Danielle Trussoni: Enkelioppi - Angelology 1

Angelology
Julkaistu 2010, suomennos 2011
500 sivua.

Danielle Trussonin toinen romaani Enkelioppi on jo pitkään ollut lukulistallani, mutta kiirettä tämän kanssa ei vieläkään ole. Vaikka Trussoni onkin tekemässä Enkeliopista sarjaa, niin jatko-osa Angelopolis ilmestyy englanniksi vasta ensi vuonna.

Enkeliopin päähenkilö, parikymppinen sisar Evangeline, on asunut New Yorkin Pyhän Rosan luostarissa 12-vuotiaasta. Evangeline työskentelee luostarin kirjastossa, joten taidehistorioitsija Verlainen pyyntö päästä tutustumaan luostarin abbedissan kirjeenvaihtoon 1940-luvulta tulee Evangelinelle. Kieltävästä vastauksesta huolimatta Verlaine saapuu paikalle ja saa Evengelinenkin kiinnostumaan entisen abbedissan ja Abigail Rockefellerin yhteydenpidosta. Verlainen toimeksiantaja on kuitenkin Percival Grigori ja tämän ei pitäisi antaa päästä selville Pyhän Rosan luostarin salaisuuksista.

Vanhan sisaren Celestinen kautta Evangeline saa kuulla tämän ja Evangelinen isoäidin Gabriellan menneisyydestä toisen maailmansodan aikaisessa Pariisissa, enkelitieteestä ja enkeleistä maan päällä, nefileistä. Käy ilmi, että Evangelinen perhe on ollut enkelitutkijoita ja tämän takia hänen äitinsä on murhattu. Evangelinea tarvittaisiin perheensä perinteiden mukaan nyt vuorostaan mukaan taisteluun nefileitä vastaan ja enkelitutkijoiden salaisuuksien vartijaksi.

Trussonin teksti on hyvin kiinnostavaa, mutta tahti hyvin rauhallinen ja tieteellinen, keskittyen paljon enkelimytologiaan ja tutkimuksiin. Enkelioppi onkin kirjana pitkään siinä rajoilla, että käykö tämä kaikki tylsäksi, mutta sen verran mukana on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, että pidin kuitenkin teoksesta paljon. Lukija oppii hitaasti Evangelinen mukana lisää enkelitieteen mysteereistä ja tämä piti juonen niin kiehtovana, että tätä kirjaa ei tee mieli jättää kesken. Evangeline on varsinkin alkun hieman tylsä henkilö, kun hän on niin pihalla kaikesta vaikka ei tarvitsisi olla. Lisäksi kiinnostus Verlainea kohtaan tuntuu hieman liian heppoiselta, joten sekään suhde ei täysiä pisteitä saisi. Minusta kirja parani selvästi, kun siirryttiin 1940-luvun Pariisiin ja Celestinen ja Gabriellan matkaan. Nefilit olivat myös hyvin kiinnostavia ja heidän parissaan olisi voinut viettää enemmänkin aikaa, syvemmällä otteella.

Alkuun päästyään juoni ei ole kovin yllätyksellinen kunnes vasta ihan lopussa. Ja tuo loppu olikin sitten oikein hieno, mutta jättää tarinan osittain auki ja tilaa sarjan seuraavalle osalle. Salaseuran taistelu ikiaikaista pahuutta vastaan ei sinänsä ole mitään uutta, kuten eivät langenneet enkelit hahmoinakaan, mutta toteutus ja tyyli on omaperäinen ja sen takia tämäkin kannattaa lukea. Minusta kuitenkaan kyseessä ei ole trilleri, siihen tämä on aivan liian hidastempoinen.

Angelology:

1. Angelology (2010) - Enkelioppi
2. Angelopolis (2013)

Danielle Trussoni Wikipediassa ja Enkelioppi Adlibriksessä.

Lisää Enkelioppia: Kirjavinkit, Saran kirjat, Kirjamielellä, Helsingin Sanomat, Humisevalla harjulla, Aamunkajon lukukokemukset, Sananen kirjasta, Katinkan kirjasto,

Mary Higgins Clark: Yksin vain

I'll Walk Alone
Julkaistu 2011, suomennos 2012
355 sivua

Mary Higgins Clark oli pitkään nuorempana suosikkikirjailijani ja olenkin yrittänyt lukea kaikki hänen teoksensa, tosin ainakin omaelämänkerta ja George ja Martha Washingtonista kertova esikoinen on vielä lukulistalla. Higgins Clarkia kutsutaan myös nimellä jännityksen kuningatar, Queen of Suspense.

Alexandra - Zan - Morelandin 3-vuotias poika Matthew kaapattiin pari vuotta sitten. Zan oli jo eronnut lyhytkestoisesta avioliitostaan ennen Matthewin syntymää ja on nyt elellyt yksin, keskittyen sisustussuunnittelijan uraansa. Matthewin viisivuotissyntymäpäivän ja katoamisen kahden vuoden merkkipäivän aikaan Zanin elämä menee uudestaan sekaisin.

Zanin ura vaarantuu, koska joku tuntuu esiintyvän hänenä ja on muun muassa ostellut vaatteita ja tilaillut tavaraa paljon Zanin piikkiin. Muut eivät usko Zanin selityksiä, että hän ei itse ole näiden tapahtumien takana, vaan ajattelevat hänen olevan sekoamassa stressistä. Myös Matthewin kaappauksesta tulee uutta tietoa ja kaappaaja näyttäisi olevan Zan tai joku aivan hänen näköisensä. Onneksi kuitenkin Zanilla on entinen lottovoittaja Alvirah Meehan tukenaan.

Yksin vain on perinteiseen Higgins Clarkin tyyliin kirjoitettu kolmannessa persoonassa siten, että seurattava henkilö vaihtuu aina kappaleesta toiseen. Päähenkilö Zan tosin tietysti saa eniten tilaa tarinassa, mutta muutkin pääsevät ääneen. Yksi jo alkuvaiheen seurattavista on Glory, joka pitää Matthewiä luonaan. Lukijalle on siis heti alusta selvää, että Zan ei ole hullu eikä ole kaapannut omaa lastaan. Gloryn salaperäinen toimeksiantaja kuitenkin pysyy piilossa loppuun saakka, joten sen osalta odotettavaa riittää. Higgins Clark osaa myös hienosti nostaa jännitystä ja kiristää verkkoa Zanin ympärillä juonen edetessä.

Higgins Clarkilla yleensä päähenkilönä on yksinasuva kolmekymppinen, hyvin toimeentuleva nainen ja niin on tälläkin kertaa. Aiemmissa kirjoissa myös useampaan kertaan juoni meni niin, että jos tätä naista tavoittelee kaksi miestä, niin toinen heistä osoittautuu lopulta murhaajaksi. Onneksi kuitenkin Higgins Clark on hieman enemmän vaihtelua saanut tarinoihinsa mukaan. Alvirah Meehan on esiintynyt useissa Higgins Clarkin novelleissa ja romaaneissa rikoksia selvittelemässä ja vaikka hänestä paljon pidänkin, niin tällä kertaa ei hän päässyt erityisesti loistamaan. Jäin jopa hieman miettimään, että olisiko tarina ollut parempi, jos Alvirah olisi jätetty kokonaan pois ja Zan olisi ollut hieman vahvempi ja ratkaissut kaiken itse.

Kun pohin hieman, että mikä näissä kirjoissa sitten vetoaa, niin päädyin siihen, että Higgins Clark on vaan niin hyvä tarinankertoja ja osaa mestarillisesti sen verkko kiristyy -tunnelman luonnin, joten kirjojen samankaltaisuus ei haittaa. Mitään kirjallisuuden merkkiteoksia nämä uusimmat varsinkaan eivät ole. Vanhemmista teoksista muutama, kuten Higgins Clarkin ensimmäinen jännäri Missä lapset ovat? ja paranormaali Vihreäviittainen nainen ovat kyllä jääneet hyvin mieleen. Joten Higgins Clarkin tuotantoa tuntemattomalle suosittelenkin aloitusta näistä vanhemmista kirjoista.

Mary Higgins Clark Wikipediassa ja Yksin vain Adlibriksessä.

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Yö ikuinen - Vitsaus 3

Night Eternal
Julkaistu 2011, suomennos 2012
440 sivua.

Yö ikuinen päättää Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin zombi-vampyyritrilogia Vitsauksen. Tämä on jatkuvajuonisia trilogioita, joten viimeisestä osasta ei taas oikein voi kirjoittaa spoilaamatta aiempia osia. Lukeminenkin siten kannattaa aloittaa ensimmäisestä osasta, vaikka kirjailijat aika hyvin alkuun kertaavatkin vanhoja tapahtumia.

Lankeemuksen tapahtumista on kulunut 2 vuotta ja tilanne New Yorkissa ja muualla maailmassa tuntuu täysin hävityltä. Vampyyrit ja heidän kannattajajoukkonsa ovat vallassa ja hallitukset ja armeijat ovat kukistuneet. Ilmastoa on muutettu siten, että vampyyreille tappavaa päivänvaloa näkyy vain parin tunnin ajan. Hengissä selvinneet ihmiset joko työskentelevät vampyyreille tai heidät on suljettu keskitysleirejä muistuttaviin verileireihin, joissa heistä pumpataan ravintoa uudelle valtarodulle.

Eph Goodweather ystäviensä Fetin ja Noran kanssa jatkaa omaa vastarintaansa ja taistelua vampyyrien johtajaa Mestaria vastaan. Heillä on hallussaan Occido Lumen, ikivanha teos, jonka pitäisi paljastaa vampyyrien salaisuudet, mutta ei taitoa lukea sitä. Mestarilla taas on hallussaan Ephin poika Zack, joten Ephillä on vaikea paikka pohtia, että kuinka pitkälle hän on valmis menemään saadakseen poikansa takaisin. Kapinallisten, apunaan herra Quinlan, pitääkin keksiä kunnollinen suunnitelma Mestarin tuhoamiseksi, muuten ihmiskunnalla ei ole enää mitään toivoa.

Trilogian avauksesta Vitsauksesta pidin paljon, koska se oli vielä melko lähellä teknotrillerigenreä, mutta tarinan edetessä tunnelma on muuttunut koko ajan synkemmäksi ja tiede ja tutkimukset ovat jääneet lähes kokonaan pois. Kapinalliset ovat joutuneet kirjaimellisesti maan alle asumaan ja Eph on henkisesti lopussa. Kiinnostavimmiksi hahmoiksi nousevatkin nyt Fet ja Nora, jotka ovat löytäneet toisensa ja heillä täysi taistelutahto on vielä tallella. Del Toro ja Hogan avaavat myös herra Quinlanin historiaa sekä Muinaisten ja Mestarin syntyä, joten tässä päätösosassa monet avoimet kysymykset saavat vastauksensa.

Del Toron ja Hoganin maailmanlopun zombisota muistuttaa paljon Toista maailmansotaa ja natseja. Samankaltaisuudet eivät kuitenkaan ole liian suorasukaisia ja ajatus toimii hyvin. Piipahdus verileirillä oli yksi kirjan kiinnostavimpia kohtia minulle ja vampyyrejä avustavista ihmisistä oli saatu todentuntuisia kuvauksia. Toinen kohokohta oli välinäytöksenä nähty Quinlanin tarina Rooman valtakunnan ajalta. Kaikenkaikkian Yö ikuinen on hyvä teos, parempi kuin edeltäjänsä Lankeemus ja se päättää trilogian ihan ansiokkaasti. Hyvin olivat kirjailijat hoitaneet vaikean jatkon Lankeemuksen supernäyttävän lopun jälkeen. Pientä miinusta tulee siitä, että Yö ikuisen mukanaan tuomat paljastukset olivat osittain pettymyksiä ja uskonnon ja Jumalan olisi voinut hyvin jättää pois.

The Strain Trilogy - Vitsaus-trilogia

1. The Strain (2009) - Vitsaus (2010)
2. The Fall (2010) - Lankeemus (2011)
3. The Night Eternal (2011) - Yö ikuinen (04/2012)

Yö ikuinen Adlibriksessä ja Risingshadowssa.

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Never Let Me Go
Julkaistu 2005, suomennos 2005
394 sivua.

Inspiraatio lukea Kazuo Ishiguron Ole luonani aina lähti scifi-haasteesta ja tämä teos sopisikin kahteen kategoriaan siellä, kun kyseessä on sekä vaihtoehtohistoria että dystopia. Haasteeseen sopivia kirjalistoja selailtuani kiinnostuin tästä teoksesta heti, Ole luonani aina oli mennyt minulta aiemmin kokonaan ohi, leffaversiostakin huolimatta ja on ensimmäinen lukemani Ishiguro. Alkuun pieni varoitus: Ole luonani aina tuntuu olevan niitä kirjoja, jotka ovat parhaimmillaan, kun lukija ei tiedä etukäteen tarinasta juuri mitään eikä mukana ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Tarina sijoittuu 1990-luvun Englantiin ja Ishiguron kuvaama maailma on lähtenyt omille raiteilleen joskus sotien jälkeen, sen verran erilaisessa ympäristössä tässä eletään. 31-vuotias Kathy kertoilee elämästään valvojana, jonka tehtävänä on pitää huolta vastuulleen uskotuista luovuttajista. Kathy myös muistelee erikoista lapsuuttaan, kun hän ystäviensä Tomin ja Ruthin kanssa eli Hailshamin sisäoppilaitoksessa. He eivät olleet koskaan ihan tavallisia koululaisia, vaan alusta asti heistä oli kasvatettu luovuttajia. Lapsesta asti he tiesivät olevansa erilaisia ja että heidän piti pitää hyvää huolta itsestään, sillä heillä oli edessä tärkeä tehtävä siinä vaiheessa kun luovutukset alkaisivat. Kathy pohtii tätä asetelmaa nyt jälkikäteen ja miettii, että missä vaiheessa he alkoivat oikein ymmärtää paremmin tätä kokonaisuutta ja omaa rooliaan yhteiskunnassaan. Samalla lukijalle avautuu hitaasti, vähän kerrallaan koko Ishiguron asetelma.

Ishiguron teksti oli ihan mukavaa luettavaa, mutta hänen tyyliinsä piti alkuun hieman totutella. Ole luonani aina lähtee liikkeelle hyvin niukoin tiedoin ja juonen edetessä vähitellen paljastuu aina lisää näitä pieniä tiedon murusia, joista tarina koostuu. Monet ovat tästä tyylistä pitäneet kun kirja on merkittäviä palkintoehdokkuuksiakin kerännyt, mutta minua tuo kyllä hieman ärsytti. Ole luonani aina on ihan kiva, rauhallinen ja hidastempoinen muistelmateos sinänsä onnellisesta lapsuudesta, joka näyttäytyy nyt jälkikäteen aika eri valossa. Mutta minulle tämä tarina ei ikinä oikein päässyt kunnolla vauhtiin ja tuntui, että tässä ei oikein tapahtunut juuri mitään.

Kathy tai kukaan hänen ystävistään ei missään vaiheessa haasta kohtaloaan tai lähde vaatimaan täysiä oikeuksia heillekin. Ajatuksissaan he voivat satunnaisesti haaveilla jostain normaalimmasta elämästä, mutta perimmiltään he kuitenkin haluavat täyttää roolinsa ja hoitaa vastuunsa. Tästä kirja saakin hieman synkän ja fatalistisen tunnelman kun kaikki kulkee vääjämättä kohti ennaltamäärättyä kohtaloa. On ihan ymmärrettävää, että pienille lapsille ei kaikkea voi kertoa suoraan, mutta tässä Kathy ystävineen saa nähdä aika paljon vaivaa selvittääkseen totuuden omasta asemastaan ja muiden vaikuttimista.

Kirjan esittelytekstissä lupaillaan päähenkilökolmikkoa "odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromanien hurjimmille uhkakuville". Tästä innostuneena odotukseni olivat aika kaukana siitä, mitä Ishiguro lopulta tarjosi ja kirjan loppu olikin minulle hurja pettymys. Perusajatus tarinan taustalla oli selvinnyt jo vähitellen aiemmin, mutta odotin koko ajan jotain hyvin yllättävää ja kaiken ympäri kääntävää jujua, mutta sellaista ei ollut Ishigurolla tarjolla. Nyt pari päivää tämän luettuani olen pettymyksestä toipunut, mutta ei tämä siltikään vielä ole kuin tasolla "ihan kiva". Tuntuu kuitenkin, että Ole luonani aina voisi olla niitä kirjoja, jotka jäävät mieleen hyvin, joten ajan kanssa muistikuvat voivat hyvinkin parantua tämän suhteen.

Kazuo Ishiguro Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Ole luonani aina ovat lukeneet mm. Satu, Kirsimaria, Lumiomena ja Naakku

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Lankeemus - Vitsaus 2

The Fall
Julkaistu 2010, suomennos 2011
365 sivua.

Vitsauksessa alkanut Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin kehittelemä zombie-vampyyrien New Yorkin valloitus on levinnyt maailmanlaajuiseksi ongelmaksi kun vampyyrivirusta levittäviä lentokoneita on laskeutunut muidenkin maailman metropolien kentille.

New Yorkissa tilanne on todella huono. Karanteenia tai vastaavia toimia rajoittamassa viruksen leviämistä ei ole voimassa vieläkään jostain syystä ja moderni yhteiskuntarakenne alkaa rapistua. Tapahtumat on myös aika pitkälle salattu julkisuudelta, joten todellinen taistelu vampyyreja vastaan on vain pienen joukon tiedossa. Eph Goodweather ja Abraham Setrakian liittolaisineen ovat selkeästi altavastaajina, mutta apua voisi olla juuri sopivaan aikaa huutokauppaan tulevasta ikivanhasta ja Abrahamille tutusta kirjasta, jonka pitäisi paljastaa vampyyrien salaisuudet. Vampyyrit taistelevat myös keskenään, sillä muut Muinaiset eivät hyväksy kaaosta ja lisääntymistä johtavan Mestarin suunnitelmia, mutta ihmisrodun pelastaminen ei kummallakaan puolella ole tavoitteissa sinänsä, koska molemmille ihmiset ovat vain ruokaa.

Lankeemus jatkaa aika lailla samalla linjalla kuin ykkösosa Vitsaus. Tässä osassa tosin vampyyrejä lahdataan oikein urakalla, mutta vielä parempaa tahtia ne tartuttavat ihmisiä, joten vauhdikasta menoa ja paljon ruumiita on tiedossa. Itse en tätä kauhuksi luokittelisi, asetelma on enemmän hieman raa'an toimintajännärin eikä mukana ole tunteisiin vetoavia psykologisia kauhuelementtejä. Vampyyrit ja del Toron ja Hoganin maailmankuva on tuttu jo ykkösosasta eikä sen suhteen tule enää isoja yllätyksiä. Sävy on vielä synkempi kuin Vitsauksessa ja loppua kohden tilanne vain pahenee ja ollaan melkein maailmanlopun fiiliksissä.

Ykkösosassa isossa osassa ollut Ephin perhe-elämä on nytkin mukana, mutta erilaisen tilanteen vuoksi pienemmässä sivuroolissa. Myös Ephin rooli tutkijana jää myös tällä kertaa lähes kokonaan pois, mikä on kyllä harmi, koska se pieni lääketieteellisten trillereiden puolelle poikkeaminen oli sopivan piristävää vaihelua aiemmin ja teki tarinasta monipuolisemman. Muuten seurattavat päähenkilöt ovat samoja kuin edelliselläkin kerralla. Alussa hieman kertaillaan Vitsauksen tapahtumia, mutta lukukokemuksen kannalta on hyvä, jos ne ovat silti suht hyvin muistissa. Abrahamin menneisyydestä on taas mukana muutama pieni pätkä ja ne tuovat kaipaamaani vaihtelua kerrontaan.

Hieman enemmän olin kyllä odottanut del Torolta ja Hoganilta tähän jatko-osaan. Nyt tämä tuntui hieman välikirjalta, jossa jatkettiin ykkösen tarinaa ja valmisteltiin finaalia, mutta kovin paljon omaa sisältöä ei tämä tuonut mukaan. Kyllä Lankeemus on silti hyvä kirja ja mukavaa luettavaa, mutta ensi kuussa ilmestyvän vikan osan Yö ikuinen suhteen odotukset ovat paljon korkeammalla, kuten lienee asia aina trilogian lopetuksien kanssa.

The Strain Trilogy - Vitsaus-trilogia

1. The Strain (2009) - Vitsaus (2010)
2. The Fall (2010) - Lankeemus (2011)
3. The Night Eternal (2011) - Yö ikuinen (04/2012)

Guillermo del Toro Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lankeemuksesta lisää: Kirjamielellä, Lukuisa ja  Kirjojen keskellä.

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Dracula's Guest and Other Weird Stories
Julkaistu 1914, suomennos 2012
201 sivua.

Irlantilaisen Bram (Abraham) Stokerin kuolemasta tulee huhtikuussa kuluneeksi 100 vuotta ja Tammi muistaa Draculan luojaa kokoelmalla, jonka Stokerin vaimo julkaisi englanniksi pari vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Tarinoista Draculan vieras lienee poistettu osio Dracula-romaanin varhaisversiosta ja muut jutut on julkaistu alunperin aikakauslehdissä Stokerin uran alkupuolella. Dracula julkaistiin vuonna 1897, joten nämä muutkin lienevät 1800-luvun puolelta.

Kirja alkaa suomentaja Inkeri Koskisen esipuheella ja vaikka se kiinnostavaa taustatietoa sisältääkin, niin mielestäni analyysit novelleista olisivat sopineet paremmin loppusanoiksi. Jo kokoelman englanninkielinen nimi kertoo, että tiedossa on outoja tarinoita, mutta mukana oli paljon muutakin, hieman yliluonnollisia elementtejä, kauhua, ripaus romantiikkaa ja goottilaista tyyliä.

Nimikkojuttu Draculan vieras oli romaanin katkelmana erilainen valinta, eikä oikein toiminut omillaan yhtä hyvin kuin kirjan muut tekstit. Minulle se toimi lähinnä Draculan mainoksena ja kävinkin sitten samantien lomalta palattuani hakemassa tuon Stokerin pääteoksen itselleni, sopivasti pokkarialesta.

Eniten pidin ehkä Tuomarin talosta.  Siinä nuori matematiikan opiskelija etsii rauhaisaa paikkaa opiskeluilleen ja muuttaa taloon, jota on vuosia aiemmin asuttanut julma tuomari. Alkuun hän keskittyy taloa valtaavien rottien jahtaamiseen, mutta lopulta hänkin huomaa, että talossa on jotain hyvin outoa tapahtumassa. Fiilis on tässä kuiten muissakin tarinoissa kohdallaan ja Stoker pienillä eleillään nostaa jännitystä ja odotuksia. Squaw oli myös hieno, mutta aika raaka. Tarina oli rakennettu niin, että koko ajan alusta asti mielessä pyöri, että ei kai vaan tässä nyt käy niin huonosti kuin vihjaillaan...

Kasvavan kullan salaisuus ja Abel Behannan paluu ovat omanlaisiaan rakkaustarinoita, kumpikin kolmiodraaman merkeissä, joten onnellista loppua ei ole kaikille tiedossa. Mustalaisennustus on jännäri, jossa kuljetaan vääjäämättä kohti kohtalokasta ennustusta, mutta tarina yllättää omaperäisellä lopullaan, joka saa lukijan virnistelemään. Rottien hautajaiset sijoittuu vuoden 1885 Pariisin syrjäiselle lumpunkerääjien alueelle, jossa turisti joutuu huimaavan takaa-ajon kohteeksi.

Stokerin novelleja oli mukava lukea ja yllätin itseni pitämällä suurimmasta osasta tarinoista. Lueskelin näitä aina muutaman jutun kerrallaan muiden kirjojen väleissä, sillä nämä tarinat vaativat hieman sulattelemista, joten koko kirja ei minulla olisi millään kerralla mennytkään. Stoker osaa hienosti luoda sopivan tunnelman lyhyissäkin jutuissa ja hienot lopetukset huipentavat nämä pienet juonet ja varsinaisesti tekevät nämä tarinat siksi mitä ne ovat. Pidän paljon yllättävistä lopuista ja näissä Stoker on mestarillinen, joten siinä yksi hyvä syy lukea tämä kokoelma. Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia on hyvä ja monipuolinen kokoelma, jossa tarinat ovat luonteeltaan tarpeeksi erilaisia, eli Stoker pääsee aina uudestaan yllättämään seuraavan tarinansa kanssa.

Tarinat: Draculan vieras, Tuomarin talo, Squaw, Kasvavan kullan salaisuus, Mustalaisenennustus, Abel Behannan paluu, Rottien hautajaiset, Uni punaisista käsistä, Crookenin hiekkasärkät.

Bram Stoker Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös Morren maailma ja Järjellä ja tunteella ja juttua löytyy myös Hesarista.

Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus - Vitsaus 1

The Strain
Julkaistu 2009, suomennos 2010
Pokkari 486 sivua.

Nyt kun Vitsaus-trilogian kolmannen osan suomennos on tulossa piakkoin, niin uskaltauduin vihdoin aloittamaan tämän sarjan. Guillermo del Toro ja Chuck Hogan kuvaavat vampyyrit virkistävän erilaisella tavalla kaikesta romantiikasta riisuttuina, zombimaisina hirviöinä, joten odotukset olivat korkealla tätä ensimmäistä osaa varten.

New Yorkiin vasta laskeutunut lentokone pimenee täysin ja siihen ei saada minkäänlaista yhteyttä. Tohtorit Eph Goodweather ja Nora Martinez tulevat mukaan tutkimaan asiaa kun näyttää siltä, että koneessa ei ole kukaan hengissä ja syy joukkokuolemaan pitää selvittää. Avukseen he saavat vanhan professorin Abraham Setrakianin, joka on kohdannut samantapaista aiemminkin ja osaisi auttaa, jos häntä vain kuunneltaisiin. Byrokratia kuitenkin toimii omalla laillaan ja vasta kun ruumiit ovat kadonneet ruumishuoneita aletaan edes osittain ymmärtää kuinka iso uhka oikein on kyseessä.

Minä pidin Vitsauksesta paljon. Kirja yhdistelee vauhdikasta elokuvamaista jännäriä, kauhua, biologisen uhan selvittelyä ja vampyyrejä ja yhdistelmä toimii hienosti. Pidän yleensäkin paljon trillereistä, joten tämä sekoitus suosikkigenreistäni sopi minulle hyvin. Henkilöitä on paljon, mutta tällä kertaa heidät on kaikki suhteellisen helppo muistaa ja pitää erillään. Sivujuonteina mukana ovat Ephin perhesotkut entisen vaimon ja pojan huoltajuuden kanssa, salaperäinen rikas liikemies Eldritch Palmer ja juutalaisen Abraham Setrakianin menneisyys keskitysleirillä.

Del Toron ja Hoganin vampyyrit tosiaan poikkeavat nykymuodista aika paljon ja ovat virustartuntoineen hyvin kaukana moderneista romanttisista sankareista. Oli oikein mukava lukea hyvin erilaista tarinaa siitä, miten vampyyrejä syntyy ja millainen tausta ja ominaisuudet näillä olennoilla on. Tässä ensimmäisessä osassa saatiin vain pieniä vilauksia vampyyrien historiasta ja Vanhimmista, joten toivon, että tuohon aiheeseen palataan vielä tarkemmin myöhemmin.

Sarjan avausosassa juoni jää tyypillisesti kesken ja niin käy nytkin, juttu jätetään sopivaan taukopaikkaan, joten pitää lukea seuraava osa ihan pian. Itseasiassa Lankeemus onkin jo valmiina hyllyssä odottamassa vuoroaan. Nyt olen iloinen, että jaksoin odottaa lähelle viimeisen osan ilmestymistä ennen kuin aloitin tämän sarjan, koska muuten odotus olisi ollut tuskallista :)

The Strain Trilogy - Vitsaus-trilogia

1. The Strain (2009) - Vitsaus (2010)
2. The Fall (2010) - Lankeemus (2011)
3. The Night Eternal (2011) - Yö ikuinen (04/2012)

The Strain Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Vitsauksesta ovat kirjoittaneet ainakin myös Lukuisa, Kolmas linja, Kirjamielellä, Yöpöydän kirjat, Jossun lukupäiväkirja, Artsi ja Nulla dies sine legendo

Ally Condie: Tarkoitettu - Tarkoitettu 1

Matched
Julkaistu 2010, suomennos 2011
326 sivua.

Alun perin aioin lykätä tämän paljon blogeissa esiintyneen Ally Condien trilogian aloittamista sen verran, että saan luettua kaikki kirjat suht hyvin putkeen, mutta enpäs sitten malttanutkaan odottaa ensimmäisen osan kanssa. Nyt kuitenkin on hieman sellainen fiilis, että ehkä olisi pitänyt odotella kuitenkin...

17-vuotias Cassia elää tulevaisuuden Yhteiskunnassa, joka sääntelee hyvin pitkälle asukkaidensa koko elämää, tehokkuuden periaatteiden mukaan. Valmiit määräykset toimitetaan asukkaille töistä, ruokailuista, vapaa-ajasta, kuolemasta ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Jopa parinmuodostus tapahtuu tarkkojen laskukaavojen mukaan, mutta tässä Cassian kohdalla näyttäisi tapahtuvan mahdoton virhe. Hänelle ilmoitetun parin, parhaan ystävänsä Xanderin sijasta Cassia näkee näytöltään vilaukselta tuttavansa Kyn kuvan ja tämä vahinko saa Cassian silmät avautumaan vähitellen ja koko Yhteiskunnan asetelma alkaa häntä epäilyttää.

Condie kirjoittaa pumpulimaisen pehmeästi ja tarina etenee verkkaisesti. Kolmiodraama Cassian, Xanderin ja Kyn välillä on samantapainen kuin mitä tuntuu löytyvän lähes kaikista nuorten sarjoista nykyään. Toimintaa ja vauhtia ei tässä ensimmäisessä osassa juuri ole, vaan nyt päästään vasta hieman tutustumaan Cassian maailmaan ja Yhteiskuntaan. Olin odottanut tältä avaukselta enemmän, jotain Nälkäpelin tyylistä, joten lukiessani ihmettelin koko ajan, että milloin tarina pääsee kunnolla vauhtiin hitaan esittelyn jälkeen. Vasta puolenvälin paikkeilla hoksasin, että tässä tämä oikeasti on ja aloin paremmin nauttia lukemastani.

Taiteen rajoittaminen vain 100 teokseen per laji, käsin kirjoittamisen taidon katoaminen ja runous saavat suuren sijan Condielta. Tämä on yksi syy siihen, että en ihastunut Tarkoitettuun suoraan. Minua kiinnostaisi poliittinen järjestelmä, valtio ja muut tämän tyyppiset asiat enemmän. Ja itseasiassa Condien luoma Yhteiskunta on hyvin kiinnostava ja toiveet sarjan seuraavalle osalle ovat korkealla, jos siellä sitten päästäisiin paremmin perehtymään näihin minua eniten kiinnostaviin kohteisiin. Asetelma provinssien kesken ja käynnissä oleva sota vihollista vastaan herättivät mielenkiinnon, vaikka näitä aiheita ei Tarkoitetussa juuri vielä käsiteltykään, joten pitänee lukea jatkoa piakkoin.

Tarkoitettu-trilogia:

1. Matched - Tarkoitettu
2. Crossed - Rajalla (06/2012)
3. Reached (11/2012)

Ally Condie Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Vinttikamarissa, Kirjaretket, La petite lectrice ja Yöpöydän kirjat.

Valeri Panjuškin: Mihail Hodorkovski - Hiljaisuuden vanki

Uznik tiÏsiny
Julkaistu 2006, suomennos 2007
265 sivua.

Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteessa lupauduin laajentamaan lukulistaani ja Kuningatar Noorin elämänkerrasta innostuneena valitsin luettavaksi Mihail Hodorkovskista kertovan teoksen. En millään voinut olla vertailematta tätä teosta tuon vasta lukemani Uskomaton elämäni -kirjan kanssa ja sille tämä minulla ainakin hävisi monella osa-alueella, kiinnostavasta aiheesta huolimatta.

Kuningatar Noor on kansainvälisesti kiinnostava ja tottunut puhuja maailmalla (varsinkin Yhdysvalloissa), joten hänen teoksensa oli alunperinkin suunnattu oman maansa ulkopuoliselle lukijakunnalle. Tämän ansiosta teksti hyvin jäsenneltyä, lähtötietoja ei vaadittu ja asiat selitettiin sopivalla tasolla. Panjuškin taas itsekin toteaa, että Hodorkovskin rikoksia retostelevat "dokumentit" saavat miljoonia katsojia, kun taas hän kirjallaan voi saavuttaa ehkä 10.000 lukijaa - ja tämä siis Venäjällä. Eli lähtökohdat ovat hyvin erilaiset.

Panjuškin aloittaa tarinansa Hodorkovskin pidätyksestä - kuten Noorkin tapaamisestaan kuninkaan kanssa, mutta Panjuškin ei ikinä palaa alustuksen jälkeen kunnolla alkuun ja kerro tapahtumista järjestyksessä. Kirja sisältää otteita keskusteluista Hodorkovskin läheisten kanssa ja katkemia Hodorkovskin omista teksteistä ja kirjeistä, mutta kokonaisuudesta jäi minulle hieman hajanainen kuva ja itse kohde ei tässä tule kovin tutuksi. Kirjailija ei itsekään tunnu tuntevan Hodorkovskia kovin hyvin, mutta yrittää pohtia syytteitä ja syytettyä henkilönä monelta kannalta. Siitä pidin, että Panjuškin käy ensin läpi Hodorkovskin liiketoimia tarkemmin ja palaa myöhemmin näihin lukijalle tutuksi tulleisiin kohtiin esitellessään syyttäjän esittämää syytelistaa, ja perustelee sitä kautta näkemystään totuudesta.

Ehkä päällimmäinen tunne tämän kirjan jälkeen on, että kannattaa olla hyvin varovainen kaikessa liiketoiminnassa Venäjällä ja hyvät välit päättäviin tahoihin ovat elintärkeitä. Korruptio on niin syvään juurtunut järjestelmän tapa ja lait ristiriitaisia keskenään, että kenet tahansa liiketoiminnan harjoittajista voisi tämän mukaan vetää oikeuteen ja jotain lainvastaista löytyy aina syytteiden tueksi.

Hiljaisuuden vanki on melko lyhyt, joten se on nopea lukea. Enemmänkin sisältöä tähän olisi voinut ottaa mukaan, esimerkiksi kunnolla jäsentelemällä menneitä vuosikymmeniä ja selventämällä niitä kokonaisuuksia tälläisiä systeemin ulkopuolisia lukijoita varten, mutta alkuperäistä kohdeyleisöä varten tämä ei liene ollut tarpeen. Kuningatar Noorin teos on selkeämpi ja lukijalle helpompi kokonaisuus, jossa kokenut esiintyjä esittää oman, hyvin esimerkein perustellun kantansa kansainväliseen konfliktiin.

Suosittelen, jos korruptio, Venäjä tai Hodorkovski henkilönä kiinnostaa.

Mihail Hodorkovski Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä (tilapäisesti lopussa).

Stephen King: Kuvun alla

Under the Dome
Julkaistu 2009, suomennos 2011
1115 sivua.

Kuvun alla takakannen New York Timesin lainaus "Kirjaa on vaikea nostaa, mutta vielä vaikeampi sitä on laskea käsistään" piti paikkansa minun kohdallani. Stephen Kingin kirja on pelottavankin paksu, mutta tarina on hyvin kirjoitettu, joten mieli olisi tehnyt lukea tämä ihan yhteen putkeen, mutta käytännön syistä se ei tietenkään ollut mahdollista.

Mainelaisen pikkukaupungin Chester's Millin päälle ilmestyy yllättäen näkymätön ja läpäisemätön kupu, joka alkuun aiheuttaa paljon traagisia onnettomuuksia kun autot ja kaikki muutkin törmäilevät tähän uuteen esteeseen. Entinen armeijan kapteeni ja nykyinen ruokalan kokki Dale Barbara on joutunut paikallisten kanssa kahnauksiin ja on juuri lähdössä kaupungista, kun kupu sulkee kaikki sisälleen ja eristää kaupungin muusta maailmasta. Dale -lempinimeltään Barbie- alkaa tutkia asioita ja suututtaa pian Chester's Millin johtohahmoja, jotka näkevät kuvussa ja täyseristyksessä uusia mahdollisuuksia.

Kuvun alla kertoo pitkälti amerikkalaisen pikkukaupungin henkilökemioista ja paikallispolitiikasta, tosin hyvin äärimmäisen ja mustan esimerkin avulla. Teksti on hyvin suorasukaista, väkivaltaa kuvataan yksityiskohtaisesti ja eritteistäkin riittää juttua. Kuvun synnyn tai tekijöiden pohtimiseen ei kovin paljoa käytetä aika, enemmän keskitytään jumiin jääneisiin henkilöihin, heidän päivittäiseen selviämiseensä ja kaupunkilaisten aiheuttamiin ongelmiin. Hahmoja tässä kirjassa riittää yllinkyllin ja alusta löytyvää noin 60 henkilön listaa tulikin vilkuiltua useampaan otteeseen. Muuten pidin paljon henkilögallerista kokonaisuutena, mutta pahikset olivat mielestäni turhan suoraviivaisia tapauksia, olisin hieman enemmän moniulotteisuutta kaivannut heihin.

Varsinainen scifikirja tämä ei ole, se osa on lähinnä pienen sivujuonteen tasolla. Enemmänkin ehkä kyseessä on selviytymistarina, jossa ei kannata kiintyä kovin vahvasti kehenkään, koska King pääsee aina välillä yllättämään valitessaan seuraavaksi tapettavia hahmoja. Juonen osalta enemmän odotin takakannessa mainituilta ilmanlaadun ongelmilta ja kauppojen tyhjenemiseltä. Oletin, että näiden teemojen ympärillä pyörittäisiin vahvemmin, mutta tässä takakansi hieman harhautti. Tosin kirja kuvaa tapahtumia vain noin viikon ajalta (!), että eipä siinä kauheasti kerkiä vaikka yli tuhat sivua onkin käytettävissä. Lähtökohtana lukijalle voisi paremminkin olla pohdinnat siitä, että kuka aina kuolee seuraavaksi ja mitä järjetöntä kaupungissa seuraavaksi keksitään :)

Valitsin tämän Kingin teoksen luettavaksi pitkästä aikaa sen takia, että idea oli mielestäni todella kiinnostava ja kirja vaikutti erilaiselta. Näiden suhteen Kuvun alla ei pettänyt ja pidin tästä paljon. Herkempien tosiaan kannattaa kuitenkin huomioida tuo varoitus kielen suhteen, mutta minua eivät väkivaltaa sisältäneet kohtaukset juuri häirinneet. Loppuratkaisut jäivät mietityttämään, hieman eri tavalla olin toivonut asioiden menevän ja tietynlainen helppo ratkaisu toisaalta mielestäni oli kyseessä, mutta ei enempää siitä, että ei spoilata kenenkän lukukokemusta.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos kyseessä, jos vaan pikkukaupunkielämä ja eristyksiin jääminen kiinnostaa. Tykkäsin!

Stephen King Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.

Tämän ovat lukeneet myös marjis, Maija ja Nirppu.