Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Never Let Me Go
Julkaistu 2005, suomennos 2005
394 sivua.

Inspiraatio lukea Kazuo Ishiguron Ole luonani aina lähti scifi-haasteesta ja tämä teos sopisikin kahteen kategoriaan siellä, kun kyseessä on sekä vaihtoehtohistoria että dystopia. Haasteeseen sopivia kirjalistoja selailtuani kiinnostuin tästä teoksesta heti, Ole luonani aina oli mennyt minulta aiemmin kokonaan ohi, leffaversiostakin huolimatta ja on ensimmäinen lukemani Ishiguro. Alkuun pieni varoitus: Ole luonani aina tuntuu olevan niitä kirjoja, jotka ovat parhaimmillaan, kun lukija ei tiedä etukäteen tarinasta juuri mitään eikä mukana ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Tarina sijoittuu 1990-luvun Englantiin ja Ishiguron kuvaama maailma on lähtenyt omille raiteilleen joskus sotien jälkeen, sen verran erilaisessa ympäristössä tässä eletään. 31-vuotias Kathy kertoilee elämästään valvojana, jonka tehtävänä on pitää huolta vastuulleen uskotuista luovuttajista. Kathy myös muistelee erikoista lapsuuttaan, kun hän ystäviensä Tomin ja Ruthin kanssa eli Hailshamin sisäoppilaitoksessa. He eivät olleet koskaan ihan tavallisia koululaisia, vaan alusta asti heistä oli kasvatettu luovuttajia. Lapsesta asti he tiesivät olevansa erilaisia ja että heidän piti pitää hyvää huolta itsestään, sillä heillä oli edessä tärkeä tehtävä siinä vaiheessa kun luovutukset alkaisivat. Kathy pohtii tätä asetelmaa nyt jälkikäteen ja miettii, että missä vaiheessa he alkoivat oikein ymmärtää paremmin tätä kokonaisuutta ja omaa rooliaan yhteiskunnassaan. Samalla lukijalle avautuu hitaasti, vähän kerrallaan koko Ishiguron asetelma.

Ishiguron teksti oli ihan mukavaa luettavaa, mutta hänen tyyliinsä piti alkuun hieman totutella. Ole luonani aina lähtee liikkeelle hyvin niukoin tiedoin ja juonen edetessä vähitellen paljastuu aina lisää näitä pieniä tiedon murusia, joista tarina koostuu. Monet ovat tästä tyylistä pitäneet kun kirja on merkittäviä palkintoehdokkuuksiakin kerännyt, mutta minua tuo kyllä hieman ärsytti. Ole luonani aina on ihan kiva, rauhallinen ja hidastempoinen muistelmateos sinänsä onnellisesta lapsuudesta, joka näyttäytyy nyt jälkikäteen aika eri valossa. Mutta minulle tämä tarina ei ikinä oikein päässyt kunnolla vauhtiin ja tuntui, että tässä ei oikein tapahtunut juuri mitään.

Kathy tai kukaan hänen ystävistään ei missään vaiheessa haasta kohtaloaan tai lähde vaatimaan täysiä oikeuksia heillekin. Ajatuksissaan he voivat satunnaisesti haaveilla jostain normaalimmasta elämästä, mutta perimmiltään he kuitenkin haluavat täyttää roolinsa ja hoitaa vastuunsa. Tästä kirja saakin hieman synkän ja fatalistisen tunnelman kun kaikki kulkee vääjämättä kohti ennaltamäärättyä kohtaloa. On ihan ymmärrettävää, että pienille lapsille ei kaikkea voi kertoa suoraan, mutta tässä Kathy ystävineen saa nähdä aika paljon vaivaa selvittääkseen totuuden omasta asemastaan ja muiden vaikuttimista.

Kirjan esittelytekstissä lupaillaan päähenkilökolmikkoa "odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromanien hurjimmille uhkakuville". Tästä innostuneena odotukseni olivat aika kaukana siitä, mitä Ishiguro lopulta tarjosi ja kirjan loppu olikin minulle hurja pettymys. Perusajatus tarinan taustalla oli selvinnyt jo vähitellen aiemmin, mutta odotin koko ajan jotain hyvin yllättävää ja kaiken ympäri kääntävää jujua, mutta sellaista ei ollut Ishigurolla tarjolla. Nyt pari päivää tämän luettuani olen pettymyksestä toipunut, mutta ei tämä siltikään vielä ole kuin tasolla "ihan kiva". Tuntuu kuitenkin, että Ole luonani aina voisi olla niitä kirjoja, jotka jäävät mieleen hyvin, joten ajan kanssa muistikuvat voivat hyvinkin parantua tämän suhteen.

Kazuo Ishiguro Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Ole luonani aina ovat lukeneet mm. Satu, Kirsimaria, Lumiomena ja Naakku