maanantai 21. toukokuuta 2012

Eve Silver: Sydämen synnit - The Sins 1

Sins of the Heart
Julkaistu 2010, suomennos 2012
348 sivua.

Eve Silverin uutuus Sydämen synnit aloittaa uuden sarjan, joka ilmeisesti ensimmäiset kolme osaa muodostavat oman tarinansa, kun tätä kustantajakin trilogiaksi väittää, mutta kirjailijan sivuilla kerrotaan kirjoja olevan nyt jo 4 kpl, plus tarinan avaava e-novelli.

Maanalainen maailma on jaettu reviireihin, joilla jokaisella on omat hallitsijansa. Kaaoksen jumala Sutekh (Seth) on yksi vahvimmista valtiaista Manalassa ja hänellä on neljä poikaa kolmen eri ihmisnaisen kanssa. Pojat työskentelevät hänelle sielunryöstäjinä ja väkivaltaisesti hakevat mahdollisimman mustia ja pahoja ihmissieluja isälleen syötäväksi. Manalan hauras tasapaino ja rauha vaarantuu, kun käy ilmi, että yksi Sutekhin lähes kuolemattomista pojista on murhattu.

Pojista vanhin Dagan Krayl on yksitoista vuotta aiemmin pelastanut Roxy Tamin murhaajan kynsistä. Roxy maistoi pelastuksen yhteydessä Daganin verta ja on sen jälkeen janonnut verta jatkuvasti. Dagan myös varoitti Roxyä Asetin tyttäristä, salaseurasta joka tekisi heistä vihollisia, Roxyllä kun oli äidin perintönä Asetin tyttärien koru. Roxy kuitenkin on liittynyt tähän porukkaan ja saa tehtäväkseen tutkia sielunryöstäjän murhaa, tämän sielu kun ei ole ilmaantunut normaalisti Manalaan vaan on kateissa. Tutkimukset tuovat taas Daganin ja Roxyn yhteen 11 vuoden jälkeen, mutta nyt he ovat eri puolilla, joten yhteistyö ei ole ihan helppoa.

Silverin luoma asetelma ja maailma on ihan kiinnostava, vaikka tässä siitä saakin aika pintapuolisen katsauksen vielä. Varsinkin Manalan muut hallitsijat jäävät melkein nimitasolle vielä, mutta ehkä heihinkin päästään tutustumaan sarjan edetessä. The Sins -sarjan kirjat kertovat jokainen yhden veljeksen tarinan ja viimeisenä on vuorossa nyt murhattu ja kirjassa jonkun verran mukana oleva Lokan, eli voisi olettaa, että hänen osaltaan juoni jatkuu avonaisena ainakin kolmen ensimmäisen osan läpi. Muutenkin Sydämen synnit kertoi vaan osaa tarinasta ja aika lailla ainakin minun mielestäni asiat jäivät vielä auki, vain joitain osia ratkesi lopussa.

Jos ajatellaan, että tämän kirjan pääasia oli saattaa Dagan ja Roxy yhteen, niin romantiikka ja yhteinen aika jää kuitenkin aika vähälle, eli tämä toimii paremmin Silverin maailman esittelynä. Hahmoista ei vielä ole kauheasti sanottavaa, he jäivät kaikki hieman etäisiksi vielä, joten pitää katsoa, että mihin suuntaan juttu lähtee tästä kehittymään. Muuten kirja oli mukavan vauhdikas ja nopealukuinen välipala. Silverin luoma maailma on kyllä kiinnostava ja siitä voisi enemmänkin saada irti, mukana kun on sellaisia tuttuja nimiä kuin Haades, Osiris ja Anubis.

The Otherkin/ Sins:
  1. Sins of the Heart (2010)
  2. Sins of the Soul (2010)
  3. Sins of the Flesh (2010)
  4. Body of Sin (2011)
+ Sin's Daughter (2010) prequel e-Novella

Kirjalijan kotisivut. Tämä kirja Harlequinin sivuilla ja Adlibriksessä on englanninkielinen versio.

Lisää tästä kirjasta: Lukunurkka

3 kommenttia:

  1. Hei, minultakin löytyisi tuo 11 kysymystä sinulle blogistani, mutta ymmärrän kyllä jos et jakso moniin kysymyksiin vastata :)

    VastaaPoista
  2. Noniin, nyt on vastattu näihin vihdoin. Kiitos vaan kysymyksistä, aika pahoja pistitte mukaan :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...