa vampyyri Louis kertoo haastattelijalle elämästään 1700-luvun Ranskan Louisianan plantaaseilta nykyaikaan. Tarina alkaa Louisin veljen kuolemalla ja Louisin muuttumisella vampyyriksi Lestatin toimesta. Lestat on hyvin raaka ja kostonhimoinen, hän leikittelee mielellään uhreillaan ja nauttii tappamisesta. Louis taas on hyvin toisenlainen ja hänen omatuntonsa kolkuttelee paljon enemmän. Tosin ei Louis kyllä paljoa Lestatia estele tai muutenkaan uhreja yritä pelastaa, hän vain kärsii sisäisesti.

Louisia myös vaivaavat elämän suuret kysymykset Jumalan ja paholaisen olemassaolosta ja vampyyrien elämän tarkoituksesta. Hän uskoo, että Lestatilla voisi vanhempana vampyyrinä olla vastauksia tai ainakin Lestat voisi perehdyttää häntä vampyyrien maailmaan, joten hän jää Lestatin luokse, vaikka tunteekin vastenmielisyyttä tätä kohtaan. Lestat myös muuttaa 5-vuotiaan pikkutytön Claudian vampyyriksi pitääkseen Louisin luonaan.

Ricen teksti on hyvin kuvailevaa ja siksi hieman raskastakin. Muistelen pitäneeni tästä kirjasta paljon aiemmin, mutta nyt uudestaan luettuna monien muiden, modernien vampyyrikirjojen jälkeen mielipide on kyllä muuttunut hieman. Nyt tuntui siltä, että alku oli ihan hyvä, mutta sen jälkeen juttu jämähti hieman paikoilleen Louisin jahkailuihin. Lopussa taas vauhti kiihtyi ja se olikin oikein mukavaa luettavaa. 1970-luvulla Veren vangit oli varmasti hyvin poikkeuksellinen teos, mutta nykyään tämä genre on jo hyvin yleinen, eikä tämä teos enää erotu edukseen ja se on harmi.

Tarkoitus olisi kyllä lukea tämän 2 suomennettua jatko-osaakin, mutta saa nyt nähdä missä välissä tuo tapahtuu. Muille nostalgisille suosittelenkin enemmän leffa-versiota ja sen pitäisi kyllä olla edelleen hyvä, vaikka ehkä pitää tarkistaa sekin :)

The Vampire Chronicles:

• Interview with the Vampire (1976) - Veren vangit
• The Vampire Lestat (1985) - Vampyyri Lestat
• The Queen of the Damned (1988) - Kadotettujen kuningatar
• + useita muita, ei suomennettu.

Sarja Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös ainakin marjis & Helinä ja LukeVille blogistakin löytyy juttua.