sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Rosalind Laker: Garlands of Gold

Julkaistu 2008, 215 sivua.

Rosalind Lakerin aiemmasta tuotannosta on suomennettu muutamia suosittuja teoksia, kuten Kuningattaren perintö ja Kuningas kutsuu tanssiin. Laker yleensä kertoo oman tarinansa historiallisessa asetelmassa siten, että päähenkilöt ovat hänen omiaan mutta sivuhenkilöinä vilahtaa myös todellisia historian hahmoja. Kuningattaren perinnössä vahva hahmo on sir Christopher Wren ja hän on mukana tässäkin kirjassa.

Tämä kirja sijoittuu 1600-luvun lopun Hollantiin ja Englantiin. Rotterdamissa päähenkilö Saskia pääsee äitinsä avulla töihin Gibbonsin perheeseen rouvan henkilökohtaiseksi palvelijaksi ja hän tutustuu sitä kautta perheen poikaan Grinling Gibbonsiin ja tämän ystävään Robertiin. Grinling on todellinen historian henkilö ja kuuluisa puunveistäjä ja Laker keskittyy tässä teoksessaan paljon häneen henkilönä ja hänen veistotyöhönsä, joka on kyllä kiinnostava aihe.

Laker usein kertoo tavallisista henkilöistä, jotka ovat harviaisen taitavia jollain käsityö- tai taidealalla ja toinen käsiteltävä aihe onkin Saskian innostus kauneusvoiteisiin ja hajusteisiin, joiden myynnin kautta hän saa lisätuloja ja mainetta. Saskia myös ihastuu päätäpahkaa Grinlingiin eikä huomaa ollenkaan Robertia, joka taas olisi hänestä kiinnostunut, joten romantiikkakin on tarjolla.

Pidän paljon Lakerin kirjoitustyylistä, hänen tarinansa ovat todentuntuisia ja hän osaa kertoa melko tavallisten ihmisten elämästä hyvin elävästi. Muutamia ajan tärkeitä ihmisiä, kuten kuningas Kaarle II ja Christopher Wren, tavataan myös lyhyesti, mutta pääpaino on muualla. Lontoon jälleenrakennus suuren palon jälkeen on mielenkiintoista aikaa kaikkine ongelmineen, asuntopula ja huono rakennuslaatu taitavat olla ikuisia huolenaiheita.

Grinling Gibbons ja sir Christopher Wren wikipediassa ja tämä teos Adlibriksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...