P. C. Castin yhdessä tyttärensä Kristinin kanssa luoma Yön talo -sarja kertoo 16-vuotiaasta Zoey Redbirdistä, joka alussa merkitään vampyyriksi ja siten hän muuttaa muiden tulokkaiden tapaan asumaan vampyyrien sisäoppilaitokseen. Luin sarjan uusimman osan jo joulukuussa, mutta en ole saanut tästä juttua aikaiseksi, kun en oikein ole osannut päättää, että miten tästä pitäisi kirjoittaa.
Sarjan hankaluus on siinä, että kirjat eivät ole omia kokonaisuuksiaan vaan koko sarja on käytännössä yhtä tarinaa. Joitain sivujuonteita yksittäisissä kirjoissa kerrotaan kokonaisuuksina suht loppuun, mutta vahva pääjuoni ja suurin osa tapahtumista jatkuu suoraan aina seuraavaan osaan. Täten uusimpien osien juonista ei voi juuri mainita mitään spoilaamatta aiempia kirjoja.
Yön talo -sarja on kuvaa vampyyrit erilaisella ja kiinnostavalla tavalla. Uudet merkityt tarvitsevat aikuisten vampyyrien läheisyyttä selvitäkseen ja oikeita vampyyreja heistä tulee vasta kun he ovat käyneet läpi muutoksen, josta tosin kaikki eivät selviä. Jumalatar Nyx sekä erilaiset rituaalit ja loitsut ovat myös isossa osassa sarjassa, joskus jopa ärsyttävyyteen asti. Zoey ei ole tavallinen tulokas vaan Nyxin valittu ja hänellä (kuten muutamilla muillakin) on erityisvoimia, joista varsinkin elementtien kutsumisrituaalia toistetaan välillä turhankin tiuhaan.
Alkuun henkilöt tuntuivat todella teini-ikäisiltä ja keskustelujen kielikin yrittää jossain määriin kuvastaa teinien todellisuutta. Zoey kerää kiinnostavia poikia ja miehiä ympärilleen ja parhaimmillaan hänellä on jopa kolme ehdokasta tarjolla yhtäaikaa. Tämä päättämättömyys käy välillä aika rasittavaksi ja muutenkaan alkuun Zoey ei nouse kovin kiinnostavaksi. Cast tuo Redbird-suvun myötä mukaan hieman Cherokee-mytologiaa ja tämä on hieno juonne, jota tosin käsitellään harmillisen vähän. Paras ja monipuolisin henkilö taitaa olla Aphrodite, joka alkuun johtaa Pimeyden tyttäriä, koulun sisarkuntaa ja on koulutettavana ylipapittareksi. Aphrodite on vaihtelevasti huonoissa ja hyvissä väleissä Zoeyn ja tämän ystävien kanssa ja hänet on kirjoitettu hyvin hauskasti ja sarkastisesti. Sarjan alussa tapahtumia kerrotaan vain Zoeyn näkökulmasta, mutta ajan myötä kertojien määrä lisääntyy huomattavasti.
T'ätä sarjaa ei kannata yrittää lukea sekalaisessa järjestyksessä vaan kiinnostuneiden on aloitettava Merkitystä. Destined on uskomattomasti jo sarjan yhdeksäs osa ja tietyt sarjan alussa aloitetut juonikuviot ovat vieläkin ihan kesken. Välillä pääjuonen hidas eteneminen on äärimmäisen turhauttavaa, Castit olisivat voineet ottaa oppia Charlaine Harrisin Sookie-kirjoista siitä, miten nostaa päällimmäiseksi yhden osan omat tapahtumat ja jättää jatkuvajuoninen kuvio taustalle. Hieman tuli tunne, että nyt venytetään tarinaa ihan suotta, juoni ei juuri etene, eikä hahmoissa tapahdu merkittävää kehitystä.
Ilmeisesti Casteilla on sopimus 12 kirjasta ja toivon, että tätä tarinaa ei tuota enempää venytetä. Aion ehdottomasti jatkaa näiden parissa, koska jäin koukkuun juoneen heti alkuun, mutta Zoeyn pitkä seikkailu ansaitsisi jo jonkunlaisia ratkaisuja. Parempi olisi sitten jatkaa vaikka jonkun toisen henkilön johdolla. Sarja sopii pitkämielisille vampyyrisisäoppilaitoksesta kiinnostuneille, jotka jaksavat jatkaa hyvin pitkän tarinan parissa, joka jatkuu suoraan kirjasta toiseen :)
House of Night - Yön talo
- Marked (2007) - Merkitty (2010)
- Betrayed (2007) - Petetty (2010)
- Chosen (2008) - Valittu (2011)
- Untamed (2008) - Piinattu (2011)
- Hunted (2009) - Vainottu (02/2012)
- Tempted (2009)
- Burned (2010)
- Awakened (2011)
- Destined (2011)
- Hidden (10/2012)
P. C. Cast Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.
Melkein kuin olisin lukenut omaa arvosteluani sarjasta. Samaa mieltä :) Itse luen suomeksi, mutta olen kuullut, että kirjojen sävy muuttuisi vähän ns. synkemmäksi loppua kohden.
VastaaPoistaValitsin muuten sivusi kuukauden blogiksi omassa lukublogissani: http://lukunurkkaus11.blogspot.com/
En oikein osaa sanoa ovatko uusimmat synkempiä kun en enää niin hyvin muista niitä ensimmäisiä :) Mutta ehkä näin on, kuolemaa käsitellään paljon yms.
VastaaPoistaJa kiitos kunniasta!
tykkäään tästä kirja sarjasta paljon onko tästä elokuvia ?+ :)))) <3<3<3
VastaaPoistaWikipedia tietää kertoa sen verran viime marraskuulta, että silloin olisi leffaoikeudet myyty Davis Filmsille. Tuo nyt ei vielä tarkoita mitään ja pitkä prosessi on edessä, mutta ainakin joku tekee töitä sen eteen, että näistä leffoja saataisiin.
VastaaPoista