maanantai 14. toukokuuta 2012

Tessa Gratton: Veritaika

Blood Magic
Julkaistu 2011, suomennos 2011
370 sivua.

Veritaika on amerikkalaisen Tessa Grattonin esikoisteos. Kirja nimensä mukaisesti sisältää taikuutta, jännitystä ja romantiikkaa, mutta ei vampyyreja tai muita yliluonnollisia olentoja. Veritaian itsenäinen jatko-osa Verenvahti julkaistaan suomeksi syksyllä.

Veritaian kerronta tapahtuu kahdella aikajaksolla. Missourissa lukiolainen Drusilla (Silla) Kennicot on vasta menettänyt vanhempansa. Ja pahinta on se, että kaikki muut uskovat Sillan isän tappaneen ensin äidin ja sitten itsensä. Silla vaan ei millään usko tätä selitystä, vaikka isoveli Reesekin on vakuuttunut. Joku hänen isänsä tuttava lähettää Sillalle muistikirjan, joka on täynnä isän käsialalla kirjoitettuja riimuja ja runoja, taikoja. Kokeillessaan yhtä niistä hautausmaalla Silla tapaa uuden naapurinsa Nicholaksen. Nickin ja Reesen avulla Silla alkaa perehtymään veren avulla tehtäviin taikoihin ja omiin voimiinsa.

Toinen aikajakso koostuu päiväkirjan otteista 1900-luvun alusta eteenpäin, alkaen lauseella "Minä olen Josephine Darly ja aion elää ikuisesti." Josephine kirjoittaa uudesta elämästään tohtori Philip Osbornin tavattuaan ja omasta perehdytyksestään melko vaaralliselta vaikuttavaan taikuuteen Philipin opastuksella. Josephine on rakastunut päätäpahkaa Philipiin ja on valmis tekemään mitä vaan saadakseen viettää mahdollisimman paljon aikaa tämän kanssa. Nämä kaksi tarinaa nivoutuvat vähitellen yhteen ja Sillan ystävineen on selvitettävä, että mitä hänen vanhemmilleen tapahtui ja kuka heitä nyt vainoaa.

Oli kiva lukea erilainen tarina paranormaalin romantiikan alueelta ja noituus on kiinnostava aihe. Nyt vaan hieman liikaa meni tarina veren puolelle, eli Sillan kohdalla itsensä viiltelyyn, oman veren vuodatukseen ja haavojen potemiseen. Tosin tämä nyt ei nimen perusteella olisi pitänyt olla niin iso yllätys. Silla lisäksi on ymmärrettävästi henkisesti aika huonossa kunnossa vanhempiensa kohtalon takia ja turhan laihakin, joten kovin positiivinen ei kirjan fiilis ole. Ainoastaan veritaiat ja Nick tuntuvat tuovan lohtua Sillalle. Kertojina vuorottelevat Silla ja Nick, mutta minulla meni aina välillä sekaisin, että kumpi nyt olikaan äänessä. Viittaa siis siihen, että tyyli ei juuri erottunut näiden kahden välillä, muuten kuin katsontakulman osalta.

Sillalle en siis lämmennyt, mutta Nick olikin hahmona jo kiinnostavampi. Heti alussa selviää, että Nickillä on paljonkin kokemusta veritaioista, mutta hän on jostain syystä halunnut aktiivisesti unohtaa kaiken aiemmin tietämänsä. Tämä oli hyvä koukku selviteltäväksi ja piti osaltaan kiinnostusta yllä. Nick myös keräsi osaavasti sympatioita huonolla ja hieman kliseisellä äitipuolisuhteellaan, tässäkin tapauksessa mukana oli hauska lempinimi. Eli hieman synkemmällä fiiliksellä kirjoitettu, mutta muuten hyvin samanlainen kuvio kuin esimerkiksi vasta lukemissani Undead-kirjoissa. Parhaita kohtia kuitenkin minulle olivat Josephinen päiväkirjatekstit, joita kyllä on harmillisen vähän mukana. Josephinesta tulikin minulle mieleen vanhan Buffy, vampyrintappaja -sarjan Drusilla, hieman hullu, mutta niin mielenkiintoinen ja värikäs hahmo.

Henkilöistä varsinkin mystinen Diakoni, johon viitattiin vain muiden puheissa, jäi kaihertamaan, ja pitää toivoa, että jatko-osa paljastaa lisää hänestä. Eli aion kyllä ehdottomasti lukea myös Verenvahdin, kyllä tämä sen verran hyvä oli. Kovin nuorille en kuitenkaan suosittelisi synkän fiiliksen ja kaiken tuon verisyyden vuoksi - joka ei muuten yhtään haitannut, kun kyseessä oli eläimen veri,  mutta jostain syystä oman veren kanssa läträäminen on paljon kammottavampaa.

Tessa Gratton:
  1. Blood Magic (2011) - Veritaika (2011)
  2. Blood Keeper (08/2012) - Verenvahti (10/2012)
Veritaika Adlibriksessä. Tessa Grattonin seuraava sarja vaikuttaa myös aika kiinnostavalta, siitä voi lukea lisää täältä.

Lisää Veritaiasta: Le Masque Rouge, Katinkan kirjasto, Lukutoukka, Humisevalla harjulla ja Helsingin Sanomat 

7 kommenttia:

  1. Mulla jäi tämä kirja kesken. Ehkäpä joskus aloitan uudestaan, ei vain iskenyt yhtään.

    VastaaPoista
  2. Aika samoilla linjoilla olemme :) ! Minullakin tosiaan meni sekaisin Nickin ja Sillan kerronnat ja myös minusta Josephine oli hahmoista mielenkiintoisin. Lukukokemus kokonaisuudessaan oli mielestäni huono, mutta jaksoin sentään lukea kirjan loppuun. Veri ei minua häirinnyt, mutta olisin toivonut vähän runsaampaa magiaa tai suurempaa mysteeriä..

    VastaaPoista
  3. Anu, mulla ainakin fiilis pitää olla kirjaan sopiva, muuten ei lukemisesta tule mitään. Mutta toisaalta, onhan niitäkin kirjoja joiden kanssa ei vaan jaksa tahkota eteenpäin :)

    Emilie, ajattelin ihan samaa, että vaikka keskittymällä enemmän siihen taikuuteen kirja olisi voinut olla parempi...

    VastaaPoista
  4. Itse luin tämän kirjan joskus viime syksynä, aika pian ilmestymisen jälkeen. Pidin tästä kirjasta kovastikin, pääasiassa koska juoni pääsi yllättämään. Kiva kuulla että tulossa on jatko-osa!

    VastaaPoista
  5. Verenvahdin päähenkilöt ovat nimeltään Mab ja Will, joten saa nähdä sitten, että esiintyvätkö tämän kirjan hahmot siinä ollenkaan. Itse olettaisin ainakin Diakonin kyllä olevan mukana :)

    VastaaPoista
  6. Minulta jäi ko. kirjan lukeminen myös kesken tässä keväällä. Jotenkin en päässyt yhtään mukaan tarinaan ja varmaan tuo mainitsemasi synkkyys (ja verijutut) vaikuttivat myös. Silti jäi kaihertamaan mieltä, olisinko sittenkin tykännyt kirjasta. Nyt olen erittäin iloinen, että luin tämän arvostelusi kirjasta ja olen aika varma, että minun kannattaa tarttua siihen sittenkin uudestaan. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  7. Minusta tämä oli ihan lukemisen arvoinen, mutta kaikki eivät varmasti tykkää. Mutta tuon alle 400 sivua lukee kyllä suht nopeasti jos mieli tekee kokeilla uudestaan :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...