sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta - Hainilainen sarja 2

Planet of Exile
Julkaistu 1966, suomennos 2011
166 sivua.

Scifi-haasteen ja muiden hyvien arvioiden myötä päätin vihdoin tutustua Ursula K. Le Guinin tuotantoon. Hainilaisen sarjan ensimmäinen romaani Rocannonin maailma ei vielä oikein vakuuttanut, mutta ajattelin antaa Le Guinille toisen mahdollisuuden, varsinkin kun nämä kirjat ovat mukavan lyhyitä ja sarjan toinen osa Maanpakolaisten planeettakin vain 166 sivua.

Kaikkien Maailmojen Liitto on lähettänyt siirtokunnan Gamma Draconis III:lle 600 vuotta aiemmin. Yksi paikallinen vuosi on noin 60 liiton vuotta, joten aikaa on kulunut 10 pitkää vuotta ja vastaavasti pitkä talvi on tulossa. Siirtokuntalaisia kutsutaan kaukana syntyneiksi ja he pysyttelevät melko hyvin erillään alkuperäisväestöstä.

Paikallinen tevarilainen tyttö Rolery on kuuluu heimojohtajan perheeseen, mutta on syntynyt väärään aikaan vuoden kierrosta, joten hänellä ei ole juuri ikätovereita eikä sitten mahdollisuutta omaan perheeseen. Rolery tapaa Jacob Akat Alterran, erään kaukana syntyneiden johtajista ja kiinnostuu tästä ja tämän väen erilaisuudesta. Suhde aiheuttaa ongelmia heimojen välille, mutta pahempi vaara uhkaa molempia väestöjä. Muutto talvikaupunkeihin on alkanut ja kymmeniätuhansia gaaleja matkalla näiden alueiden kautta etelään, tarkoituksenaan vallata ja ryöstää kaikki mahdollinen tiellään.

Lukukokemus Maanpakolaisten planeetan kanssa oli ehdottomasti parempi kuin ensimmäisen osan kohdalla. En osaa sanoa, että kuinka paljon tästä johtui Le Guinin tekstistä ja kuinka paljon siitä, että Le Guinin maailma ja tyyli olivat jo hieman tuttuja entisestään. Kuitenkin tarinaan oli tällä kertaa helppo päästä mukaan ja muutenkin juoni oli hyvin ymmärrettävä. Pidän paljon Le Guinin tiiviistä kirjoitustyylistä, hän saa uskomattoman paljon mahtumaan alle 200 sivuun ja tästä olisi muilla jättiläisteoksia kirjoittavilla paljon oppimista.

Roleryn ja Jacobin tarina on yksi kirjan pääjuonista, mutta sitä ei kerrota kovin romanttisesta näkökulmasta vaan ajatustapa on pikemminkin antropologinen, kahden lajin kohtaaminen. Rakkaustarinan lisäksi erilaisuus, ennakkoluulot ja yhteistöllä selviäminen saavat tilaa tekstissä. Le Guin julkaisi tämän englanniksi yli 40 vuotta sitten, mutta viimevuotisesta suomennoksesta ainakaan ei ajan kulumista huomaa yhtään, hyvin voisi kyseessä olla tuorekin teos. Maanpakolaisten planeetta on oikein kiva pieni & nopealukuinen teos ja tämän jälkeen taidan kyllä jatkaa tutustumista Ursula K. Le Guinin tuotantoon. Kansikuvasta vielä sen verran, että muuten hieno, mutta lippiksiä ei kyllä tainnut tarinassa olla mukana :)

Hainish Cycle - Hainilainen sarja:
  1. Rocannon's World (1966) - Rocannonin maailma (2010)
  2. Planet of Exile (1966) - Maanpakolaisten planeetta (2011)
  3. City of Illusions (1967) - Harhakaupunki (2012)
  4. The Left Hand of Darkness (1969) - Pimeyden vasen käsi (1976)
  5. The Dispossessed: An Ambiguous Utopia (1974) - Osattomien planeetta (1979)
  6. The Word for World is Forest (1976) - Maailma, vihreä metsä (1984)
  7. Four Ways to Forgiveness (1995)
  8. The Telling (2000) - Kahdesti haarautuva puu (2009)
Maanpakolaisten planeetta Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Helsingin Sanomat, Kirjavinkit, Taikakirjaimet ja Kirjamielellä.

5 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä myös, ja allekirjoitan tuon tuoreuden! Sinulla seuraavaksi vuorossa oleva Harhakaupunki on sekin minusta hyvä, vaikka rytmillisesti muistutti ehkä enemmän tuota Rocannonin maailmaa kuin tämä...

    VastaaPoista
  2. Hihii, noita lippisiä ja sortseja on kritisoitu muuallakin. :D

    Minusta tämä oli selvästi jo Rocannponin maailmaa parempi, vaikka siitäkin pidin. Harhakaupunki olikin sitten niin mahtava! Olen juuri kokoamassa kesäkirjapinoa ja sinne laitoin seuraavan osan, Maailma, vihreä metsä -kirjan. :)

    VastaaPoista
  3. Booksy, jaahas, no ainakin on hyvä tietää mitä Harhakaupungin kanssa on odotettavissa! Se onkin tuossa lukupinossa jo odottelemassa, toivottavasti saa vuoronsa suht pian...

    marjis, muistin, että pidit Harhakaupungista paljon ja se on yksi syy minullekin jatkaa näiden parissa. Kesälukusuunnitelmaa taitaa minun olla ihan turha tehdä, kun lukuvalinnat menevät aina niin fiiliksen mukaan... Mutta toisaalta onhan tuossa nyt kymmenkunta kirjaston kirjaa ja vielä pidempi pino omasta hyllystä heti seuraavaksi luettavien sivupöydälle kertynyt :)

    VastaaPoista
  4. Minunkin pitäisi kokeilla tätä, näköjään mielenkiinto jäi itämään Rocannonin maailman jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Juu kokeile ihmeessä, tämä varsinkin kun on mukavan lyhyt & nopealukuinen ja vielä hyväkin :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...