tiistai 8. marraskuuta 2011

Stephen King: Kuvun alla

Under the Dome
Julkaistu 2009, suomennos 2011
1115 sivua.

Kuvun alla takakannen New York Timesin lainaus "Kirjaa on vaikea nostaa, mutta vielä vaikeampi sitä on laskea käsistään" piti paikkansa minun kohdallani. Stephen Kingin kirja on pelottavankin paksu, mutta tarina on hyvin kirjoitettu, joten mieli olisi tehnyt lukea tämä ihan yhteen putkeen, mutta käytännön syistä se ei tietenkään ollut mahdollista.

Mainelaisen pikkukaupungin Chester's Millin päälle ilmestyy yllättäen näkymätön ja läpäisemätön kupu, joka alkuun aiheuttaa paljon traagisia onnettomuuksia kun autot ja kaikki muutkin törmäilevät tähän uuteen esteeseen. Entinen armeijan kapteeni ja nykyinen ruokalan kokki Dale Barbara on joutunut paikallisten kanssa kahnauksiin ja on juuri lähdössä kaupungista, kun kupu sulkee kaikki sisälleen ja eristää kaupungin muusta maailmasta. Dale -lempinimeltään Barbie- alkaa tutkia asioita ja suututtaa pian Chester's Millin johtohahmoja, jotka näkevät kuvussa ja täyseristyksessä uusia mahdollisuuksia.

Kuvun alla kertoo pitkälti amerikkalaisen pikkukaupungin henkilökemioista ja paikallispolitiikasta, tosin hyvin äärimmäisen ja mustan esimerkin avulla. Teksti on hyvin suorasukaista, väkivaltaa kuvataan yksityiskohtaisesti ja eritteistäkin riittää juttua. Kuvun synnyn tai tekijöiden pohtimiseen ei kovin paljoa käytetä aika, enemmän keskitytään jumiin jääneisiin henkilöihin, heidän päivittäiseen selviämiseensä ja kaupunkilaisten aiheuttamiin ongelmiin. Hahmoja tässä kirjassa riittää yllinkyllin ja alusta löytyvää noin 60 henkilön listaa tulikin vilkuiltua useampaan otteeseen. Muuten pidin paljon henkilögallerista kokonaisuutena, mutta pahikset olivat mielestäni turhan suoraviivaisia tapauksia, olisin hieman enemmän moniulotteisuutta kaivannut heihin.

Varsinainen scifikirja tämä ei ole, se osa on lähinnä pienen sivujuonteen tasolla. Enemmänkin ehkä kyseessä on selviytymistarina, jossa ei kannata kiintyä kovin vahvasti kehenkään, koska King pääsee aina välillä yllättämään valitessaan seuraavaksi tapettavia hahmoja. Juonen osalta enemmän odotin takakannessa mainituilta ilmanlaadun ongelmilta ja kauppojen tyhjenemiseltä. Oletin, että näiden teemojen ympärillä pyörittäisiin vahvemmin, mutta tässä takakansi hieman harhautti. Tosin kirja kuvaa tapahtumia vain noin viikon ajalta (!), että eipä siinä kauheasti kerkiä vaikka yli tuhat sivua onkin käytettävissä. Lähtökohtana lukijalle voisi paremminkin olla pohdinnat siitä, että kuka aina kuolee seuraavaksi ja mitä järjetöntä kaupungissa seuraavaksi keksitään :)

Valitsin tämän Kingin teoksen luettavaksi pitkästä aikaa sen takia, että idea oli mielestäni todella kiinnostava ja kirja vaikutti erilaiselta. Näiden suhteen Kuvun alla ei pettänyt ja pidin tästä paljon. Herkempien tosiaan kannattaa kuitenkin huomioida tuo varoitus kielen suhteen, mutta minua eivät väkivaltaa sisältäneet kohtaukset juuri häirinneet. Loppuratkaisut jäivät mietityttämään, hieman eri tavalla olin toivonut asioiden menevän ja tietynlainen helppo ratkaisu toisaalta mielestäni oli kyseessä, mutta ei enempää siitä, että ei spoilata kenenkän lukukokemusta.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos kyseessä, jos vaan pikkukaupunkielämä ja eristyksiin jääminen kiinnostaa. Tykkäsin!

Stephen King Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös marjis, Maija ja Nirppu.

4 kommenttia:

  1. Minä odotin kirjalta scifimpää otetta, joten olin siltä osin vähän pettynyt. Mutta toisaalta pidin eniten kuitenkin juuri siitä kaupunkijuonittelusta. Jotkin niistä Big Jimin suunnitelmista olivat todella nerokkaita. :D

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin tästä kirjasta kovasti :)
    Minusta tuntui, että itse kupu olikin vähän sivuroolissa kaiken sen juonittelun ja muun venkslaamisen alla. Mutta hyvä niin, sillä ihmiset kiinnostaa mua enemmän ;)

    Minä en kokenut tätä kirjaa erikoisen raakana, vaikka yleensäottaen olen hirveän herkkä verelle ja suolenpätkille. Omituista. :)

    VastaaPoista
  3. marjis, jostain syystä vaikka Jenkeissä oltiinkin niin mulle tuli Big Jimistä mieleen Berlusconi :)

    Maija, ehkä sitä Kingin kirjoihin suhtautuu jo tietyllä asenteella kun voi arvata, että näissä kirjoissa ei kauheasti kaunistella asioita.

    Itse kupu tuntui tosiaan olevan myös aikamoinen statisti, niin paljon kaikkea muuta oli menossa koko ajan. Eli ihan jännä ratkaisu, aloituksesta olisi voinut jatkaa kirjoittamaan monella eri tavalla. Tämä oli vissiin Kingin kolmas yritys kirjoittaa tämä kirja, olisi jännä tietää, että olisikohan jompikumpi noista aiemmista yritelmistä edennyt enemmän kupu-voittoisesti

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...