sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Chevy Stevens: Kadonnut

Still Missing
Julkaistu 2010, suomennos 2012
362 sivua.

Kadonnut on kanadalaisen, kiinteistönvälittäjänä itsekin toimineen Chevy Stevensin esikoisromaani. Kirjan luvut ovat psykiatrin istuntoja ja Annie kertoo karmeista kokemuksistaan sekä uudesta päivittäisestä elämästään pätkittäin, istunto kerrallaan hiljaiselle kuuntelijalleen, jonka ääntä kirjassa ei kuulla kertaakaan.

Kiinteistönvälittäjä Annie O'Sullivan elää Vancouver Islandilla tavallista, hiljaista elämää kunnes hänet siepataan asuntonäytöstä ja Annien pitkä painajainen alkaa. Mies - Friikki, kuten Annie häntä kutsuu, vie hänet syrjäiseen mökkiin kauaksi muista ja paikasta muodostuu Annien vankila. Friikki pakottaa hänet mukaan outoihin rituaaleihinsa ja sanelee miten Annien pitää käyttäytyä ja pukeutua. Vankeutta kestää pitkään, mutta lopulta Annie pääsee pois, palaamaan takaisin kotiinsa ja alkaa jonkun ajan kuluttua käydä psykiatrilla. Hän on aivan rikki ja hyvin vihainen alun kertomuksissaan, mutta alkaa hiljalleen toipua. Sitten käy ilmi, että Annie ei ole vieläkään turvassa, vaan joku jahtaa häntä edelleen.

Kadonnut on hyytävän hieno sieppaustarina, joka oli pakko lukea kerralla loppuun asti. Annie on koskettava hahmo, häneen on helppo samaistua ja hänen vihansa ja surunsa on hyvin helposti ymmärrettävää. Tämä kirja ei varmasti sovi kaikille, mutta minulle tämä oli oikein mukava positiivinen yllätys ja pidin tästä kirjasta paljon. Kirjan lähtöasetelmasta jo tiedetään, että Annie pääsee pakoon, mutta hän kärsii edelleen eikä ole kovin halukas käymään läpi rankkoja kokemuksistaan, joten median painostus tuntuu todella ikävältä. Siepattuna olo on ihan hyvin kirjoitettu, mutta jotain enemmän olisin kyllä odottanut siltä osalta. Minulle kirja parani siinä vaiheessa, kun Annie pääsi pois ja koitti palata takaisin vanhaan elämäänsä. Eristäytymisen, jatkuva pelon ja ongelmat perheen ja ystävien kanssa Stevens osasi kuvata hyvin realistisesti.

Alkuun mietitytti hieman, kun mainostetaan, että tämä kirja ei sovi heikkohermoisille, mutta kyllä tämä jännärinä pysyy, eikä mene kauhun puolelle tai muutenkaan liian kammottavaksi. Annien vankeusajan kuvaukset olivat tietysti rankkoja, mutta kertomukset oli jaksotettu sopiviin pätkiin psykiatrikäyteihin ja Annie kertoili väliin muitakin juttujaan päivittäisestä elämästään ja toipumisesta. Ajattelin myös alkuun, että jos koko kirja kertoo vankeusajasta, niin siinä on kirjailijalla tekemistä, että saa kiinnostuksen pysymään yllä. Tältäkin osin Stevens osasi hoitaa hommansa hyvin ja tarina kehittyy hienosti vielä Annien päästyä pois vankimökistään ja kirjan loppuhuipennus tapahtuu melkein nykyajassa.

Stevens kirjoittaa nopealukuista psykologista jännitystä ja hänen toinen romaaninsa Never Knowing kertoo adoptoidusta tytöstä, joka selvittäessään biologisia vanhempiaan saa selville, että hän on tappajan ja tämän uhrin lapsi. Elokuvaoikeudet kumpaankin teokseen ilmoitetaan myydyiksi ja tähän Never Knowingiin on ainakin alustavasti kiinnitetty ohjaajaksi Renny Harlin (Stevensin sivuilla Harlan). Leffaversiolta ei siis paljoa kannata odottaa... Mutta Stevens on ilmeisesti löytänyt oman alueensa ja tämän ensikokemuksen perusteella luen kyllä mieleläni hänen teoksiaan jatkossakin.

Chevy Stevens:
  • Still Missing (2010) - Kadonnut (2012)
  • Never Knowing (2011)
  • Always Watching (TBA)

Chevy Stevensin sivut ja tämä kirja Adlibriksessä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä tietää, ettei tämä kauhuksi taivu. Sillä olin kirjan esittelyä kuunnellassani vähän epäileväinen. Voin lukea kunnon jännäriä, mutta kauhusta en niin välitä.

    VastaaPoista
  2. Joo minäkin tuota alkuun pohdin, että pitäisikö jättää väliin kun vaikutti, että tämä voisi olla kauhua tai kääntyä ällöttäväksi. Mutta hyvä jännäri tämä oli, esikoiseksi varsinkin. Eli hyvin voit lukea :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...