Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä

Thanks for the Memories
Julkaistu 2008, suomennos 2009
491 sivua.

Muutamasta aiemmin lukemastani Cecelia Ahernin kirjasta olen pitänyt paljon ja siksi tämä Suoraan sydämestä tarttui mukaan kirjastoreissulta. Ahernin tyyli on mukavan kevyt ja omaperäinen, romanttista kerrontaa pienillä yliluonnollisilla mausteilla, ja siten mitä parhainta kesälukemista.

Joyce Conway on menettänyt vauvansa ja tämän yhteydessä saanut sairaalassa verensiirron. Joycen avioliittokin rakoilee pahasti, mies jopa asuu pääasiassa muualla töidensä takia. Joyce tukeutuukin surussaan isäänsä, joka on jo vanhuudenhöperö ja muutenkin hieman erikoinen tapaus. Amerikkalainen professori Justin Hitchcock on vierailevana luennoitsijana Trinity Collegessa, kun kaunis nainen saa hänet suostuteltua luovuttamaan verta. Justin on eronnut ja hänen entinen vaimonsa ja tyttärensä asuvat Lontoossa, joten hänkin on hieman yksinäinen.

Joyce alkaa käyttäytyä oudosti verensiirron saatuaan. Hän tietää yhtäkkiä paljon taiteesta ja arkkitehtuurista, osaa monia kieliä ja uskoo matkustelleensa paljon. Justinkin haluaa selvittää kenelle hänen verensä meni, mutta niitä tietoja ei suostuta luovuttamaan. Joyce ja Justin tapaavatkin lyhyesti muutamaan kertaan, mutta vetovoimasta huolimatta pikatapaamiset eivät johda mihinkään, vaan he jahtaavat toisiaan ympäri Dublinia ja Lontoota, tietämättä tarkkaan mitä ovat hakemassa.

Aiemmin Ahernin kirjat ovat olleet nokkelia ja hauskaa luettavaa, mutta Suoraan sydämestä ei kyllä uponnut ja piti yrittää kunnolla keskittyä tarinaan, että yleensä jaksoin tämän lukea loppuun asti. Tunnelma on surullinen ja päähenkilöt ovat jokseenkin alakuloisia ja eksyksissä elämissään. Kommelluksia ja yhteensattumia on Joycen ja Justinin matkalla paljon ja niiden on tarkoitus hauskuuttaa, mutta tämäkään puoli ei nyt kohdallani toiminut, vaan nämä hidasteet ja esteet lähinnä ärsyttivät ja kyllästyttivät. En osaa sanoa onko Ahernin tyyli muuttunut vai mikä tässä oikein oli vikana, voi olla tietysti, että Suoraan sydämestä ei nyt vaan sopinut omaan lukufiilikseen.

Henkilöistä Justin ja Joyce ovat kumpikin ihan ok, mutta eivät sen enempää innostaneet. Joycen höperöstä isästä taas en pitänyt ollenkaan, hahmo tuntui liian karikatyyriltä, vaikka tälläisiä vanhuksia varmaan onkin. Ympäristöt kuitenkin ovat hienoja ja sekä Dublinissa että Lontoossa onkin helppo viihtyä Ahernin seurassa. Mukaan on myös saatu paljon hyvää nippelitietoa Justinin ja Joycen innostuessa kertomaan arkkitehtuurista tai taiteesta, mutta se ei missään vaiheessa mene liiallisuuksiin, vaan pysyy mukavana sivujuonteena.

Suosittelen Ahernin ystäville ja Dublinin ja Lontoon faneille. Tarina itsessään ei ole uskottavimmasta päästä, mutta tuon muun hyvän takia voi kannattaa kokeilla.

Cecelia Ahern:

1. PS, I Love You (2004) - P.S. Rakastan sinua (2005)
2. Where Rainbows End (2004) (aka Rosie Dunne & Love, Rosie) - Sateenkaaren tuolla puolen (2006)
3. If You Could See Me Now (2005) (aka A Silver Lining) - Yllätysvieras (2007)
4. A Place Called Here (2006) (aka There's No Place Like Here) - Ihmemaa (2008)
5. Thanks for the Memories (2008) - Suoraan sydämestä (2009)
6. The Gift (2008) - Lahja (2009)
7. The Book of Tomorrow (2009) - Mitä huominen tuo tullessaan (2010)
8. Girl in the Mirror (2010) - Tyttö peilissä (2012)
9. The Time of My Life (2011)  - Tapaaminen Elämän kanssa (09/2012)

 Suoraan sydämestä Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Humisevalla harjulla, Sananen kirjasta ja Kulttuuri kukoistaa

John Verdon: Sokkoleikki - Dave Gurney 2

Shut Your Eyes Tight
Julkaistu 2011, suomennos 2012
671 sivua.

Viime kuussa tuli luettua pokkarina mukaan tarttunut John Verdonin esikoinen Numeropeli, joka avasi eläkkeellä olevan etsivän Dave Gurneyn tutkimuksista kertovan sarjan. Nyt Gummerukselta on vasta ilmestynyt sarjan kakkososa Sokkoleikki.

On taas syksy ja Dave Gurney viettää vaimonsa Madeleinen kanssa rauhallisia eläkepäiviä, kun tuttu poliisi Jack Hardwick pyytää hänen apuaan 4 kuukautta vanhan murhan selvittelyssä. Nuori morsian murhattiin raa'asti omissa häissään, mutta edistystä tutkimuksissa ei ole juuri tapahtunut, vaikka paikalla oli runsaasti häävieraita ja useita kameroita. Kamerat kuvasivat morsiamen menevän puutarhurin mökkiin hakemaan tämän mukaan juhlintaan ja hetken kuluttua sulhanen tohtori Scott Ashton löysi vaimonsa Jillianin päättömän ruumiin mökistä.

Pian selvisi, että sekä puutarhuri että naapurin rouva ovat kadonneet ilman johtolankoja ja puutarhurin mökistä johtavat jalanjäljet vievät veriselle viidakkoveitselle ja loppuvat sitten yhtäkkiä. Mökki on kuurattu läpikotaisin, joten sieltäkään johtolankoja ei löydy. Pääasiallinen epäilty on puutarhuri Hector Flores, jota kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt kunnolla, eikä hänestä ole paperijälkiäkään. Gurney aloittaa omat selvittelynsä perehtymällä uhriin ja käykin ilmi, että Jillian oli hyvin häiriintynyt nuori ja psykiatri-aviomies hänen erityislukionsa johtaja.

Sekä Numeropelissä että tässä Sokkoleikissä Verdonin lähtöasetelma ja murhatapaus on todella hieno ja tarkkaan mietitty. Kutkuttavia ja mahdottomalta vaikuttavia seikkoja on useita, joten alkuinnostus on taattu. Verdon kuitenkin kirjoittaa tapahtumista hyvin verkkaiseen tahtiin ja mukana on paljon murhaselvittelyihin liittymätöntä, kuten Gurneyn ja tämän vaimon kotielämään ja harrastuksiin liittyviä asioita. Perhe-elämä varsinkin teki mieli hyppiä yli, Numeropelin kanssa vaimo Madeleine antoi jotain hyviä vinkkejä ja ohjasi miestään oikeaan suuntaan, mutta nyt ei tällä tuntunut olevan niin isoa roolia tapauksen selvittelyssä. Taaskin ärsytti vastakkainasettelu, jossa Madeleine haluaa pyöräilemään, kävelylle tai muuta vastaavaa, samalla kun Gurneyn pitäisi tutkia raakaa murhaa, jonka vaan hän voi selvittää ja siten estää lisäuhrit. Onneksi nyt vaikutti siltä, että jatkokirjoissa suhde voisi olla paremmalla tolalla :)

Sokkoleikin kanssa yritin hieman seurailla tuota sivumäärän käyttöä ja mielestäni selkeästi alle puolet keskittyi kunnolla itse rikoksen selvittelyyn. Jos tästä lähes 700 sivusta olisi karsinut parisataa sivua pois, niin sitten rakenne toimisi jo paremmin perusjännäreiden ystäville, kun toiminta ja fiilis pysyisivät paremmin yllä. Loppuratkaisun arvasin taas osittain hyvin aikaisessa vaiheessa - muistelisin murhatavan olevan tuttu jostain Agatha Christien kirjasta. Hector Flores -nimeen sisältyneen alkupään vinkinkin Gurney tai poliisit olisivat voineet itse tutkia heti samantien, sen kanssa ei olisi tarvinnut odottaa jonkun toisen ideaa. Kuitenkin sen verran kimurantti oli tämä tapaus, että muuta pohdittavaa ja selviteltävää riitti pidemmälle juonessa. Mutta minusta edetessään juoni meni epäuskottavampaan suuntaan, taide-sivujuonne oli aika turha enkä ihan ymmärtänyt lopussa Hector Floresin suhteen kaikkea.

Tämäkin siten lupaili hyvää ja murha-asetelma on hyvin kiinnostava, mutta Verdonilla on vielä tekemistä lopputarinan kanssa. Jos hän oppisi tiivistämään tekstejään ja keskittymään intensiivisemmin oleelliseen, näistä voisi tulla oikein hienoja dekkareita. Sopii hitaamman tarinanrakentamisen ystäville :)

John Verdon:

1. Think of a Number (2010) - Numeropeli (2011)
2. Shut Your Eyes Thight (2011) - Sokkoleikki (2012)

Sokkoleikki Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Rakkaudesta kirjoihin.

Cecelia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

The Book of Tomorrow
Julkaistu 2009
415 sivua.

Ihmemaan myötä ihastuin Cecelia Ahernin kirjoitustyyliin, joka on hieman romanttinen ja hauska ja sisältää joitain fantasian elementtejä. Chicklittiäkin mukana voisi sanoa olevan ja tällä kertaa jopa hiven goottilaista mysteeriä rauniolinnan myötä.

Mitä huominen tuo tullessaan kertoo 16-vuotiaan Tamara Goowinin tarinan. Tamara on ollut hemmoteltu, varakkaan perheen tytär, joka on perheineen asunut rikkaiden alueella Killineyssä, Dublinin lähistöllä. Perhe on kuitenkin menettänyt rahansa ja Tamara isänsä ja Tamara äiteineen on joutunut muuttamaan enonsa Arthurin ja tämän vaimon Rosaleenin luokse maaseudulle Meathin kreivikunnan alueelle. Arhur ja Rosaleen asuvat ränsistyneen Kilsaneyn linnan portinvartijan talossa ja kuin muita naapureita ei lähistöllä paljoa ole, niin Tamara tylsistyttyään kiinnostuu tutkimaan linnaa.

Kilsaneyn linna vaikuttaa vahvasti Tamaraan ja hän sen myötä kiinnostuu myös Kilsaneyn perheestä, jotka ovat muuttaneet lopullisesti linnasta pois vasta parikymmentä vuotta aiemmin. Lisää viihdykettä tylsyyteen Tamara saa, kun kirjastoauto poikkeaa hänen luonaan, mukana söpö kuski Marcus. Kirjastoautosta Tamara löytää oudon, lukitun kirjan, joka paljastuu tyhjäksi. Kirjan sivuille alkaa kuitenkin ilmestyä Tamaran oma päiväkirjan tekstiä, mutta seuraavalta päivältä aina, joten Tamara saa lukea etukäten päivänsä tapahtumista ja saa mahdollisuuden muuttaa niitä. Samalla paljastuu, että Tamaran omassa perheessä on jotain outoa tekeillä, äidin apaattisuus ja pelkkä sängyssä makaaminen ei ole normaalia ja kaikki liittyy jotenkin Kilsaneyn linnan lopulliseen tuhoon.

Mitä huominen tuo tullessaan oli taas oikein hieno teos Cecelia Ahernilta ja tämän parissa oli kiva viettää aikaa. Minä-muotoinen kertojaääni Tamara on hauska ja itseironinen hahmo, vaikka hän on hemmoteltu, niin pudotus rankkaan todellisuuteen on ollut kova ja se on saanut Tamaran pohtimaan itseään perusteelisesti. Tamara kaipaa huomiota ja rakkautta perheeltään, mutta kun se ei onnistu, niin hän käyttäytyy välillä aika stereotyyppisen teinin tavoin, mutta se sopii hyvin tarinaan ja opin pitämään Tamarasta nopeasti.

Kilsaneyn linnan mysteeri avautuu aika hitaasti, mutta juoni on hyvä kiehtoo alusta asti. Selvää on pitkään, että Tamaraa pidetään vielä lapsena eikä hänelle haluta kertoa juuri mitään, vaikka kaikki muut tietävät asioista ainakin jonkun verran enemmän. Joten Tamara lähinnä itse haluaa selvittää, että mitä häneltä salaillaan, vaikka loppupaljastus onkin sitten kuitenkin isompi juttu. Alun hyvin hitaan editystymisen jälkeen tarina saa vauhtia huomattavasti päiväkirjan löytymisen myötä ja loppu oli jo melkein liiankin vauhdikas.

Kirjan parasta antia oli tuo tulevaisuudesta kertova päiväkirja, joka kuitenkin ensiintyy nimestä huolimatta mukana turhan vähän, kun se tulee kunnolla mukaankin vasta noin sivun 150 paikkeilla. Minulle kun juoni on tärkeämpi kuin vahvat henkilöt, niin tämä kirja sopi hyvin, mutta kovin ikimuistoisia eivät Ahernin hahmot ole.

Cecelia Ahern:

1. PS, I Love You (2004) - P.S. Rakastan sinua (2005)
2. Where Rainbows End (2004) (aka Rosie Dunne & Love, Rosie) - Sateenkaaren tuolla puolen (2006)
3. If You Could See Me Now (2005) (aka A Silver Lining) - Yllätysvieras (2007)
4. A Place Called Here (2006) (aka There's No Place Like Here) - Ihmemaa (2008)
5. Thanks for the Memories (2008) - Suoraan sydämestä (2009)
6. The Gift (2008) - Lahja (2009)
7. The Book of Tomorrow (2009) - Mitä huominen tuo tullessaan (2010)
8. Girl in the Mirror (2010) - Tyttö peilissä (2012)
9. The Time of My Life (2011)  - Tapaaminen Elämän kanssa (09/2012)

Mitä huominen tuo tullessaan Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Humisevalla harjulla, Yöpöydän kirjat, Kirjakammari, Le Masque Rouge, Sivujen viemää ja Vinttikamarissa.

John Verdon: Numeropeli - Dave Gurney 1

Think of a Number
Julkaistu 2010, suomennos 2011
Pokkari 573 sivua (+ lukunäyte Sokkoleikki-kirjasta)

Numeropeli on John Verdonin esikoisromaani ja esittelee entisen poliisin Dave Gurneyn, joka tähdittää Verdonin seuraavaakin teosta. Gurney on hieman alle viisikymppisenä jo jäänyt eläkkeelle New Yorkin poliisin murharyhmän rikostutkijan työstään ja muuttanut Delawareen vaimonsa Madeleinen kanssa. Madeleine on hyvin fiksu, taiteellinen ja rakastaa luontoa. Madeleine on odottanut miehensä mukautuvan paremmin heidän uuteen, rauhallisempaan elämäntyyliinsä, mutta tämä ei tunnu voivan päästää irti tottumuksistaan.

Mark Mellery, Dave Gurneyn opiskelija-aikainen tuttava, ottaa Gurneyyn yhteyttä ja kertoo saamistaan uhkaavista viesteistä. Kirjoittaja tuntuu tuntevan Melleryn todella läpikotaisin ja on jopa tiennyt minkä luvun Mellery valitsee pyydettäessä. Gurneyn avustuksella Mellery koittaa pohtia mahdollisia vihollisiaan, sekä valitsemansa numeron 658 merkitystä itselleen ja jollekulle toiselle. Tapaus muuttuu vakavaksi kun Mellery löytyy murhattuna kotoaan ja poliisit tulevat johtamaan tutkimuksia. Guerneytä kuitenkin pyydetään konsultiksi mukaan ja pian löytyykin enemmän uhreja.

Verdonin tarina on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on juonen pohjustusta ja juttu lähtee liikkeelle hyvin hitaasti. Alkuun tutustutaan Daven ja Madeleinen suhteeseen ja heidän ongelmiinsa. Madeleine on kuvattu aika vaativana ja ärsyttävänä vaimona, joka haluaisi miehensä olevan toisenlainen ja muuttaa tämän luonnetta. Yleensä on ihan mukavaa, jos suhde ei ole aivan täydellinen, mutta tässä Verdon menee hieman turhan pitkälle ja saa välillä jopa pohtimaan, että miksi tälläinen pari oikein on yhdessä. Aikaa vietetään myös Melleryn kanssa ja tämän saamien viestejen analysoinnissa.

Ensimmäinen uhri ilmaantuu pitkälle päälle 100 sivun jälkeen, mutta siitä vauhti sitten kiihtyykin. Jäin miettimään, että pitäisiköhän Melleryn murhan olla yllätys (vaikka suomenkielisessä versiossa se ainakin kerrotaan jo takakannessa), kun sitä ja tarinan varsinaista alkamista saa odotella niin pitkään. Kirja paranee tässä vaiheessa huomattavasti, kun alun pohdiskeleva ja psykologinen asenne vaihtuu toimintaan ja poliisitutkimuksiin. Gurney hoitaa tutkimuksiaan yllättävän itsenäisesti vaikka on vain ulkopuolisena konsulttina avustamassa. Hänen tyylinsä on kuitenkin hyvä ja tehokas ja Gurneysta saa fiksun vaikutelman.

Numeropeli on esikoiseksi hyvä jännäri. Verdonin psykologiset pohdiskelut ovat mukavaa luettavaa ja juoni on muutenkin kiinnostava. Pettymykseksi osoittautui se kuinka pienessä osassa numeroleikit kirjassa olivat, kannesta ja esittelytekstistä sai ihan väärän kuvan tältä alueelta. Lisäksi arvasin osittain loppuratkaisun ihan turhan aikaisessa vaiheessa, joten sekin hieman vei tästä hohtoa.

John Verdon:

1. Think of a Number (2010) - Numeropeli (2011)
2. Shut Your Eyes Thight (2011) - Sokkoleikki (06/2012)

Numeropeli Adlibriksessä.

Lisää Numeropelistä: Nenä kirjassa, P. S. Rakastan kirjoja, Valikoiva kirjatoukka, Helsingin sanomat ja Humisevalla harjulla.

Cecelia Ahern: Ihmemaa

A Place Called Here

Julkaistu 2006, suomennos 2008

Pokkari 455 sivua.

Irlantilaiselta Cecelia Ahernilta luin ensimmäisen kirjan pari kuukautta sitten ja silloin en juuri innostunut kaksi pientä aikuisten satua sisältäneestä Tyttö peilissä -teoksesta. Kiinnostus kirjailijaan kuitenkin jäi ja halusinkin kokeilla häneltä jotain muuta ja tutustua paremmin Ahernin kirjoitustyyliin täyspitkissä romaaneissa. Kirjastossa sitten silmään sattui tämä Ihmemaa, joka kevyine fantasiajuonineen olikin hyvä ja piristävä valinta

Sandy Shorttilta on aina kadonnut paljon tavaroita. Varsinaisen pakkomielteen hävinneiden etsinnästä Sandy saa lapsena, kun hänen luokkakaverinsa ja naapurinsa Jenny-May katoaa. Sen jälkeen hän etsii hukkaamiaan tavaroita niin intensiivisesti, että hänen vanhempansa lähettävät hänet terapeutin Gregory Burtonin juttusille. Terapeuttikaan ei kuitenkaan osaa vastata Sandyä askarruttaviin kysymyksiin, mutta he ystävystyvät ja alkavat Sandyn aikuistuttua viettää aikaa enemmänkin yhdessä.

Aikuisena Sandy on kokeillut ensin poliisin ammattia, mutta siirtynyt sitten yksityisesti etsimään kadonneita ihmisiä. Saatuaan toimeksiannon etsiä Jack Ruttlen kadonnut veli Donal, Sandy itsekin eksyy ja katoaa, päätyen erikoiseen maailmaan, johon monet kahdonneet tavarat ja ihmiset päätyvät. Paikka on osittain Sandyn unelmien täyttymys - ratkaisu asiaan, joka on vaivannut häntä koko iän, mutta muiden tavoin Sandykin on jumissa tässä ihmemaassa. Takaisin todellisuuteen ja omaan elämäänsä ei Sandylle tunnu olevan paluuta. Lisäksi Sandyä huolettaa se, että mahdollisesti vain Jack voisi ymmärtää edes etsiä Sandyä, Gregorykin kun on tottunut Sandyn poissaoloihin.

Ihmemaa oli oikein mukavaa luettavaa ja positiivinen yllätys. Tarina on kevyttä fantasiaa ja mukana on hieman chicklittiä. Romantiikkaa olin odottanut tarinassa olevan myös, mutta se osa jäi hyvin vähälle. Tarina lähtee liikkeelle hieman hitaasti, mutta pääsee kunnolla vauhtiin kun Sandy eksyy satumaailmaansa. Ahernin luoma ihmeellinen kadonneiden maailma on kiinnostava kaikkine erityispiirteineen ja on hauska lukea siitä, kuinka sinne tupsahtelee kaikenlaista sitä mukaa kun ihmiset kadottavat tai unohtavat asioita. Tämä kuulostaa paikalta, jossa olisi mukava päästä piipahtamaan, kunhan vaan poispääsykin olisi taattu.

Pidin Ahernin kirjoitustyylistä paljon ja tähän juoneen oli helppo uppoutua mukaan. Ainoastaan Sandyn pakkomielle kadonneiden sukkien ja muiden tavaroiden etsimisestä koko perheen voimin kävi välillä hieman hermoille, kun samaa aihetta toisteltiin niin monta kertaa, tarkoituksena ilmeisesti kuvata kuinka voimakkaasti kaikki katoamiset Sandyyn vaikuttavat. Monesti tuli jo toivottua, että Sandy luovuttaisi kyseisen yksittäisen asian suhteen, mutta eipä hän niin voinut tehdä. Ahernilla on mukana taustalla ajatuksia itsensä löytämisestä ja siitä, mikä on elämässä oikeasti tärkeää, mutta kovin vakavaksi ei heittäydytä missään vaiheessa, vaan juttu pysyy mukavan kevyenä ja viihteellisenä vaikka vakaviakin asioita käsitellään.

Cecelia Ahern:

1. PS, I Love You (2004) - P.S. Rakastan sinua (2005)
2. Where Rainbows End (2004) (aka Rosie Dunne & Love, Rosie) - Sateenkaaren tuolla puolen (2006)
3. If You Could See Me Now (2005) (aka A Silver Lining) - Yllätysvieras (2007)
4. A Place Called Here (2006) (aka There's No Place Like Here) - Ihmemaa (2008)
5. Thanks for the Memories (2008) - Suoraan sydämestä (2009)
6. The Gift (2008) - Lahja (2009)
7. The Book of Tomorrow (2009) - Mitä huominen tuo tullessaan (2010)
8. Girl in the Mirror (2010) - Tyttö peilissä (2012)
9. The Time of My Life (2011)  - Tapaaminen Elämän kanssa (09/2012)

Cecelia Ahern Wikipediassa ja Ihmemaa Gummeruksen sivuilla.

Ihmemaassa ovat vierailleet myös Vinttikamarissa, Kirjahyllyn kätköistä, Kuutar ja Luetut.

Antoine B. Daniel: Vuoren valo - Inkat 3

La lumière de Machu Pichu
Julkaistu 2001, suomennos 2004
478 sivua.

Inkat-trilogian päätösosassa Vuoren valossa Antoine B. Daniel -kirjailijakolmikko kattaa päätapahtumat melko pitkältä ajanjaksolta, eli vuosilta 1536-1542. Koko Peru on pääasiassa espanjalaisten konkistadorien vallassa Inkojen pääkaupungin Cuscon valloituksen jälkeen, mutta syrjäisissä  kylissä paikalliset saattavat vielä elellä suhteellisen rauhakseen. Francisco Pizarro on vuotta aiemmin eli 1535 perustanut Kuninkaiden kaupungin, Ciudad de los Reyesin eli Liman uudeksi eurooppalaiseen tyyliin rakennettavaksi pääkaupungiksi.

Gabriel on aina ollut vahvasti espanjalaisten maanmiestensä puolella vaikka hän onkin tuntenut sympatiaa paikallisväestöä kohtaan. Nyt Gabriel on kuitenkin nähnyt liikaa raakuutta ja turhia murhia ja hän kääntyy pahimpia tappajia vastaan ja joutuu tovereidensa vangitsemaksi. Inkavaltias Manco on kerännyt joukkojaan vastarintaan ja taistelut Mancon sotureita vastaan tarjoavat Gabrielille mahdollisuuden vapauteen. Gabriel yhdessä ystävänsä munkki Bartolomén kanssa ottaakin tehtäväkseen saattaa intiaanien julma kohtelu Espanjan hallinnon tietoon ja sitä kautta lopettaa julmuudet.

Tässä viimeisessä osassa Daniel keskittyy hyvin vahvasti ennaltamäärättyyn tapahtumaketjuun, joka Anamayalle on osittain paljastettu jo sarjan alussa. Tapahtumat, päätökset ja ihmisten kohtalot menevät hyvin sen mukaan mitä on ennustettu - ilman, että henkilöillä juuri on omia vaikutusmahdollisuuksia. Tästä osasta juonta en oikein pitänyt enää nyt päätösosassa. Ennustukset ja inkamytologia on kyllä sinänsä kiinnostava aihe, mutta nyt kuollut valtias Huayna Capac saa hieman liian suuren rooliin mahtavana näkijänä ja tämän pojat ja seuraajat, mukaan lukien Atahualpa ja Manco ovat vain isänsä sätkynukkeja. Hieman erilaisella juonella näinkin kiinnostavasta ja traagisesta aiheesta olisi saanut enemmän irti.

Daniel myös käsittelee trilogiassaan melko pitkää ajanjaksoa yleensä edeten hyvin hitaasti, mutta välillä rankasti hyppien, ja myös näissä valinnoissa olisin välillä toivonut painotusten menevän hieman eri lailla. Välillä piti hieman kertailla, että mitäs nyt onkaan oikein tapahtunut ja lueskella Wikipediasta kiinnostavista kohdista lisää, kun kirjailijat olivat päättäneet jättää jonkin asian vain pieneksi maininnaksi. Mutta Daniel kertookin nyt tarinaansa pääasiassa espanjalaisnäkökulmasta ja minun kiinnostukseni kohdistui enemmän inkaelämään, joten siksikin tuli hieman erimielisyyksiä siitä, että mikä on tärkeää.

Inkat-trilogia on hyvä sarja ja aihe on mahtava, mutta hieman tämä oli kyllä pettymys juonen suhteen ja sen, että miten aihetta käsiteltiin. Varsinkin olisin enemmän odottanut tältä päätösosalta, toiveissa oli hieno huipennus, joka kruunaisi koko sarjan, mutta hieman takkuista oli lukeminen. Juonen eteneminen on välillä hyvinkin hidasta ja tämä ei missään nimessä ole vauhdikas seikkailu- tai jännitystarina, vaikka niinkin voisi luulla. Tarinan vahvuus ei olekaan Danielin hahmoissa tai juonessa, joiden osalta ei liikoja kannata odottaa, vaan historiallisissa faktoissa ja paikoissa ja jo näiden takia Inkat-trilogia on lukemisen arvoinen.

Inkat:

1. Princesse du soleil (2001) - Puuman varjo (2003)
2. L'Or de Cuzco (2001) - Soturin voima (2003)
3. La lumière de Machu Pichu (2001) - Vuoren valo (2004)

Vuoren valo Gummeruksen sivuilla.

Antoine B. Daniel: Soturin voima - Inkat 2

L'Or de Cuzco
Julkaistu 2001, suomennos 2003
560 sivua.

Antoine B. Daniel -nimellä kirjoittavan kolmikon Inkat-trilogian toinen osa lähtee liikkeelle keväästä 1533. Espanjalaiset konkistadorit ovat vallassa inkavaltion pohjoisosissa, mutta inkat vielä toivovat heidän lähtevän pois kultalahjuksilla.

Inkahallitsija Atahualpa on espanjalaisten vankina Cajamarcassa. Atahualpa on valinnut vankila-palatsinsa suurimman huoneen lunnashuoneeksi ja luvannut täyttää sen inka-aarteilla ja uskoo pääsevänsä vapaaksi kun tämä on tehty. Espanjalaiset valloittajat kuitenkin vaan innostuvat lisää valtavista aarteista ja unohtavat helposti lupauksensa kultahuumassaan. Varsinkin pääkaupunki Cuscon mahtavista rikkauksista kertovat huhut saavat konkistadorit hullaantumaan ahneuksissaan.

Gabriel on ainoa konkistadori, jolle ei kuulu osuutta kultasaaliista ja hän yrittää hieman hillitä muiden maanmiestensä villiä ja välinpitämätöntä käytöstä. Gabriel on myös opetellut paikallisen kielen ketsuan ja hän ymmärtää hyvin inkaväestöä. Tosin kyllä Gabrielkin taisteluissa tappaa oman osansa vastapuolen väestöstä, joten hän on selkeästi espanjalaisten puolella edelleen. Lähes kaikki merkittävät inkaylimykset ovat espanjalaisten vankeina, mutta silti pelko kapinasta on jatkuvasti läsnä. Gabriel ja inkatyttö Anamaya rakastuivat ensisilmäyksellä ja ovat edelleen yhdessä, mutta he yrittävät salailla suhdettaan. Anamayalla kun on merkittävä seremoniallinen rooli entisen kuninkaan Kaksoisveljen puolisona, joten hän ei voi tavallista liittoa solmia. Anamayan vaikutusvallan ansiosta hänen valinnoillaan ja neuvoillaan on iso rooli tulevissa tapahtumissa.

Gabriel on hyvä hahmo, suht puhtoinen sankari, joka kyllä tekee työnsä hyvin, mutta tuntee syyllisyyttä jouduttuaan tappamaan inkoja. Gabrielin ajattelutapa on modernimpi kuin matkakumppaniensa, hän näkee intiaanit ja eurooppalaiset tasavertaisina ja yrittää saada muitakin kohtelemaan paikallisväestöä ihmisarvoja kunnioittaen. Harmi kyllä lähes kaikki muut tuntuvat menettäneen omantuntonsa ja todellisuudentajunsa Perun rikkauksien äärellä. Gabrielin ja Anamayan suhde tuntuu vieläkin hieman väkinäiseltä osalta juonta, varsinkin kun rakastuminen oli niin äkkinäistä, vaikkei heillä ollut edes yhteistä kieltä. Anamayan asemassa olevan voisi myös olettaa käyttäytyvän hieman vähemmän vapaamielisesti. Anamayan näyt, neuvot ja päätökset on tietysti pitänyt sovittaa historiallisiin tosiseikkoihin, mutta monet näistä valinnoista ihmetyttävät kyllä. Tuntuu, että välillä hän lähes ajaa espanjalaisten asiaa tyhmillä neuvoillaan.

Daniel kirjoittaa hienoa historiallista, vahvasti tositapahtumiin perustuvaa fiktiota, pienellä määrällä romantiikka maustettuna. Tarina itsessään on hyvin surullinen ja vaikuttava ja kuvaukset välillä aika raakoja, varsinkin kun ajattelee, että kaikki inkojen kohtaloksi tuleva nöyryytykset, kidutukset ja murhat ovat tosipohjaisia. On myös kamala lukea siitä, kuinka espanjalaiset sulattavat kultaharkoiksi arvokkaita inkaesineitä ja taideteoksia. Onneksi jotain sentään säästyi jälkipolvillekin ihailtavaksi ja ihan kaikkea eivät konkistadorit saaneet käsiinsä sulatettavaksi uusiokäyttöön.

Inkat:

1. Princesse du soleil (2001) - Puuman varjo (2003)
2. L'Or de Cuzco (2001) - Soturin voima (2003)
3. La lumière de Machu Pichu (2001) - Vuoren valo (2004)

Soturin voima Gummeruksen sivuilla.

Juttua Puuman varjosta ja Soturin voimasta Hesarissa.

Antoine B. Daniel: Puuman varjo - Inkat 1

Princesse du soleil

Julkaistu 2001, suomennos 2003

527 sivua.

Antoine B. Danielin Inkat-trilogia pääsi heti suomeksi ilmestyttyään lukulistalleni, mutta jostain syystä sarja sitten unohtui ja aikaa meni melkein 10 vuotta ennen kuin löysin nämä kirjat uudelleen. Antoine B. Daniel on itseasiassa nimimerkki, jolla kirjoittavat Antoine Audouard ja Jean-Daniel Baltassat, apunaan Inka-asiantuntija Bertrand Houette. Kerron tässä juonesta hieman normaalia enemmän, koska tositapahtumiin perustuva tarina on kaikille jo valmiiksi tuttu.

Puuman varjo lähtee liikkeelle vuodesta 1526 kun inkat hyökkäävät pienen Anamaya-tytön chiriguano-kylään. He tappavat Anamayan äidin ja suuren osan muista kyläläisistä ja vievät tytön mukanaan Quitoon inkavaltiaan katsastettavaksi. Anamaya on hyvin erilainen kuin muut, hänen tukkansa kihartuu hieman, hänen nenänsä ei ole leveä ja hänen silmänsä ovat huomiota herättävän siniset. Inkavaltiaan Huayna Capacin odotetaan mestauttavan Anamaya, mutta Anamaya saakin yllättäen hyvin merkittävän roolin inkojen parissa.

Vanhalla Huayna Capacilla on poikia paljon ja pääasiassa kahdessa paikassa, pohjoisessa Quitossa ja etelässä Cuscossa. Vanha valtias on kuolemaisillaan eikä hän ole nimennyt seuraajaa. Parhaat ehdokkaat ovat Atahualpa Quitosta, joka on kyllä kieltäytynyt kunniasta äitinsä alempiarvoisuuteen vedoten, ja Huascar Cuscosta. Kiista seuraajasta johtaa lopulta suureen sisällissotaan, jossa veljekset taistelevat toisiaan vastaan.

Samaan aikaan Espanjassa Francisco Pizarro valmistelee kunnollista retkikuntaa Peruun, jossa he ovat piipahtaneet pikaisesti jo aiemmin ja nähneet mahtavia kulta-aarteita, joita alueella on. Aatelismies Gabriel Montelucar y Flores haluaa vaihtaa maisemaa päästyään inkvisition vankilasta ja hoitaa itsensä mukaan Pizarron matkalle. Inkamaille retkikunta saapuu lopulta oivalliseen aikaan, sisällissodan jälkeen. Gabriel ja Anamaya rakastuvat heti ensinäkemältä, mutta heidän tiensä tulee olemaan hyvin kivikkoinen.

Ensimmäinen osa Inkat-trilogiasta kertoo siis tarinaa siihen asti kun Pizarron joukot pääsevät Atahualpaa tapaamaan loppuvuodesta 1532. Puuman varjossa siten vasta pohjustetaan myöhempää, mutta tämä kaikki on tehty hyvin huolella. Kumpikaan osapuolista ei ole puhtoinen tai täysin hyvä, vaan julmuuksia tapahtuu kaiken aikaa. Nyt vielä ainakin inkojen elämä on paljon suuremmassa määrin kiinnostuksen kohteena ja hyvä niin. Inkojen rituaalit, tavat, hallinto ja uskomukset ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Mukana on myös nuorten välisiä ihastuksia, kilvoittelua ja ystävyyssuhteita. Inkanimissä ja terminologiassa oli välillä hieman muistelemista, mutta tässä auttaa kirjan lopun sanasto, ainakin jos sen löytää jo lukemisen aikana :)

Puuman varjo on todella hyvää historiallista viihdettä, jos nyt tositapahtumiin perustuvia massamurhia voi viihteeksi kutsua. Daniel kirjoittaa hyvin uskottavasti ja mukaansatempaavasti ja tekisikin mieli jatkaa heti suoraan seuraavaan osaan. Tarina on tehty helppotajuiseksi ja vaikka selityksiä ei mitenkään alleviivata, niin tätä lukiessa monien henkilöiden ratkaisut on helppo ymmärtää, vaikka ei aina samaa mieltä olisikaan. Eli nyt jo ensimmäisen Inkat-osan myötä monet mietityttäneet miksi-kysymykset ovat saaneet vastauksia, mutta se, että miksi uskonnon nimissä tapetaan ihmisiä miljoonittain taitaa jäädä minulle ikuiseksi arvoitukseksi.

Inkat:

1. Princesse du soleil (2001) - Puuman varjo (2003)
2. L'Or de Cuzco (2001) - Soturin voima (2003)
3. La lumière de Machu Pichu (2001) - Vuoren valo (2004)

Puuman varjo Gummeruksen sivuilla.

Lisää Puuman varjosta Kirjahullun mietteissä.

Lincoln Child: Kuoleman algoritmi

Death Match

Julkaistu 2004, suomennos 2011

482 sivua.

Kuoleman algoritmi on ensimmäinen Lincoln Childilta lukemani teos, vaikka hyllyssä on kyllä makaillut jo jonkin aikaa pari muutakin. Tämä tarttui mukaan kirjaston Bestseller-hyllystä ja 7 päivän laina-aika tiesi sitä, että tämä pitää lukea nopeasti.

 

Christopher Lash on psykologian tohtori ja entinen FBI:n erikoisagentti käyttäytymistieteen yksiköstä. Huippuluokan deittipalvelufirma Eden Inc pyytää tohtori Lashiä tutkimaan erään yhteensaattamansa parin kaksoisitsemurhaa. Kuollut Thorpen pariskunta oli täydellinen osuma, 100% toisilleen yhteensopiva ja kaikin tavoin onnellinen perhe pienen vauvansa kanssa, joten heidän yllättävät itsemurhansa ovat suuri arvoitus. Onko Edeniltä jäänyt huomaamatta näistä ihmisistä joku psykologinen taipumus, joka näissä yhdistelmissä voisi johtaa tälläiseen katastrofiin?

Edenin algoritmipohjainen ohjelma on löytänyt vuosien varrella 6 tälläistä 100% superparia ja firman sisällä he ovat julkkiksia vaikka eivät tiedäkään sitä itse. Lashin selvitellessä tapahtumia hän pääsee tutustumaan Edenin johtoportaaseen ja päällisin puolin parinmuodostukseen, mutta varsinaisia arkistoja ja Eden keräämiä valtavia määriä tietoja ei hänelle noin vaan avatakaan, edes salassapitosopimusten allekirjoittamisen jälkeen. Välähdyksinä Lashiä vaivaa vielä hänen FBI:stä lähtönsä aiheuttanut murhasarja, joka lukijalle aukeaa hitaasti tarinan mukana. Sitten kun toinen superpari löytyy kuolleena siirtyy fokus oudon tapahtuman selvittelystä aktiivisen murhaajan etsintään ja loppujen parien suojeluun

Tämä kirja oli kuin minulle tehty, juuri sellaista vauhdikasta jännitystä ja murhan selvittelyä mistä paljon pidän, lisämausteena hieman tiedettä. Henkilöt ovat mukavia, mutta heihin ei sen enempää tarvitse kiintyä tai heistä välittää, itse juoni on pääosassa. Lähtökohta tarinalle oli myös todella hyvä ja kiinnostava ja psykologinen aspekti oli hyvä. Hieman vaan muodostui ongelmaksi loppuosasta se mihin suuntaan Child tarinaansa lopulta vei. Tämä sen takia, että luin vasta asetelmaltaan täysin erilaisen, mutta lopultaan aivan samanlaisen teoksen ihan vasta, joten tästä nyt tuli sen vuoksi pettymys. Kyseessä on tietysti oma vikani ja se toinen tapaus on paljon uudempi, joten tämä Kuoleman algoritmi olisi pitänyt lukea ensin...

Edenin toimintatapa ja parinmuodostus avatarien avulla oli hieno idea ja tästä puolesta olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Nyt juonenkäänteitä ja tapahtumia oli niin paljon, että kovin syvällistä katsausta ei mukaan mahtunut mihinkään suuntaan. Juonesta en oikein muuta osaa sanoa, kun arvasin ratkaisun aika aikaisin, joten se hieman pilasi tätä lukukokemusta. Muuten tämä oli tosi hyvä tekno-jännäri ja aion ehdottomasti lukea Childia jatkossakin.

Lincoln Child (sooloteokset, ilman  Douglas Prestonia):

1. Utopia (2002) - Utopia (2010)
2. Death Match (2004) - Kuoleman algoritmi (2011)
3. Deep Storm (2007) - Uusi Atlantis (2008)
4. Terminal Freeze (2009) - Sulamispiste (2009)
5. The Third Gate (2012)

Lincoln Child Wikipediassa ja Kuoleman algoritmi Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta Kirjavinkeissä.

Kiersten White: Yliluonnollisesti - Paranormaali 2

Supernaturally - Paranormalcy 2
Julkaistu 2011, suomennos 2012
331 sivua.

Paranormaali-sarjan kakkososa Kiersten Whiteltä on ollut minulle yksi tämän kevään odotetuimpia tapauksia (ykkönen on selkeästi kuitenkin uusin Sookie). Pidin paljon avauksessa Whiten hienosta ja monipuolisesta maailmasta kuten myös päähenkilöstä Eviestä ystävineen. Kakkososat ovat yleensä hieman hankalia kun asetelma on jo esitelty, jotain uutta pitäisi tuoda mukaan ja tehdä tarinasta taas koukuttava, mutta jättää vielä tilaa jatkolle ja loppuhuipennukselle.

Yliluonnollisesti alkaa muutaman kuukauden Paranormaalin tapahtumien jälkeen. Evie on saanut mitä halusikin, hän on nyt jokseenkin normaali koululainen, asuu omillaan ja tapailee Lendiä. Tosin Evie on huomannut, että oikea koulunkäynti ei ole ollenkaan samanlaista kuin hänen suosikkisarjassaan ja työskentely ravintolassa - vaikkakin paranormaalien olentojen kantapaikassa - ei vedä vertoja Evien entisen työnantajan KPHV:n (Kansainvälinen paranormaalien hallintavirasto) menolle.

Kun Evien entinen äitihahmo ja työnantaja Raquel tulee pyytämään häntä takaisin auttamaan KPHV:ssä, tarjous on Evielle liian houkutteleva muiden vastustuksesta huolimatta. KPHV on ollut aivan pulassa ilman Evien erikoistaitoja, joten Evie saa sanella paluuehtonsa. Sitten kuitenkin Evie joutuu kerta toisensa jälkeen eri olentojen hyökkäysten kohteeksi. Oman historiansa ja vanhojen tapahtumien perusteella epäilykset kääntyvät keijujen suuntaan ja exänsä Rethin avulla Evie saakin selville lisää itsestään.

Yliluonnollisesti on hyvä kirja, mutta ei yllä aivan Paranormaalin tasolle. Paranormaalista olin aivan innoissani, mutta tällä kertaa tarina ei ole aivan yhtä vetävä. Silti kuitenkin luin tämän yhteen menoon ja Evien matkassa kyllä viihtyy hyvin tälläkin kertaa. Kaikenmoisia olentoja on taas monenlaisia mukana, on poltergeist, sylfi, keijuja, peikkoja, vampyyrejä ja paljon muutakin ja tällä kertaa kirjan parhaat hetket olivatkin näiden hahmojen seurassa. Kuten tarkoituskin tietysti oli, niin Evien peruselämä on hieman tylsää ja aika normaalia teini-ikäiselle. Tosin Evien kämppis on vampyyri, mutta muuten.

Aiemmin Evie oli hauska, reilu, herttainen ja hänestä oli helppo pitää. Nyt Evie on hieman muuttunut ja hän ei olekaan niin rehellinen ja suorapuheinen enää ja tämä muutos on huono. Tuntuu, että White tarvitsi Evien puolelta salailua juonen kehityksen kannalta, vaikkei se olisi ollenkaan luonteenomaista tälle hahmolle. Uusi hahmo Jack saa tällä kertaa niin paljon tilaa sivuilla, että Lend jää aikalailla sivuosaan mikä on harmi. Rethkin vain piipahtaa tarinassa sopivissa kohdissa kääntymässä. Tarinan loppu oli hyvin ennalta-arvattava, joten se latisti hieman tunnelmaa, mutta pidän Whitesta siinä, että hän sentään yrittää kertoa yhden jokseenkin kokonaisen tarinan kansien välissä, vaikkakin taustajuonen osia jää paljon vielä odottamaan jatkoa.

Pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon, odotukset olivat vaan korkeammalla ihanan ykkösosan jälkeen, joten siinä mielessä tämä oli pieni pettymys. Mutta edelleen innolla odotan jatkoa ja enpä tiedä jaksanko odottaa kolmosen suomennosta, kun englanninkielinen versio olisi tulossa kesällä...

Paranormaali -trilogia:

1. Paranormalcy (2010) - Paranormaali
2. Supernaturally (2011) - Yliluonnollisesti (03/2012)
3. Endlessly (07/2012)

Tämä kirja Adlibriksessä.

Cecelia Ahern: Tyttö peilissä

Girl in the Mirror
Julkaistu 2011, suomennos 2012
109 sivua.

Cecelia Ahern on kirjailija, josta olen pitkään ollut tietoinen, mutta hänen teoksiaan ei vaan ikinä ole tullut luettua. Nyt tämän pienen, kahden lyhyen tarinan kokoelman myötä tuli hyvä ja nopeasti luettava tilaisuus tutustua Ahernin kirjoitustyyliin.

Ensimmäinen tarina Tyttö peilissä kertoo Lilasta, jonka isoäidin talossa on kaikki peilit peitettynä mustilla kankailla. Lila ei koskaan tule selvittäneeksi syytä tähän omituisuuteen vaan oppii lapsesta sen luonnollisena osana isoäidin luonnetta. Sitten hääpäivänään Lila haluaa katsella itseään peilistä ja uskaltautuu vihdoin poistamaan yhden mustista kankaista.

Tämä juttu oli ihan kohtalainen ja luin sitä mielelläni. Olisin kuitenkin pitänyt enemmän hieman pidemmästä versiosta, nyt noin 50 pikkusivulla kerrottu juoni eteni alkuun sopivasti kun tarinaa pohjustettiin ja mutta sitten loppu meni liiankin vauhdilla. Loppu oli myös aika outo ja en oikein pitänyt siitä. Muutamia kysymyksiä jäi tarinasta myös pyörimään mieleen. Miksi isoäiti halusi pitää peilit salaisuutena? Mikä sai hänen tekemään valintansa siten kuten ne menivät? Juonta en viitsi kommentoida sen enempää (vaikka mieli tekisi), että en spoilaa tarinaa tätä vielä lukemattomille.

Toinen tarina Muistojentekijä kertoo miehestä, joka on tehnyt laitteen, jolla hän voi luoda uusia muistoja ihmisille. Mies palkkaa uuden avustajan Judithin valikoimaan tarkkaan sopivat asiakkaat hänelle ja Judithin tuoman toivon myötä mies antaa itsellekin uuden mahdollisuuden.

Tähän tarinaan en päässyt mukaan ollenkaan ja en oikein tajunnut sen koko ideaa. Koneella kun voi luoda uusia, keksittyjä muistoja, mutta se ei poista vanhoja muistoja eikä tietenkään oikeita tapahtumia. Kiinnostaisi kuulla jonkun muun Muistojentekijän lukeneen ajatuksia tämän jutun suhteen, koska minusta se oli vain hyvin outo.

Pitänee ehkä lukea Ahernilta jotain muutakin vielä kun nämä taitavat olla hieman hänen normaalista tyylistään poikkeavia satuja.

Cecelia Ahern:

1. PS, I Love You (2004) - P.S. Rakastan sinua (2005)
2. Where Rainbows End (2004) (aka Rosie Dunne & Love, Rosie) - Sateenkaaren tuolla puolen (2006)
3. If You Could See Me Now (2005) (aka A Silver Lining) - Yllätysvieras (2007)
4. A Place Called Here (2006) (aka There's No Place Like Here) - Ihmemaa (2008)
5. Thanks for the Memories (2008) - Suoraan sydämestä (2009)
6. The Gift (2008) - Lahja (2009)
7. The Book of Tomorrow (2009) - Mitä huominen tuo tullessaan (2010)
8. Girl in the Mirror (2010) - Tyttö peilissä (2012)
9. The Time of My Life (2011)  - Tapaaminen Elämän kanssa (09/2012)

Cecelia Ahern Wikipediassa ja tämä mini-kirja Adlibriksessä.

Tytöstä peilissä ovat kirjoittaneet myös Lukunurkka, Mari A ja Kirjojen keskellä.

Kiersten White: Paranormaali - Paranormaali 1

Paranormalcy
Julkaistu 2010, suomennos 2011
342 sivua.

Tämän kirjan kanssa kävi hieman hassusti. Sain Paranormaalin käsiini tänään ja tarkoitus oli odotellessani vain vilkaista alkua hieman. No, jäin heti koukkuun, enkä halunnut enää laskea tätä käsistäni, joten tuli sitten lukaistua nopeasti koko kirja läpi.

Evie on 16-vuotias tyttö, joka asuu ja on töissä KPHV:ssa, eli Kansainvälisessä paranormaalien hallintavirastossa. Hän on ollut siellä kahdeksanvuotiaasta lähtien, jolloin hänen havaittiin näkevän paranormaalien olentojen lumouksen läpi suoraan heidän todellinen olomuotonsa, joten Eviestä tuli virastolle hyvin arvokas. Evie on orpo ja asunut lapsuutensa sijaisperheissä, joten uusi sijoituspaikka ei ollut ongelma. Hänen suuri toiveensa on olla normaali ja päästä käymään koulua muiden teinien kanssa.

Työkseen Evie hälytyksen saatuaan hakee, tunnistaa ja ottaa kiinni paranormaaleja, jotka sitten joutuvat KPHV:n valvonnan alaisiksi. Heidän keskukseensa murtautuu outo muodonmuuttajapoika Lend, josta Evie alkaa kiinnostua. Paranormaaleja on alkanut löytyä kuolleina joukoittain, joten jotain hyvin outoa on tekeillä ja Lendin mukaan KPHV:stä voisi löytyä jotain vastauksia. Eviellä on myös ongelmia keiju-exänsä Rethin kanssa ja hän alkaa pohtia, että onko keijuilla jotain tekemistä kuolemien kanssa.

Kiersten Whiteä ei uskoisi esikoiskirjailijaksi, niin hyvin tämä Paranormaali imaisi mukaansa ja piti mielenkiinnon yllä loppuun asti. Päällisin puolin juoni hieman muistuttaa Maggie Shaynen tarinoista, hänellä kun myös on Paranormaalin tutkimuksen instituutti kirjoissaan. Juoni on kuitenkin hyvin erilainen, sisällöltään rikkaampi ja vilisee erilaisia olentoja. Vampyyrit ovat tässä vain pienessä sivuosassa, hieman ällöttävinä elävinä ruumiina ja tämä on hyvin virkistävä näkökulma. Itsekkäät ja ilkeät keijut saavat paljon enemmän tilaa ja paljon heistä jää kuitenkin vielä hämärän peittoon ja saa odottamaan sarjan seuraavaa osaa kiinnostuneena.

Juoni on ihanan värikäs ja yllätyksellinen. Evie on hyvin sympaattinen ja hän saa tarinan mukana kasvaa ja oppia itsestään ja ympäristöstään paljon uutta. Mukana on paljon perinteisiä elementtejä kuten kolmiodraamaa, hyvän ja pahan taistelua ja niitä erilaisia olentoja, mutta kokonaisuus on kuitenkin tuore ja tarpeeksi erilainen ollakseen omaperäinen ja kiinnostava. Kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys oli tämä teos, kaikkea muuta kuin taas yksi massaan hukkuva nuorten paranormaali rakkaustarina.

Paranormaali -sarja:

1. Paranormalcy (2010) - Paranormaali
2. Supernaturally (2011) - Yliluonnollisesti (03/2012)
3. Endlessly (2012)

Paranormalcy-sarja Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Kirjamielellä, Saraseenin maailma, Kirjapinot, Booklovin' ja Jos vaikka lukisi.