Julkaistu 2000, suomennos 2009
Pokkari 2011, 226 sivua.
Pohjois-Korea on nyt ollut uutisissa paljon, joten se olikin siten sopiva valinta maailmanvalloitusprojektin seuraavaksi kohteeksi. Nyt on ihmetelty Kim Jong-il:n kuoleman aiheuttamia surureaktioita pohjoiskorealaisissa ja tässä Kang Chol-hwanin kirjassa sivutaan hieman Suuren Johtajan Kim Il-sungin kuoleman aikaa.
Kangin perhe on korealainen, mutta hänen isovanhempansa päätyivät asumaan miehittäjävaltio Japaniin töiden perässä. Kuitenkin ennen Kangin syntymää 1960-luvulla hänen isovanhempansa kuuntelivat ja uskoivat Pohjois-Korean propagandaa ja päättivät muuttaa sinne, tuhansien muiden mukana. Lupaukset tulevasta olivat hienoja ja he uskoivat idealistisesti pääsevänsä rakentamaan uutta hienoa maata.
Alkuun kaikki toimii kohtalaisesti vaikka pettymyksiäkin tulee vastaan. Yllätyksenä tulee se, kuinka tiukasti säännösteltyä kaikki on ja perusasiatkin kuten asunto, ruoka ja työpaikka osoitetaan valtion toimesta. Maan sisälläkään ei saa matkustaa ilman lupaa ja isoisä turhautuu liikemiehenä, kun ei saa käyttää osaamistaan hyödyksi ja kehittää toimintatapoja haluamaansa suuntaan. Lisäksi Japanin paluumuuttajista ei juuri pidetä Pohjois-Koreassa, joten ystävystyminen ei ole helppoa.
Heinäkuussa 1977 kaikki muuttuu kun isoisä joutuu vankileirille ja pian koko perhe äitiä lukuunottamatta joutuu seuraamaan perässä. Äiti on sankariperheestä, joten häntä ei katsota kanssasyylliseksi vaikka muuten aina koko perhe kärsii yhden rikkomuksista. Leirielämä Yodokissa on järkyttävää, olosuhteet ovat epäinhimilliset, koko ajan on nälkä, työ on rankkaa ja opiskelu turhaa, joten ihmisiä kuolee jatkuvasti. Vartijoita ja vakoojia pitää muistaa varoa, koska vääristä sanoistakin saattaa tulla ankara rangaistus.
Kokonaisuutena tämä on hieno kirja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Iso osa tekstistä tietysti keskittyy kuvaamaan elämää vankileirillä ja elo siellä on hyvin rankkaa, mutta kuvaus pääpiirteiltään poikkeaa yllättävän vähän muista pahoista oloista, joista olen lukenut. Vakoojat, ilmiannot, kritiikit ja itsekritiikit ovat tuttuja muistakin kuvioista. Pohjois-Koreaan on kuitenkin hyvin kiehtovaa päästä tutustumaan sekä maana, että ihmisten ja näiden ajattelutavan kannalta.
Pitänee nyt tämän luettuani ja aiheesta innostuttuani tutustua myös Barbara Demickin teokseen Suljettu maa.
Kang Chol-Hwan Wikipediassa ja Pjongjangin akvaariot Adlibriksessä.
Juttua tästä löytyy myös näistä: Kirjanviemää, Luin kirjan ja Kolmas linja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti