torstai 5. huhtikuuta 2012

Alyson Noël: Varjojen maa - Kuolemattomat 3

Shadowland - Immortals 3
Julkaistu 2009, suomennos 2012
332 sivua.

Sain tämän kirjan luettua jo sunnuntaina, mutta jostain syystä juttua on ollut todella vaikea saada Varjojen maasta aikaiseksi. Alyson Noël jatkaa tarinaansa suoraan siitä, mihin Sinisessä kuussa jäätiin ja aikaakin on välissä kulunut vain muutama päivä.

Ever ja Damen eivät voi nyt koskettaa toisiaan ollenkaan, koska heidän DNA:nsa ovat tappava yhdistelmä. Tämä asettaa hieman lisähaastetta seurustelusuhteelle. Pahispoika Roman on edelleen mukana kuvioissa ja hän osaisi auttaa Everiä ja Damenia, mutta ei tietysti halua. Everin täti Sabine painostaa Everiä töihin ja tämä päätyy metafyysiseen kirjakauppaan, Avan entiseen työpaikkaan, tarkoituksenaan etsiä vastalääkettä DNA ongelmaan. Kirjakaupalla onkin uusi vastuuhenkilö Jude, ja tällä ja Everillä tuntuu olevan jonkunlainen yhteys. Mukana ovat myös Valonmaan nuoret kaksoset Romy ja Rayne, jotka ovat jumissa maan päällä. Ja Varjojen maa on edessä kuolemattomilla, jos heille sattuu käymään huonosti.

Tämän Kuolemattomien kolmannen osan lukeminen oli kyllä aika takkuista puuhaa. Minua ärsytti suunnattomasti tuo lähtöasetelma, että Ever ja Damen eivät voi koskettaa toisiaan, se tuntui niin väkisinkeksityltä tavalta pitää pariskunta erossa. Ajattelin jo jonkun aikaa, että tämä jää varmaan viimeiseksi lukemakseni Kuolemattomiksi, mutta sitten Judeen liittyvä uusi juoni oli kuitenkin hyvä ja sen kehittelystä pidin paljon. Eli jos jatkan näiden parissa, niin se johtuu sitten kiinnostuksesta Judea kohtaan. Tässä kirjassa ei itseasiassa tapahdu juuri mitään ja juoni keskittyy pohdintoihin, keskusteluihin ja jahkailuihin.

Päähenkilö Ever ei ole parhaasta päästä. Hän on hieman rasittava, ei oikein ota muita huomioon ja salailee asioita ystäviltään niin, että nämä ovat taas vaarassa. Tosin tällä kertaa Ever ei kauheasti aikaa ystäviensä kanssa vietä, vaan nyt keskitytään muihin. Romyssa ja Raynessa olisi paljon potentiaalia hyviksi ja hauskoiksi sivuhenkilöiksi, mutta aika ohuiksi jäävät hekin. Jude voisi olla hyvä hahmo, mutta häneen ei niin paljoa tutustuta vielä, että osaisi sanoa. Potentiaalia siis on sielläkin, mutta toistaiseksi henkilöistä puutuu syvyyttä ja tarina on hieman pettymys. Kirjan loppu muuten oli sitten suuri pettymys. Ever tekee aivan  uskomattoman tyhmän ratkaisun ja tällä kertaa ei edes pakotettuna vaan täysin tietoisesti. Juoni jää tietysti kesken jatkuakseen suoraan seuraavassa osassa.


Immortals - Kuolemattomat:
  1. Evermore (2009) - Punaiset tulppaanit (2011)
  2. Blue Moon (2009) - Sininen kuu (2011)
  3. Shadowland (2009) - Varjojen maa (2012)
  4. Dark Flame (2010) - Musta liekki (06/2012)
  5. Night Star (2010)
  6. Everlasting (2011)
Varjojen maa Adlibriksessä.

Juttua Varjojen maasta löytyy myös Lukunurkasta ja Booklovin'ista.

5 kommenttia:

  1. Tää on kyllä sellainen sarja ettei tiedä onko tää huono vai ehkä hyvä vai mitä tämä on :D Ja sitten loppujen lopuksi päätyy lukemaan taas seuraavan kirjan ku ei muutakaan ole :D

    VastaaPoista
  2. En kyllä tiiä, mä alan olla sitä mieltä, että tämä sarja on vaan huono :) Ainakin näin aikuisen näkökulmasta, ehkä teini-ikäiset vielä tykkäävät. Mutta ihan mahdollista, että tulee seuraavakin luettua taas...

    VastaaPoista
  3. mun täytyy yhtyä näihin mielipiteinsiin täysin. loppu tuntui jotenkin tolkuttoman tylsältä, ihme jos seuraavassakaan osassa parannuskeino löytyy. muuten olen kyllä tykännyt sarjasta.

    http://princess-skysthelimit.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Noël tuntuu ihan liikaa venyttävän juttua perusjuonestaan. Sarja paranisi varmasti paljon, jos hän olisi antanut tiettyjen juttujen ratketa ja tuonut jatko-osiin vahvemmin uusia juonia.

    VastaaPoista
  5. Kannattaisko jättää toi varjojen maa lukematta ja siirtyä suoraan Mustaan Liekkiin kun Sinisen Kuun olen jo lukenut? :P

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...