Mieses Karma
Julkaistu 2007, suomennos 2011
280 sivua.
Huono karma on saksalaisen käsikirjoittajan David Safierin esikoisromaani. Toinen teos Jesus liebt mich olisi takaliepeen tietojen mukaan tulossa suomeksi tänä vuonna.
Kolmekymppisellä Kim Langella on huono päivä. Se, että hän kuolee avaruudesta pudonneen lavuaarin alle pääsee päivän listalla vasta kuudenneksi. Kimillä on hieno ura TV-juontajana, aviomies ja pieni tytär ja vasta hankittu iso talo, mutta hän ei ole aikoihin enää arvostanut juuri muuta kuin uraansa ja sitäkin työtovereiden kustannuksella. Kim on kohdellut läheisiään huonosti ja kerännyt kosolti huonoa karmaa, joten hän syntyy kuoltuaan uudestaan muurahaisena. Muurahaiskeko sijaitsee Kimin perheen takapihalla, joten hän voi hieman seurata miten perhe pärjäilee.
Buddha kertoo Kimille, että hänen pitää koittaa kerätä hyvää karmaa, jotta hän kuoltuaan syntyisi uudestaan joksikin hieman edistyneemmäksi olennoksi ja pääsisi lopulta nirvanaan. Diktaattorit aloittavat uuden kiertonsa suolistobakteereina, joten ei Kim ihan pohjalla kuitenkaan ole. Kim tapaa muurahaisena myös kuuluisan Casanovan, jolla on menossa noin 115. elämä muurahaisena ja he liittoutuvat yhteen. Yhdessä he alkavat päästä asioissa eteenpäin ja (kuolemia ja) uudelleensyntymiä seuraa milloin minäkin eläimenä.
Safier kirjoittaa hienosti ja todella hauskasti, teksti saa naureskelemaan monessa kohdassa. Juoni on omaperäinen ja yllättävä ja tarina imaisee mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta. Kim on päähenkilönä kiinnostava ja monipuolinen, hän mokailee paljon ja saa usein ansionsa mukaan, mutta Kimille annetaan tilaa kasvaa, tehdä taas uusia virheitä ja sitten koittaa uudelleen muuttaa itseään. Casanova on hauska sivuhenkilö ja hänen mietteisiinsä tutustutaan tekstin lukuisissa alaviitteissä, joissa on tarinan kohtia kerrottuna Casanovan näkökulmasta hänen muistelmissaan.
Huono karma on hieno viihdekirja, mukana on hieman chick-littiä, romanttiikkaa ja muurahaiskeon elämää. Tämä oli piristävän erilainen ja mukavaa vaihtelua lukulistaan ja luinkin teoksen nopeasti kerralla läpi. Suosittelen ehdottomasti, kannattaa kokeilla, kun kaipaa jotain hauskaa.
David Safier Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.
Lisää tästä kirjasta: Risingshadow, Järjellä ja tunteella, Nenä kirjassa, Mari A:n kirjablogi ja Oota, mä luen tän eka loppuun.
Tää on kyllä yks hauskimmista kirjoista, joita olen lukenut vähälle aikaa :)
VastaaPoistaJust yks päivä miehen kanssa puhuttiin buddhalaisuudesta ja ihmettelin, että miten eläimenä uudesti syntyvä vois hankkia sitä hyvää karmaa, miten esim. kissa ois mahdollisimman hyvä kissa... ja tässä siis kirja josta löytyy vastaukset näihin kysymyksiin :)! Ehkä pakko lukea.
VastaaPoistaJoo, yllättävän hyvä tapaus oli :)
VastaaPoistaJa kantsii tosiaan lukea tämä, jos yhtään aihe kiinnostaa. Buddhalaisuutta ei sinänsä käsitellä, mutta tuota hyvän karman hankkimista kyllä, vaikka aika ihmismäisiä ovatkin ajattelutavat aina eri elukoilla.
Tämä oli minulla jo kerran lainassa kirjastosta, mutten ehtinyt lukemaan sitä. Täytyypä ehdottomasti lainata uudelleen!
VastaaPoistaJuu, hae vaan Tuulia takaisin se kirja :)
VastaaPoista